Ruotsin poliisi uskoo varastettujen kruununkalleuksien löytyneen

Aftonbladetin mukaan kesällä varastetut arvoesineet löytyivät roskakorista.

Ruotsi
Varastettujen esineiden joukossa olivat molemmat kruunut sekä keskellä kuvaa näkyvä kullattu valtakunnanomena.
Varastettujen esineiden joukossa olivat molemmat kruunut sekä keskellä kuvaa näkyvä kullattu valtakunnanomena.The Royal Armoury / Public Domain CC 3.0 BY-SA

Ruotsin poliisin mukaan Strängnäsin tuomiokirkosta varastetut kruununkalleudet on mahdollisesti löydetty.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin (siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan korut löydettiin Tukholman alueella sijaitsevasta roskakorista. Poliisi on luvannut tiedottaa asiasta enemmän, kunhan nyt löytyneet arvoesineet voidaan vahvistaa kruununjalokiviksi.

Kaksi kruunua ja valtakunnanomena varastettiin elokuussa keskellä kirkasta päivää Strängnäsin tuomiokirkosta, joka sijaitsee noin sata kilometriä Tukholmasta länteen. Ruotsia 1600-luvun alkupuolella hallinneen Kaarle IX:n ja hänen puolisonsa Kristiinan jäämistön arvoksi on arvioitu noin 6, 2 miljoonaa euroa. Toisaalta kruununkalleuksien arvoa pidetään teoreettisena, sillä ainutlaatuisia esineitä on käytännössä mahdoton myydä.

Ruotsin poliisi pidätti syyskuussa 22-vuotiaan miehen epäiltynä kalleuksien ryöstöstä. Syytetyn oikeudenkäynnissä oli tänään alkamassa viimeinen istuntopäivä. Oikeudenkäynti kuitenkin keskeytyi aamupäivällä, kun syyttäjä ilmoitti, että osa ryöstösaalista oli mahdollisesti löytynyt.

Lue lisää:

Röyhkeät varkaat ryöstivät kruununjalokiviä kirkosta Ruotsissa – "Esineet ovat ainutlaatuisia"

Kruununjalokivien ryöstöstä epäilty napattiin kiinni Ruotsissa – arvoesineet vielä tipotiessään