Oulun lähiöpoliisi alkaa toimia Tuirassa

Kahden poliisin muodostama partio aloittaa Tuirassa jo helmikuun aikana.

Oulu
poliisi kuvitusta
Henrietta Hassinen / Yle

Lähiöpoliisit aloittavat partioinnin tämän kuun aikana Tuirassa. Kyse on kahden poliisin muodostamasta partiosta, joka alkaa liikkua Tuiran alueella nykyistä tiiviimmin.

Lähiöpoliisien sijoittamista juuri Tuiran alueelle perustellaan muun muassa sillä, että alueella on riittävästi poliisin toiminnan kannalta tärkeitä sidosryhmiä, kuten yrityksiä ja erilaisia yhteisöjä, joiden kanssa poliisi voi tehdä yhteistyötä.

Lähiöpoliisitoiminnan käynnistämisestä on Oulussa päätetty jo ennen viime aikoina julkitulleita seksuaalirikosepäilyjä. Lähiöpoliisien avulla halutaankin vaikuttaa esimerkiksi nuorten rikoskierteen ehkäisyyn mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)