EU-komissio: Saksan talouskasvu hyytyy euroalueen hitaimmaksi Italian jälkeen

Ekonomistit ovat ennakoineet euroalueen jättitalouden voivan olla jopa matkalla taantumaan.

Saksan talous
Terästyöläinen ThyssenKruppin terästehtaalla Saksan Duisburgissa.
Saksan teollisuuden tilausten uskotaan vähenevän yhä alkuvuonna. Kuva ThyssenKruppin terästehtaalta Duisburgista.Friedemann Vogel / EPA

Saksan bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna vain 1,1 prosenttia, EU-komissio sanoo talven talousennusteessaan. Sitä huonommin talous kehittyy EU-maista vain Italiassa, jonka bruttokansantuote kasvaa 0,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Saksa on euroalueen suurin talous, ja sen talouden tila vaikuttaa myös Suomeen viennin kautta. Myös toisen suuren euromaan, Ranskan, talouskasvu on kituliasta tänä vuonna EU-komission mukaan.

Esimerkiksi Deutsche Bank on ennakoinut jopa taantumaa (siirryt toiseen palveluun) Saksan talouteen. Maan teollisuustuotanto supistui tammikuussa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen.

Myös yritysten tulevaisuudennäkymät ovat heikentyneet. Tilauskannan odotetaan supistuvan yhä. Joulukuussa Saksan teollisuuden tilaukset supistuivat seitsemän prosenttia, selvimmin kuuteen vuoteen.

EU-komissio arvioi, että ensi vuonna Saksan talous kasvaa hieman ripeämmin, 1,7 prosentin vauhtia.

Suomen kasvuksi tänä vuonna EU ennakoi 1,9 prosentin kasvua, joka ensi vuonna hidastuu 1,7 prosenttiin.

Heikoimpiin talouskehityksen maihin lukeutuu tänä vuonna myös Ruotsi, jonka kasvu jää vain 1,3 prosenttiin, komissio laskee.