Super: Haamuhoitajia on myös lasten päivähoidossa – "Lapsilla on siellä paljon suojelusenkeleitä"

Superin mukaan huolestuneita yhteydenottoja on tullut esimerkiksi kymmenistä Touhula-ketjun päiväkodeista. Touhula-päiväkotien toimitusjohtaja ei tunnista työntekijöiden huolenaiheita.

Lastenhoito
Lapsi keinuu leikkipuistossa.
AOP

– Tilapäinen miehityksen alitus oli jokapäiväistä, kertoo Maria työstään Touhula-päiväkodissa.

Maria on lastentarhanopettaja Uudeltamaalta. Hän ei halua esiintyä jutussa oikealla nimellään.

– Jos esimerkiksi ryhmän toisella työntekijällä oli hammaslääkäri, toinen oli koko aamupäivän yksin 18 lapsen kanssa koko aamupäivän, Maria sanoo.

Pääsääntöisesti sijaisia ei hänen mukaansa saanut edes palkata. Lisäksi Touhulassa työntekijät joutuvat hoitotyönsä ohessa tekemään myös muita töitä, kuten ruuanlaittoa, siivousta ja lumitöitä. Nämä kaikki veivät aikaa varsinaiselta lasten hoitotyöltä.

– Hankalia tilanteita tuli, kun samaan aikaan piti valvoa lapsia ja hoitaa keittiövuoro, Maria lisää.

Maria kertoo, että esimerkiksi ikävästä tilanteesta käy se, kun lapsi oli purrut toista lasta, ja vanhempi otti yhteyttä päiväkotiin. Marian mukaan vanhemmille piti valehdella näissä tilanteissa, sillä ei saanut kertoa, että kukaan hoitajista ei ollut nähnyt tilannetta. Ja syynä oli usein se, että yhdellä hoitajalla oli liian monta lasta paimennettavanaan.

Eteeni tuli ikäviä tilanteita, kun sain lasten vanhemmilta kuvia puremajäljistä, eikä voitu kertoa, että kukaan työntekijä ei ollut tilannetta nähnyt”

Lastentarhanopettaja Uudeltamaalta

Maria on Touhulassa työskentelynsä aikana nähnyt monta muutakin epäkohtaa. Kuten sen, että jatkuvasti työllistettiin palkkatuella ihmisiä töihin, joita ei ollut hänen sanojensa mukaan aikomustakaan palkata.

Maria kertoo myös työntekijästä, joka oli huomannut, että lapsi tarvitsee erityistä tukea kehitykseensä. Työntekijä kertoi vanhemmille, että sellaista tukea Touhula ei tarjoa. Hän kehotti vanhempia tämän takia hakeutumaan kunnan omaan päivähoitoon, jotta lapsi saisi tarvitsemansa tuen.

Tämän jälkeen johdolta tuli tiukat ohjeet siitä, että tällaisista asioista perheille ei saa kertoa.

Muutenkin Maria kertoo päiväkodin huonosta tilanteesta, jossa lasten erityistä tuen tarvetta ei huomattu, sillä päiväkodissa ei ollut koulutettuja työntekijöitä, jotka olisivat kyenneet tunnistamaan tilanteen.

“Touhulassa erityisen tuen tarpeen havaitseminen on hankalaa, sillä ei ole päteviä hoitajia ja lastentarhanopettajia.”

Lastentarhanopettaja Uudeltamaalta

Yhteydenotot liittoon ovat lisääntyneet viimeisten parin vuoden aikana

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (Avi) kertoo, että heille on tullut kahden viime vuoden aikana yhteensä kuusi valvontailmoitusta yksityisistä päiväkodeista. Puolet näistä, eli kolme, koskevat Touhula-päiväkoteja. Yksi ilmoitus koskee ryhmäkokoa, toinen henkilöstömitoitusta ja kolmas kahden työntekijän riitatilannetta.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin varhaiskasvatuksen asiantuntija Johanna Perez kertoo, että liitolle Touhulan kyseenalaiset ja jopa lainvastaiset toimintatavat ovat tuttuja. Touhulan päiväkotiketju on voimakkaasti kasvanut parin viime vuoden aikana ja kasvun aikana liitto on saanut jäseniltään useita yhteydenottoja kuukaudessa.

Viime päivinä yhteydenotot ovat tosin lisääntyneet valtavasti, sillä medioissa esille tuotu, julkisessa päiväkodissa esiin tullut lapsen puremistapaus on herättänyt ketjun hoitajissa halun kertoa yhtiön ongelmista.

Superin mukaan yhteydenottoja on tullut kymmenistä ketjun päiväkodeista. Super arvioi, että luottamusmiesjärjestelmä on Touhulan päiväkodeissa heikko, ja siksi työntekijät ottavat liittoon yhteyttä.

Touhula on Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju ja sieltä otetaan yhteyttä eniten liittoon.

– Lapsilla on kyllä aika paljon suojelusenkeleitä siellä, Perez sanoo.

Hänen mukaansa on ihme, ettei lapsille ole tapahtunut mitään vakavaa Touhulan päiväkodeissa. Niin pielessä ovat henkilöstön mitoitukset Touhuloissa.

Lasten sadevaatteita roikkuu päiväkodin eteisessä naulakossa
Tommi Parkkinen / Yle

Pätevää henkilökuntaa liian vähän

Superiin otetaan yhteyttä mitoitusasioiden lisäksi myös sairausajan palkkausasioissa. Työntekijät kysyvät paljon myös nollatuntisopimuksista, jotka aiheuttavat päänvaivaa arjen järjestämisessä ja niin sanotusta harmaasta ylityöstä eli palkattomasta ylityöstä.

Johanna Perezin mukaan Touhulan päiväkodit eivät ole suinkaan ainoita, joissa käytetään hyväksi varhaiskasvatuslaissa olevaa mahdollisuutta henkilömitoituksen tilapäiseen poikkeavuuteen. Saman asian kanssa painitaan myös kunnallisissa päiväkodeissa. Sijaisia ei aina edes yritetä palkata.

“Lapsilla on kyllä aika paljon suojelusenkeleitä Touhula-päiväkodeissa”

Varhaiskasvatuksen asiantuntija Johanna Perez, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

Perezin mukaan myös henkilökunnan pätevyydessä on puutteita varsinkin pääkaupunkiseudulla.

– Touhulan päiväkotien kaikissa ryhmissä ei ole lainkaan varhaiskasvatusopettajaa, vaikka lain mukaan niitä pitäisi olla vähintään yksi.

Perez sanoo huolestuneensa Touhulan tilanteesta erityisesti sen jälkeen, kun kuuli tapauksesta, jossa aikuinen työntekijä joutui lapsen pahoinpitelemäksi.

Perezin mielestä yksi huolestuttava piirre on se, että työntekijät eivät osaa eivätkä uskalla ilmoittaa tällaisista vakavista tapauksista kunnalle, jolla on valvontavastuu. Työntekijöitä kalvaakin usein pelko, eivätkä he uskalla ottaa epäkohtia esille Touhulan päiväkodeissa.

– Jos työntekijät pelkäävät työpaikkansa puolesta, jos tuo epäkohtia esiin, niin ei niitä koskaan päästä myöskään korjaamaan, Perez sanoo.

Pelon takia moni hoitaja on uupunut työssään. Epäkohtia esille tuoneet työntekijät ovat joutuneet esimiesten puhuttelemiksi ja heitä on painostettu jättämään työnsä. Superin mukaan suuret päiväkotiketjut onnistuvat väistelemään kuntien valvontaa (siirryt toiseen palveluun).

Vikaa on myös valvovan viranomaisen toiminnassa, joka ei aina edes kiinnitä huomiota oikeisiin asioihin, vaan esimerkiksi ennalta ilmoitettu valvontakäynti tehdään toimistossa pullakahvien äärellä. Henkilöstöltä tuskin kysytään mitään.

Touhulan toimitusjohtaja ei tunnista työntekijöiden kertomaa

Touhula-päiväkotien toimitusjohtaja Virpi Holmqvist kertoo lasten turvallisuuden olevan päiväkodeissa kaikkein tärkein asia. Hänen mukaansa päiväkodeissa pyritään aina lainmukaiseen henkilömitoitukseen. Holmqvistin mukaan hänen aikanaan päiväkodeissa ei ole ollut sijaiskieltoa.

– Minun on pakko nyt selvittää tilannetta, sillä näitä asioita ei ole tullut minun tietooni, hän sanoo.

Holmqvist ei myönnä, että työntekijöiden kertomukset muusta työstä kuin lastenhoidosta pitäisivät paikkansa.

– Päiväkotiapulaisen työtehtävä ei ole kasvatusvastuullinen työ, vaan hänen tehtäviinsä kuuluu siivous, ruuanlaitto ja vaatehuolto. Jokaisessa päiväkodissa tulisi olla tämä päiväkotiapulainen.

Pelon ilmapiiriäkään yhtiön toimitusjohtaja ei tunnista. Hänen mukaansa henkilökunnalle ja työntekijöille on juuri palautetta varten perustettu järjestelmä, jossa palautetta voi antaa nimettömänä.

Lue lisää:

Jyväskyläläisessä päiväkodissa lapsi puri toista lasta useita kertoja – varhaiskasvatuksen palvelujohtaja: paikalla oli lakisääteinen määrä henkilöstöä

Helsinkiläinen lastentarhanopettaja ei laittaisi lastaan päiväkotiin, jossa työskentelee: "Pitää hymyillä, vaikka päivästä on tulossa kaaos"

Epäiletkö, että lapsesi päiväkodissa on liian vähän aikuisia ja ryhmät suurempia kuin laki sallii? Katso 5 ohjetta, miten toimia