Ennuste: Neljännes pohjalaistiloista lopettaa lähivuosina

Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla on nyt noin 10 000 maatilaa. Vuoteen 2025 mennessä määrän arvioidaan laskevaan noin 7 500 tilaan.

maatilat
Luomuporsaita karsinassa.
Jari Kovalainen / Yle

Maatilojen määrä laskee edelleen nopeaa tahtia pohjalaismaakunnissa. Joka neljäs pohjalaistila on lopettamassa lähivuosina.

Vuoteen 2025 yltävän ennusteen mukaan Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla olisi tuolloin enää 7 450 maatilaa. Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän tilaston mukaan pohjalaismaakunnissa on vielä noin 10 000 maatilaa. Ennuste on laadittu Luken Tulevaisuuden näkymät -otantatutkimuksen pohjalta.

Syynä lopettamiselle ovat usein kannattavuusongelmat tai tilalle ei ole jatkajaa. Usein nämä syyt kietoutuvat toisiinsa.

Lukumääräisesti eniten maatiloja on koko maassa Etelä-Pohjanmaalla. Toisena tulee Varsinais-Suomi.

Pohjalaiset merkittäviä ruoantuottajia

Tilakoot jatkavat kasvuaan. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla maatilan keskipinta-ala on ProAgrian mukaan tällä hetkellä 47 hehtaaria ja vuoteen 2025 mennessä sen ennustetaan kasvavan 64 hehtaariin.

Pohjalaismaakunnat tuottavat merkittävän osan Suomen ruoasta. Esimerkiksi viime vuoden viljasadosta lähes neljännes korjattiin pohjalaispelloilta. Vertailussa ovat mukana vehnä-, ruis-, ohra- ja kaurasadot.

Pohjalaismaakunnat yltävät Ely-keskusten välisessä vertailussa kärkisijoille myös maidon- ja lihantuotannossa.