OP:n tulos parani reippaasti vuoden lopulla – taustalla eläkevakuutusten siirto Ilmariselle

Koko vuoden tulos ennen veroja pysyi nipin napin päälle miljardissa eurossa.

Tulostiedot
Osuuspankin logo pankin ulkoseinässä
Ville Välimäki / Yle

Työeläkkeiden hoidon ja vakuutuskannan siirto eläkeyhtiö Ilmariselle vaikutti myönteisesti finanssiryhmä OP:n tulokseen viime vuonna, kertoo pääjohtaja Timo Ritakallio tilinpäätöstiedotteessa.

– Sijoitusympäristö oli siirrolle poikkeuksellisen suotuisa, ja ajoitus onnistui sijoitusmarkkinatilanteen johdosta erinomaisesti, Ritakallio arvioi.

OP:n tulos ennen veroja nousi loka-joulukuussa 330 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 192 miljoonasta eurosta.

Kulut supistuivat reippaasti 303 miljoonaan euroon 503 miljoonasta eurosta. Kulut putosivat, koska työeläkevastuun siirto Ilmariselle pienensi OP:n eläkekuluja 286 miljoonaa euroa.

Ilman eläkevastuiden siirtoa kulut olisivat kasvaneet 17 prosenttia. Ritakallio myöntää, että OP:n haasteena oli viime vuonna kulujen nousu.

OP:n koko vuoden tulos ennen veroja supistui hieman, mutta pysyi ennakkoarvioiden mukaisesti nipin napin yli miljardissa eurossa. Pankkitoiminnan tulos nousi 28 prosenttia 795 miljoonaan euroon. Takapakkia tuli vahinkovakuutuksessa ja varallisuudenhoidossa.

– Vahinkovakuutuksen tulosta heikensi korvauskulujen kasvu. Myös sijoitustoiminnan tuotot laskivat selvästi. Yleinen markkinakehitys laski varallisuudenhoidon hallinnoitavien asiakasvarojen määrää, Ritakallio luettelee.

Irtisanomisten määrä jäi vähäiseksi

Vuoden viimeisellä neljänneksellä OP sai päätökseen 6 000 työntekijää koskeneet yt-neuvottelut osana laajempaa toimintamallin muutosta. Niiden seurauksena 700 työtehtävää päättyi ja 1 000 uutta työtehtävää avautui.

– Neuvottelut käytiin erittäin hyvässä hengessä henkilöstön edustajien kanssa. Muutostilanteen aikana olemme tukeneet henkilöstöä monin tavoin uuden työtehtävän löytämiseksi OP Ryhmästä, ja irtisanomisten määrä on jäänyt vähäiseksi, Ritakallio kertoo.

Hän ei tarkentanut tiedotteessa irtisanottujen määrää.