Trump esittää Maailmanpankin johtoon David Malpassia, joka on aiemmin arvostellut pankkia mm. Kiinan lainoittamisesta

Yhdysvaltojen ehdokas on perinteisesti valittu kehittyviä maita lainoittavan Maailmanpankin johtoon.

Maailmanpankki
Kuvassa David Malpass ja Donald Trump kättelevät.
David Malpass on Donald Trumpin ehdokas Maailmanpankin johtoon. Jim Lo Scalzo / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esittää Maailmanpankin johtoon valtiovarainministeriön korkea-arvoista virkamiestä David Malpassia.

Malpass tunnetaan Trumpin vankkana tukijana. Hän työskentelee kansainvälisten asioiden alivaltiosihteerinä.

Ilmoittaessaan ehdokkaansa Valkoisessa talossa Trump sanoi Malpassin taistelleen sen puolesta, että rahoitus kohdistuisi aluesiin ja projekteihin, jotka tarvitsevat eniten apua.

Yhdysvallat on perinteisesti nimittänyt Maailmanpankin johtajan. Jäsenmaiden on kuitenkin hyväksyttävä Trumpin ehdokkaan valinta.

Malpass on aikaisemmin arvostellut kehittyviä maita lainoittavaa Maailmanpankkia muun muassa lainojen myöntämisestä Kiinalle. Malpassin mukaan Kiina on liian vauras saamaan lainaa Maailmanpankilta.

Malpassia pidetään voimakkaana kasvun ajajana.

Maailmanpankin edellinen johtaja Jim Yong Kim ilmoitti tammikuussa yllättäen eroavansa yli kolme vuotta ennen kuin hänen kautensa olisi päättynyt.

Lähteet: Reuters