Rokotuskattavuus hyvä Satakunnassa

Lapset ovat saaneet rokotteita Satakunnassa niin, että esimerkiksi tuhkarokon leviämisen riski on pieni.

rokotteet
vauvaa rokotetaan
Satakunnassa rokotekattavuus on hyvä.AOP

Rokotuskattavuus on Satakunnassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) hyvällä tasolla.

Vuonna 2016 syntyneistä lapsista tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan annettavan MPR-rokotteen on saanut yli 96 prosenttia ikäluokasta. Tuhkarokkotartuntojen leviämisen estävä laumasuoja on hyvä, jos MPR-rokotuskattavuus on yli 95 prosenttia.

Kurkkumätää, jäykkäkouristusta, hinkuyskää ja poliota vastaan on rokotettu yli 98 prosenttia 3 vuotta tänä vuonna täyttävistä lapsista. Satakunnassa lasten rokottamisessa ei ole tapahtunut isoja muutoksia viime vuosina.

Kattavuus huolettaa Suomessa

Laumasuoja (siirryt toiseen palveluun) tautia vastaan syntyy, kun riittävän iso osa ikäluokasta on rokotettu. Silloin epidemiat pystytään välttämään ja myös rokottamattomien riski saada tauti on pieni. Osaa lapsista ei voida rokottaa (siirryt toiseen palveluun) perussairauden takia.

Rokotekattavuus on herättänyt huolta, koska esimerkiksi Pohjanmaalla osa vanhemmista jättää lapsensa ideologisista syistä rokottamatta.

Tuhkarokko on levinnyt eri puolilla Eurooppaa viime vuosina rokotekattavuuden heikkenemisen takia. Tuhkarokko voi johtaa kuolemaan tai vammautumiseen.