Kotkan säästölista lyheni kaupunginhallituksessa: Katariinan uimahalli säilymässä ja henkilöstön lomautus peruuntumassa

Kaupunginvaltuusto päättää säästöistä lopullisesti ensi maanantaina.

Kotka
Luminen uimahallirakennuksen sisäänkäynnin edusta.
Kaupunginhallitus haluaa pitää Katariinan uimahallin toiminnassa.Kari Saastamoinen / Yle

Kotkan kaupungin säästölista on pienentynyt alkuperäisestä esityksestä.

Kaupunginhallitus karsi maanantaina säästölistalta esimerkiksi Katariinan uimahallin sulkemisen sekä henkilöstön lomauttamisen viikoksi tämän vuoden aikana.

Katariinan uimahallin sulkeminen säästäisi tänä vuonna noin 180 000 euroa ja vuosina 2020–2022 yli miljoona euroa. Henkilöstön lomauttamisesta on aiemmin laskettu koituvan 500 000 euron säästöt.

Opetus välttymässä suurilta säästöiltä

Eniten kaupunginhallitus haluaa karsia säästöjä opetuksesta. Esimerkiksi koululaisten iltapäivätoiminta olisi säilymässä.

Myös esimerkiksi määräaikaisten koulunkäynninohjaajien ja opettajien määrän vähentäminen peruuntuisi. Myöskään psykologeja ei jätettäisi palkkaamatta eikä kaksikielistä opetusta, musiikkiluokkaopetusta ja liikuntaluokkaopetusta supistettaisi eikä valmistavan opetuksen ryhmiä vähennettäisi.

Nämä kaikki pienentäisivät opetustoimen säästöjä tänä vuonna noin 550 000 euroa ja vuosina 2020–2022 noin 4,3 miljoonaa euroa.

Teatterin avustus pienentymässä

Sen sijaan kaupunginhallitus esittää muun muassa elinvoimalautakunnan lakkauttamista ja kulttuurijohtajan hakuprosessin keskeyttämistä.

Myös kaupunginteatterin avustus pienenisi viimeisimmän esityksen mukaisesti tänä vuonna 10 000 euroa ja kolmena seuraavana vuonna yhteensä 140 000 euroa.

Kaupunginhallitus päätti, että Kotkassa laaditaan kevään aikana rakenteellisiin muutoksiin perustuva talousohjelma kaudeksi 2019–2022. Valtuusto päättää sen sisällöstä kesäkuussa.

Kaupunginjohtaja Esa Sirviö sanoo, ettei ole pettynyt säästöesityksensä karsimiseen. Hän oli varautunut siihen, että monista hänen ehdotuksistaan tullaan äänestämään.

– Kyllä talouden tasapainottaminen nyt hankaloituu, kun tämän kierroksen tulos säästöjen osalta oli noin miljoona euroa. Puhutaan sellaisista summista, että jostakin pitäisi löytää. Nyt tarvitaan todellinen pohdinta päättäjien taholta, että mitä niillä rakenteellisilla uudistuksilla oikeasti tarkoitetaan.

Kaupunginvaltuusto päättää Kotkan säästöistä lopullisesti ensi maanantaina. Kotkan kaupungin säästötarve on tänä vuonna 6,3 miljoonaa euroa.