Paavin messuun keskellä islaminuskoista Arabiaa osallistui yli 100 000 ihmistä, myös tuhansia muslimeja

Arabiemiraatit etsii aktiivisesti suvaitsevuutta eri uskontojen välillä.

paavit
Paavin messu Arabiemiraateissa
Paavin messu Arabiemiraateissa

Ensi kertaa paaviuden 2000-vuotisessa historiassa katolisen kirkon johtaja on pitänyt messun Arabian niemimaalla.

Paavi Franciscus vierailee parhaillaan Arabiemiraateissa, missä hän piti messun Zayedin urheilustadionilla. Tapahtumaan osallistui valtava väkijoukko, jossa arvioitiin olleen 135 000 ihmistä.

Kristilliseen tapahtumassa oli mukana myös noin 4 000 muslimia.

Arabiemiraatit on poikkeus vahvasti muslimienemmistöisellä Arabian niemimaalla, missä muiden uskontojen kuin islamin julkinen esittäminen on suurelta osin kielletty. Tästä syystä Abu Dhabissa tuhansien ihmisten laulama Halleluja ja muut hymnit olivat hyvin poikkeuksellinen ja historiallinen tapaus.

Arabiemiraattien 9-miljoonaisesta väestöstä noin miljoona on katolisia kristittyjä. Heistä valtaosa on muualta töihin tulleita siirtolaisia. Arabiemiraatteihin on tullut työväestöä etenkin Filippiineiltä ja Intiasta.

Paavi lohdutti työläisiä, vetoomus sotaa ja muureja vastaan

Siirtotyöläisten asema on usein hyvin huono. He kohtaavat tylyä kohtelua ja joutuvat elämään kaukana perheestään. Paavi antoi heille lohdutusta.

– Ei varmasti ole helppoa elää kaukana kotoa, menettää läheisyyden rakkaimpiinsa, ja samalla olla epävarma siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta Jumala on uskollinen, eikä hylkää kansaansa.

Paavi puhui italiaksi. Hänen puheensa käännettiin arabiaksi ja tekstitettiin englanniksi.

Paavi on Arabiemiraateissa osallistuakseen maan johdon järjestämään, uskonnollista suvaitsevaisuutta edistävään konferenssiin. Eilen maanantaina pidettyyn kokoukseen on saapunut satoja osallistujia kaikista tärkeimmistä uskontokunnista.

Paavi otti kokouksessa kantaa rauhan puolesta. Arabiemiraatithan on mukana Jemenin sisällissodassa. Hän kehotti uskonnollisia johtajia estämään "sodan kammottavaa raakuutta, vastustamaan asevoimaan perustuvaa logiikkaa, rajojen aseistamista ja muurien pystyttämistä".

– Vaihtoehtoa ei ole. Joko rakennamme yhdessä tulevaisuutta tai tulevaisuutta ei ole, paavi totesi.

– Jumala on niiden kanssa, jotka etsivät rauhaa.

Maanantaina paavi tapasi Arabiemiraattien johtoa. Hän myös allekirjoitti sopimuksen "inhimillisestä veljeydestä" imaami Sheikh Ahmed el-Tayebin kanssa. El-Tayeb johtaa Egyptissä uskonnollista oppilaitosta, joka on toiminut jo yli tuhannen vuoden ajan.

Lähteet: Reuters, AP