1. yle.fi
  2. Uutiset

Heruuko Heinolan kaupunginsairaalan vanhimmalla osalle purkulupaa? Museon mielestä purkaminen olisi suuri menetys

Päijät-Hämeen maakuntamuseo vastustaa Heinolan kaupunginsairaalan vanhan osan purkamista.

Purkamislupa
Heinolan vanha kaupunginsairaala.
Tekninen lautakunta on pitänyt rakennusta niin huonokuntoisena, että sen kunnostaminen ei ole mielekästä. Maakuntamuseo on toista mieltä.Päivi Siikaniemi

Viime vuoden lopulla tehtyjen tutkimusten perusteella lähes 120 vuoden ikäisen Heinolan kaupunginsairaalan vanhan osan hirsiseinät ovat tyydyttävässä kunnossa. Museon mielestä hirsirakenteisessa osassa ei ole sellaisia vaurioita, jotka vaatisivat rakennuksen purkamista.

Päijät-Hämeen maakuntamuseo ei puolla purkua sairaalan merkittävän kulttuurihistoriallisen arvon vuoksi. Purkamista se pitäisi suurena menestyksenä Heinolan rakennusvalvonnalle antamassaan lausunnossa..

Rakennusvalvonta on pyytänyt purkusuunnitelmasta mielipiteen myös muun muassa Hämeen ely-keskukselta. Se ei ole kaupungille vielä saapunut. Tarkoituksena on ratkaista purkulupa kevään aikana.

Tekninen lautakunta päätti hakea purkulupaa lokakuussa 2015. Lautakunta piti rakennusta niin huonokuntoisena, että sen kunnostaminen ei ole mielekästä.

Schjerfbeckin taidonnäyte

Viitisen vuotta sitten tehtyjen selvitysten mukaan vanhan sairaalan ryömintätilassa on ongelmia, jotka vaikuttavat sisäilman laatuun. Puutteita todettiin myös rakenteiden ja läpivientien tiivisteissä.

Kyse on vuonna 1901 valmistuneesta arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelemasta Heinolan sairaalan niin sanotusta N-osasta.

Alun perin Torikadun varrelle pystytetyssä hirsirakennuksessa oli 14 yleistä ja muutama yksityinen potilaspaikka. Viime sotien jälkeen rakennusta laajennettiin, ja kaupunginsairaalan uudisrakennuksen ja synnytysosaston valmistuttua noin 60 vuotta sitten vanha sairaala yhdistettiin nivelosalla uuteen.

Lue seuraavaksi