Lapsettomia äitipuolia riivaavat ulkopuolisuus, riittämättömyys ja ristiriitaiset rooliodotukset – "Miten se pärjää ja mikä siinä on vikana, kun sillä ei ole omia lapsia"

Lapsettomat äitipuolet kantavat otsassaan kahta leimaa, lapseton nainen ja paha äitipuoli.

uusperheet
albumi äitipuoli
Jyrki Lyytikkä / Yle

Kun 51-vuotias Sanna-Mari Kirjonen etsi taannoin itselleen kumppania netistä, hänellä oli kolme toivetta.

Hän ei haluaisi miestä, jolla olisi koira, koska hänellä itsellään oli kissoja. Hän ei haluaisi leskeä, koska kuollut vaimo olisi aina jotain, mihin hän ei pystyisi yltämään. Hän ei myöskään haluaisi miestä, jolla olisi lapsia tai lasten olisi ainakin oltava mielellään aikuisia ja kotoa pois muuttaneita.

Sitten Kirjonen tapasi nykyisen miehensä.

– Hän tosiaan on leski, hänellä on koira ja lapset, jotka olivat koko ajan siinä. Ihan liian vähän mietin sitä, mitä se oikeasti tarkoittaa ja millaista se sitten on.

Epävarmuutta ja mustasukkaisuutta

Miehen 9 ja 11-vuotiaat lapset ottivat Kirjosen hyvin vastaan, tosin nuorempi lapsista oli aluksi vielä hyvin kiinni isässään. Äidin kuolemasta oli kulunut noin vuoden verran ja nuorempi nukkui edelleen isänsä vieressä öisin.

Ensimmäiset kerrat, kun Kirjonen jäi yöksi miehen luokse, hän nukkui sohvalla edesmenneen vaimon kuvan vieressä.

Mies asui pienemmällä paikkakunnalla ja Kirjonen tunsi muiden katseet selässään.

– Mulla oli koko ajan kaupassa ja lasten harrastuksissa sellainen tunne, että olen aikamoisen suurennuslasin alla: tuommoinen nainen on tullut, miten se pärjää ja mikä siinä on vikana, kun sillä ei ole omia lapsia.

Miehen leskeys aiheutti alussa Kirjoselle voimakkaita mustasukkaisuuden tunteita.

– Tuntui tosi pahalta, että miehellä oli ollut suuri rakkaus, jonka hän oli menettänyt ja nyt hän joutui tyytymään minuun.

Vähitellen Kirjonen alkoi kuitenkin luottaa siihen, että hänestä välitetään ja parisuhde toimii.

Sitten alkoivat kipuilut elämän muuttumisen ja oman paikkansa löytämisen kanssa. Kirjonen ei itse halunnut lapsia, mutta joutui nyt elämään pitkälti lasten ehdoilla.

Äitipuolen rooli on uusperheen vaikein

Uusperheen muodostumisessa on aina omat haasteensa, mutta lapsettomille äitipuolille elämänmuutos on radikaalimpi kuin niille äitipuolille, joilla on jo omia lapsia aiemmasta suhteesta, sanoo psykoterapeutti ja uusperheneuvoja Laura Mannila.

Kun on ajatellut olevansa lapseton ja tuleekin uuden suhteen myötä sosiaaliseksi puolivanhemmaksi, voi tilanne johtaa identiteettikriisiin. Oma identiteetti on perustunut ihan muihin asioihin, esimerkiksi työhön ja uraan, ja yhtäkkiä onkin perheellinen äitipuoli.

ranta äitipuoli
Jyrki Lyytikkä / Yle

Äitipuolen rooli voi olla kriisin paikka myös tahattomasti lapsettomille.

– Se voi olla suuri suru, että en voi itse kokea sitä äitiyttä, jota joudun tässä koko ajan todistamaan. Puoliso on saanut kokea toisen naisen kanssa jotain, minkä itse olisin halunnut, Mannila kuvailee.

Mannila on tehnyt lapsettomista äitipuolista uusperheneuvojakoulutukseen liittyvän kehittämistyön (siirryt toiseen palveluun), jota varten hän perehtyi aiheeseen liittyviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Mannila havaitsi, että tietoa oli Suomessa kovin vähän tarjolla. Hän haastatteli tutkielmaa varten seitsemää lapsetonta äitipuolta.

Mannilan mukaan äitipuolen rooli on uusperheen rooleista vaikein, sillä siihen kohdistuu kaikkein ristiriitaisimpia odotuksia. Naisiin kohdistuvat äitimyytit olettavat naisen olevan keskeisessä roolissa kodin ja lasten hoitamisessa, mutta äitipuolena asia ei ole niin yksinkertainen.

– Keskeistä roolia perheessä ei välttämättä anneta, eikä äitipuoli välttämättä halua sitä itse ottaa. Ja vaikka haluaisikin, biologinen äiti ei välttämättä ole ollenkaan tyytyväinen siihen.

Se, miten helposti oma paikka uudessa perheessä löytyy, riippuu monestakin tekijästä. Iso rooli on Mannilan mukaan lasten biologisella vanhemmalla: millaisen mandaatin hän antaa äitipuolelle esimerkiksi asettaa rajoja lapsille. Tutkimusten mukaan parhaiten toimii, jos biologinen vanhempi on ensisijainen rajojen asettaja ja äitipuoli enemmän tukijan roolissa, Mannila kertoo.

Paha äitipuoli ja itsekäs nainen

Mannilan mukaan lapsettomat äitipuolet kantavat kaksoisstigmaa, sillä he edustavat samanaikaisesti kahta naisryhmää, joihin kohdistuu erilaisia kielteisiä asenteita.

Ensinnäkin he ovat lapsettomia naisia, jotka joutuvat usein perustelemaan valintojaan. Heitä saatetaan pitää itsekkäinä ja urakeskeisinä ihmisinä.

"Äitipuolet kantavat voimakkaasti pahan äitipuolen tarunomaista myyttiä."

Laura Mannila

Toisekseen he ovat äitipuolia.

– Äitipuolet kantavat niin voimakkaasti pahan äitipuolen tarunomaista myyttiä, että heillä on yleensä suuri tarve todistaa, että he ovat hyviä äitipuolia. Kun uusperhe-elämä ei ole helppoa ja konflikteja syntyy, tulee tunne, että nyt minä olen sittenkin se paha äitipuoli. Se on voimakkaasti riittämättömyyttä, syyllisyyttä ja häpeää herättävä kokemus, Mannila sanoo.

Sanna-Mari Kirjonen on kokenut usein riittämättömyyttä miettiessään miehensä ja lasten suurta menetystä. Hän kokee olonsa äitipuolen roolissa ajoittain myös epävarmaksi ja vajavaiseksi.

– Niitä tilanteita, joissa oma osuus on mennyt niin metsään kuin olla ja voi, on paljon. Olen ajatellut, että se on inhimillistä, saan joskus menettää hermoni. Mutta niitä on hirveän vaikea antaa itselleen anteeksi.

Kirjonen arvelee, että isäpuolet pääsevät paljon helpommalla, koska heihin kohdistuu vähemmän odotuksia ja he eivät pohdi liikaa sitä, kelpaavatko he.

– Kysyin kerran työkaveriltani, miten hän kokee isäpuolen roolin. Hän oli ihan hoo moilasena, että ei mitään ongelmaa. Siinä se tyttö on ja hän kasvattaa sitä.

Mannilan mukaan isäpuolet voivat helpommin jättäytyä vähän ulkopuolelle ja ottaa vähemmän vastuuta.

– Heitä pidetään tosi hyvinä isäpuolina, jos he jollakin tavalla ottavat paikkansa perheessä ja auttavat lasten kanssa, Mannila toteaa.

Ulkopuolisuus ja sananvallan puute

– Välillä tulee riitaa ja sellainen fiilis, että enkö olekaan osa tätä kuviota, miksi näkemykseni lytätään. Haluaisin, että minua kuitenkin kasvattajana ja hoitajana kuunneltaisiin yhtä lailla.

Näin kuvailee anonyymisti esiintyvä 35-vuotias nainen, jota kutsumme tässä jutussa Sirpaksi. Sirpa on vapaaehtoisesti lapseton ja äitipuoli kahdelle alakouluikäiselle lapselle. Lapset ovat Sirpan ja hänen miehensä luona joka toinen viikonloppu.

Sirpa kertoo tuntevansa itsensä ajoittain ulkopuoliseksi ja kokee, ettei hänellä aina ole sananvaltaa kasvatusasioihin. Kuulluksi tuleminen vaatii välillä Sirpan sanoin paljon vääntämistä. Oman paikan löytäminen uusperheessä on vienyt aikaa.

Kirjosellakaan ei aina ole yhteneväiset kasvatusnäkemykset miehensä kanssa. Kirjonen pitäisi itse tiukemmin säännöistä kiinni.

– Koko ajan on tietynlainen ulkopuolisuuden tunne ja tunne, että ei arvosteta. Ettekö te nyt näe, mitä kaikkea teen ja mistä kaikesta olen luopunut? Kirjonen kysyy ja toteaa samaan hengenvetoon, että ovathan mies ja lapsetkin toki luopuneet paljosta.

Ulkopuolisuuden tunne on Mannilan mukaan väistämätöntä. Lapseton äitipuoli tulee yksin isän ja lasten muodostamaan jo olemassa olevaan systeemiin. Monilla äitipuolilla on tunne siitä, että heillä on vain velvollisuuksia, mutta ei juurikaan oikeuksia.

On monta asiaa, jotka eivät ole äitipuolten käsissä.

– Äitipuolet kantavat usein paljon vastuuta lapsipuolistaan, mutta juridista asemaa heillä ei ole. Esimerkiksi päivähoitoon ja kouluun tarvitaan aina biologisten vanhempien allekirjoitukset. Äitipuolet eivät myöskään ole päässeet geneettisesti vaikuttamaan lapseen, eivätkä ole olleet lapsen varhaisissa vuosissa läsnä.

kukkaruukut äitipuoli
Jyrki Lyytikkä / Yle

Kamala eksä

Lasten varhaisissa vuosissa läsnä ollut biologinen äiti haluaisi joskus olla läsnä myös äitipuolen perheessä.

41-vuotias lapseton äitipuoli, jota kutsumme tässä jutussa Jenniksi, kertoo anonyymissä haastattelussa miehensä entisestä puolisosta, joka puuttuu asioihin jatkuvasti. Biologinen äiti sotkee Jennin perheen suunnitelmia, mustamaalaa ja piinaa muun muassa tekemällä perättömiä lastensuojeluilmoituksia.

– Olemme olleet eron partaalla jo ihan sen takia, että mies ei jaksa sitä, että hermostun näistä asioista. Mies on oppinut olemaan reagoimatta, mutta minä en pysty siihen.

Esiteini-ikäiset lapset ovat Jennin ja hänen miehensä luona melkein puolet ajasta. Jenni on ollut mukana kuvioissa kahdeksan vuotta ja kokee rakastavansa lapsia aidosti. Lapset ovat Jennille tärkeitä ja hänellä on vahva rooli perheessä.

Silti välit lasten biologiseen äitiin vaikuttavat joskus siihen, miten Jenni suhtautuu lapsiin.

– Näen lapsissa paljon äidin käyttäytymistä. Saatan olla kiukkuinen jo päivää ennen kuin lapset tulevat. Mutta se ei ole lasten vika. Oireilut olisivat poissa jos äiti olisi terve ja toimisi, kuten aikuiset ihmiset, Jenni toteaa.

"Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että mies näkee entistä puolisoaan säännöllisesti."

Sirpa

Sirpan miehen entinen puoliso ei varsinaisesti puutu Sirpan ja hänen miehensä elämään. Silti Sirpaa ahdistaa se, että entinen puoliso on lasten takia hänenkin elämässään mukana.

– Yleensä parisuhteessa eksät eivät ole jatkuvasti siinä. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, että mies näkee entistä puolisoaan säännöllisesti, kun hakee lapsia. Viestejä ja puheluita tulee ja joskus omat suunnitelmat siirtyvät eksän takia.

Pieniin lapsiin kiintyy helpommin

Sanna-Mari Kirjonen lukee välillä lehdistä tarinoita onnellisista uusperheistä. Julkisuuden henkilöt kertovat, miten heti kiintyivät ja rakastuivat puolisonsa lapsiin.

– Toisaalta tulee olo, että ole hiljaa, tuo ei ole totta ja toisaalta tunne, että mitä minusta puuttuu, kun en ole tuollainen ihminen.

Kirjonen sanoo, ettei ole kovin äidillinen ihminen, mutta välittää silti lapsipuolistaan ja haluaa heille hyvää. Kirjonen on pohtinut, olisiko perheytyminen ollut erilaista jos he olisivat miehensä kanssa tavanneet lasten ollessa ihan pieniä.

Mannila kertoo, että tutkimusten mukaan äitipuolesta tulee todennäköisemmin pysyvä vanhempihahmo perheeseen, jos lapset ovat alle kouluikäisiä äitipuolen tullessa kuvioihin. Toisaalta jos lapset ovat jo teini-iässä, kiintymisen muodostumiseen ei ole enää niin suurta tarvetta, kun lapset ovat jo muutenkin irrottautumassa vanhemmistaan.

Paljon on myös uusperheitä, joissa vahvaa tunnesidettä ei synny koskaan. Joka tapauksessa kiintymyksen ja rakkauden tunteet heräävät yleensä vähitellen.

– Toisen lapsia ei voi silmänräpäyksessä rakastaa, se on kohtuuton ja mahdoton odotus, Mannila sanoo.

Tunteiden ailahtelu on myös normaalia. Sirpa, joka ei itse alunperin halunnut lapsia, kokee välillä raskaaksi työn määrän, mikä lapsiin liittyy.

– Aina ei jaksa sitä lapsiarkea. Välillä tuntuu, että onko lasten pakko olla täällä. Saatan olla hyvin ärtynyt koko tilanteesta ja siitä, miksi olen tällaisessa suhteessa. Ja taas välillä, kun istutaan saunan jälkeen sohvalla ja jutellaan, tulee läheisyyden tunne ja fiilis, että vitsi miten kivaa.

Onnea kaikesta huolimatta

Puolentoista vuoden yhteiselon jälkeen Sanna-Mari Kirjonen pakkasi laukkunsa ja lähti. Hän soitti Suomen Uusperheiden Liittoon ja jutteli 45 minuuttia puhelimessa liiton työntekijän kanssa.

– Kuulin, että muutkin ovat tunteneet samalla tavalla, että se on ihan normaalia. Emme olisi enää yhdessä ilman heiltä saatua apua.

Kirjonen on ollut siitä asti aktiivisesti mukana liiton toiminnassa. Hän on perustanut Lapsettomat äitipuolet -facebookryhmän, jossa on muutama kymmenen jäsentä. Ryhmä on tarkoituksella pieni, jotta ihmiset uskaltavat jakaa kokemuksiaan avoimemmin.

Lapsettomat äitipuolet ovat uusperheiden vähemmistöä, joten vertaistuki on tärkeää.

– Ihmiset ovat saaneet ryhmästä apua. Päällimmäinen tunne on aina se, että et ole yksin, Kirjonen kiittelee.

"Jos mieheni on tuonut meidän suhteeseen lapsen, minä olen tuonut hevosen."

Laura Mannila

Miksi sitten ylipäätään olla yhdessä ja uusperheessä, jos moni asia on niin vaikeaa? Mannilalla, joka itsekin on lapseton äitipuoli, on hyvä vastaus.

– Kun rakastutaan, toisen mukana tulee joka tapauksessa koko paketti. Voi tulla muutakin, kuin lapset, kuten hankalia anoppeja, appiukkoja ja sisaruksia. Jos mieheni on tuonut meidän suhteeseen lapsen, minä olen tuonut hevosen. Hän ei varmaan olisi valinnut perheeseensä hevosta, Mannila nauraa.

Mannilan mukaan voi mennä seitsemänkin vuotta ennen kuin uusperheessä alkaa rauhallisempi vaihe. Mannilan oma uusperhe on ollut yhdessä jo yli kymmenen vuotta ja hän kokee olevansa voiton puolella. Kahden kodin yhteistyö toimii harvinaisen hyvin.

– Minä ja mieheni, tytärpuoleni äiti ja hänen nykyinen puolisonsa vietämme kaikki joulut yhdessä. Se on hauskaa ja vilpittömästi ajattelen, että heistä on tullut suorastaan ystäviäni, vaikka kukin meistä on joutunut kohtaamaan hyvin hankaliakin tunteita.

Kirjosella on nyt takana kuusi vuotta uusperhe-elämää. Vaikeuksista huolimatta hän on pääosin tyytyväinen elämäänsä.

– Olen ihan onnellinen ihminen. Minulla on hyvä mies, kotikin tuntuu jo omalta kodilta ja lapset ovat todella fiksuja ja hyvin käyttäytyviä. Kyllä ne painit painitaan oman pään sisällä. Kun ottaa lusikan kauniiseen käteen, niin tajuaa, ettei minulla ole mitään valittamista.

Hankalasta biologisesta äidistä huolimatta Jennikin on pääsääntöisesti tyytyväinen. Hän sai miehensä myötä lapset, joita ei itse voi saada. Jenni nauttii siitä, että talossa on elämää.

– Lapset sanovat joka ilta puhelimessa, että he rakastavat minua. En tarvitse muuta.

Lue myös:

Paha, pahempi, äitipuoli – Uusperheen bonusäiti voi musertua vaatimusten alle