Pianisti Olli Mustonen aloittaa Kymi Sinfoniettan juhlavuoden

Orkesteriharvinaisuus on löytänyt uutta yleisöä muun muassa kauppakeskuksista.

Lyhyet
Olli Mustonen
Pianisti Olli Mustonen on solistina 20 vuotta täyttävän Kymi Sinfoniettan juhlavuoden avauksessa. Konsertit johtaa orkesterin taiteellinen neuvonantaja Olari Elts.Saana Wang / Yle

Kymi Sinfonietta -orkesteri tavoittelee juhlavuonnaan yleisöä muualtakin kuin perinteisistä konserttisaleista. Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä kokonpano suunnittelee esiintymisiä konserttisalien ulkopuolelle ensi syksynä. Esiintymispaikkoja ei ole vielä päätetty.

Kotkan ja Kouvolan yhteinen orkesteri on jo kokeillut esiintymisiä muun muassa kauppakeskuksissa, vanhusten hoivapaikoissa, sairaaloissa ja päiväkodeissa. Viime vuonna pienryhmillä toteutettuihin konsertteihin osallistui runsaat 10 000 kuulijaa. Se on noin kolmasosa Kymi Sinfoniettan koko viime vuoden yleisöstä.

Toimitusjohtaja Riikka Luostarisen mukaan tulevina vuosina orkesterin tavoite on sama kuin tähänkin asti eli puhutella yleisöä esittämällä sekä uutta että vanhaa musiikkia.

Kymi Sinfonietta on edelleen ainoa kahden kaupungin yhteinen ja ainoa osakeyhtiömuotoinen orkesteri Suomessa.

Juhlavuotensa 32 muusikon soittajisto aloittaa Kotkassa ja Kouvolassa 7. ja 8. helmikuuta pidettävillä konserteilla, joiden solistina on pianisti Olli Mustonen.

Kymi Sinfonietta viettää juhlavuottaan myös Kymenlaaksossa kesäkuussa pidettävien valtakunnallisten orkesteripäivien sekä kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun finaalikonserttien merkeissä ensi syksynä.