Sosiaali- ja terveysvaliokunta muuttaisi vammaisten palveluiden hankintaa

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaltiokunta on antanut talousvaliokunnalle lausuntonsa Ei myytävänä! -kansalaisaloitteesta. 

Yle Uutiset viittomakielellä
Kehitysvammaisille suunniteltu asunto.
Simo Pitkänen / Yle

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa esityksessään (siirryt toiseen palveluun), että se "[...] pitää aloitteessa ja valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa esille tuotuja ongelmia vammaisten henkilöjen palvelujen hankinnoissa vakavina".

Valiokunta esittää perustettavaksi asiantuntijaryhmää, jossa olisivat mukana mm. vammaisjärjestöjen edustajat.

Työryhmä valmistelisi ne säädösmuutokset, joiden avulla turvataan vammaisten henkilöiden osallisuuden ja oikeuksien toteutuminen silloin, kun heitä koskevista asioista päätetään.

Vammaispalveluiden kilpailuttamisen poistamista vaativa Ei myytävänä (siirryt toiseen palveluun) -kansalaisaloite jätettiin eduskunnalle viime maaliskuussa. Eduskunnassa sitä käsittelee seuraavaksi talousvaliokunta.