Irlannille täysi tuki EU:lta pääministeri Mayn Brysselin-vierailun aattona: "Irlantia ei jätetä yksin"

EU torjuu yhä neuvottelut asioista, joista Britannian pääministeri haluaisi neuvotella huomenna torstaina.

Brexit
Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitteli Dublinista saamaansa postikorttia Irlannin pääministeri Leo Varadkarille.
Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitteli Dublinista saamaansa postikorttia Irlannin pääministeri Leo Varadkarille.Etienne Ansotte / EU

BrysselEU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitteli keskiviikkona iltapäivällä toimistossaan Irlannin pääministerille jättikokoista postikorttia, jonka hän oli saanut dublinilaiselta perheeltä.

The Times -lehden tietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun) kortin kirjoittaja kiittelee Junckerin sanoja, joiden mukaan Irlannin raja on koko Euroopan raja, ja jatkaa:

– Ensimmäistä kertaa koskaan Irlanti on vahvempi kuin Britannia.

Kortti kertoo Britannian eroneuvotteluiden asetelmista Irlannin näkökulmasta. EU ei liikahda kannastaan, koska se haluaa puolustaa Irlannin saaren rauhansopimusta ja välttää tarkastusten palauttamisen Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajalle.

– EU ei aio tehdä uutta neuvottelutarjousta, sanoi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk tavattuaan pääministeri Leo Varadkarin Brysselissä.

Juncker muistutti luvanneensa irlantilaisille, että Irlantia ei jätetä yksin.

– Emme voi hyväksyä ajatusta, että erosopimus avattaisiin uudelleen neuvotteluille. Pääministeri May tietää, että emme ole valmiita avaamaan tätä asiaa, hän sanoi.

May saanee torstaina Brysselissä rukkaset

Tusk ja Juncker viittasivat Britannian pääministerin Theresa Mayn Brysselin-vierailuun huomenna torstaina. Parlamentin alahuoneessa hyväksytty esitys vaatii Mayta neuvottelemaan muutoksia erosopimukseen, joka koki parlamentissa rökäletappion.

May yrittää saada läpi muutoksia ns. backstop-järjestelyyn, jonka tarkoitus on välttää rajatarkastusten palauttaminen Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajalle.

Järjestely jättäisi koko Iso-Britannian tulliliittoon EU:n kanssa jos parempaa ratkaisua ei keksitä ennen kahden vuoden siirtymäajan päättymistä. Parlamentti vaatii, että sen tilalle on löydettävä "vaihtoehtoisia järjestelyitä".

Mayn vierailun aattona näkymät vaihtoehtoisten järjestelyiden löytämiselle olivat kehnot.

– Näitä voidaan miettiä tulevaisuuden varalta, ei nyt. Nämä ns. vaihtoehtoiset järjestelyt eivät voi koskaan korvata backstopia, Juncker sanoi.

Varadkarin mukaan ajatus vaihtoehtoisista järjestelyistä sai kannatusta brittiparlamentissa luultavasti vain siksi, että itse kukin voi ymmärtää ne kuten haluaa.

– Toivon että kuulemme huomenna pääministeri Maylta, miten tästä umpikujasta päästään eteenpäin, Tusk sanoi.

Mayn Brysselin-vierailun aattona sekä Irlanti että muu EU pitäytyivät kannoissaan. Samalla molemmat osapuolet korostivat, että sopimuksettoman eron mahdollisuus kasvaa koko ajan.

Irlannille tilanne tuskaisa

Irlannin kannalta tilanne on hankala: Jos Britannia eroaa ilman sopimusta 29. maaliskuuta, Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajalle tulisi EU-sääntöjen mukaan pystyttää tarkastukset. Pääministeri Varadkar ei kertonut, miten nämä voitaisiin välttää.

– Me emme valmistele emmekä suunnittele mitään fyysisiä rakennelmia rajalle, Varadkar sanoi.

Toisaalta mitä tiukemmin Irlanti ja EU pitävät kiinni backstop-järjestelystä, sitä vaikeampi Theresa Mayn on saada sopimus läpi parlamentin alahuoneen äänestyksessä.

Toistaiseksi Dublinissa voidaan kuitenkin luottaa EU-maiden tukeen.

– EU:n solidaarisuus antaa vastakaikua paitsi Irlannissa, myös kaikissa muissa pienissä jäsenmaissa, Varadkar sanoi.

Mayn Brysselin-matkan tunnelmaa varjostaa Tuskin tokaisu, että hän ihmettelee, "miltä näyttää se erityinen paikka helvetissä niille, jotka puhuivat brexitin puolesta ilman minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten se toteutetaan turvallisesti".

Lausunto sai osakseen täyslaidallisen monilta brittipoliitikoilta ja -lehdiltä.