Essote ja ESLi tsemppaavat ottamaan haltuun liikunnan, ruuan ja levon – elintapaohjaus sai jatkoa

Elintapaohjaukseen otetaan muun muassa diabeteksen riskitason ihmisiä ja niin sanottuja nollatason liikkujia.

Lyhyet
Käsipainot kuntosalin lattialla.
Matti Myller / Yle

Elintapaohjaus on saanut jatkoa sote-kuntayhtymä Essotessa. Toiminnan jatkuvuutta tukee kaksivuotinen kumppanuus Etelä-Savon liikunnan kanssa.

Elintapaohjaus tarkoittaa ohjaussuhdetta, jossa ihminen aloittaa elämäntapamuutoksen. Ohjauksessa korostuvat liikunnan määrän ja laadun lisäys, ravintotottumusten muutokset sekä paremman unen lääkkeetön hoito.

Ensimmäisellä ohjauskerralla kartoitetaan ohjattavan tilanne ja mietitään, millaisia muutoksia hän alkaa tehdä elämässään.

– Haluamme asiakkaan löytävän pysyviä elämäntapamuutoksia. Vähintään puoli vuotta hyvä aika, ja tarvittaessa ohjausta jatketaan kauemmin, elintapaohjaaja Maija Laukniemi sanoo.

Vähintään puolen vuoden elämäntapamuutokseen ryhtynyt saa käyttöönsä maksutta ohjauksen lisäksi liikuntapalveluita. Esimerkiksi kuntosali- ja uimahallikäynnit ovat veloituksettomia.

Keskustelujen lisäksi elintapaohjaaja voi lähteä muutoksentekijän mukaan liikkumaan. Laukniemi kertoo käyneensä ohjattavan kanssa yhdessä esimerkiksi uimassa.

Elintapaohjaukseen otetaan muun muassa diabeteksen riskitason ihmisiä ja niin sanottuja nollatason liikkujia. Laukniemellä on nyt parikymmentä ohjattavaa.

Vanhojen tapojen muutos voi tapahtua pienin askelin. Laukniemi on huomannut, että jo muutaman tapaamiskerran jälkeen ohjattavan tottumuksiin on tullut muutoksia.

– Asiakas on lisännyt toisen lämpimän aterian päivään, oppinut syömään välipaloja tai syönyt jotakin aamupalaa. Ihan pienistäkin jutuista olen tosi ilahtunut.

Vuoden lopussa päättyi elintapaohjauksen Vesote-hanke, jonka aikana Essoten alueella koulutettiin noin 150 elintapaohjaajaa. Näistä ohjaajista noin 70 kuuluu Essoten henkilöstöön. Kaikissa Essoten jäsenkunnissa on myös elintapaohjauksen yhteyshenkilöt.