Sähkölinjoilla satoja vaarallisia puita – Lappeenrannan Energiaverkot jatkaa tehostettua päivystystä

Tiistai-iltapäivän lumisade saattaa pahentaa tilannetta Etelä-Karjalassa.

sähkökatkot
lemi metsä luminen sähkölinja
Sähkölinja lumisessa metsässä Lemillä.Tommi Parkkinen / Yle

Tiistain lumisade saattaa tuoda uusia vikoja sähköverkkoon.

Iltapäivällä sähkökatkoja on tullut esiin ainakin Lappeenrannassa, Savitaipaleella, Luumäellä ja Lemillä. Viime yön ja aamun aikana lumikuorma on aiheuttanut sähkökatkoja Joutsenossa, Saimaan kanavan alueella ja Savitaipaleella.

Lappeenrannan Energiaverkkojen sähkön päivystys toimii tehostetuilla resursseilla.

Tuhansia puita jo poistettu

Eri puolilta verkkoaluetta on poistettu useampi tuhat puuta.

–Keskitymme edelleen ensisijaisesti vikojen korjaamiseen ja vaarapuiden poistoon. Helikopteri sai eilen koko keskijänniteverkon tarkastuskierroksen valmiiksi ja loppusaldona on satoja havaintoja vaarapuista, kertoo sähkön käyttöpäällikkö Antti Lintunen.

Kymmenkunta partiota puunkaadossa

Tiistai-iltapäivä vaikuttaa Lintusen mukaan eilistä haastavammalta.

Lumikuorma puissa painaa märän lumen tai sateen vuoksi entistä enemmän puiden oksia sähkölinjoille. Katkot voivat toistua monilla alueilla, koska vaarapuun poiston jälkeen myös niiden vieressä kasvavat puut alkavat taipua linjoille.

– Vaikka teemme kaikkemme linjojen puhtaina pitämiseksi, kehotamme edelleen asiakkaitamme varautumaan sähkökatkoihin, sanoo Lintunen.

Energiaverkoilla on tiistaina kymmenkunta Elveran partiota maastossa vaarapuita poistamassa.

Käyttöpäällikkö neuvoo, että tarpeettomia sähkölaitteita kannattaa kytkeä pois päältä niiden vikaantumisen estämiseksi.