Ei esitutkintaa lumenauraajaa purreen poliisikoiran tapauksesta

Esiselvityksen perusteella ei ole syytä epäillä, että poliisikoiraa ohjannut poliisimies olisi rikkonut tai laiminlyönyt häntä sitovia ohjeita tai lakia.

poliisikoirat
Hämeenlinnan poliisitalo ilmasta kuvattuna
Hämeen poliisin poliisitalo Miekkalinna Hämeenlinnassa.Timo Leponiemi / Yle

Lumenauraajaa purreen poliisikoiran tapauksesta Hämeenlinnassa ei aloiteta esitutkintaa. Päätöksen on tehnyt tutkinnanjohtajana toimiva Valtakunnansyyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Laura Sairanen.

Sairasen mukaan selvitysten perusteella ei ole syytä epäillä, että poliisikoiraa ohjannut poliisimies olisi rikkonut tai laiminlyönyt häntä sitovia ohjeita tai lakia. Tutkinnanjohtajan käytössä on ollut muun muassa dvd-tallenne tapahtumien kulusta.

Poliisikoira puri Hämeenlinnan poliisilaitoksen piha-alueella aura-auton kuljettajaa kahdesti 20. tammikuuta aamulla. Mies sai vertavuotavia haavoja reiteen ja käsivarteen, ja joutui kahden viikon sairaslomalle. Miehellä ei ole asianomistajana asiassa rangaistusvaatimusta.

Tilanne yllätti

Työvuoronsa päätteeksi poliisimies tuli hihnaan kytketyn koiran kanssa suljetun nosto-oven takaa siten, että koira pääsi puremaan nosto-oven vieressä, oven toisella puolella odottanutta miestä. Poliisi ei osannut arvata, että traktorin kuljettaja seisoisi ulkopuolella kulman takana.

Mies oli soittamassa oven vieressä olevaa ovikelloa, joka kuuluu vain poliisilaitoksen valvomoon. Tutkinnanjohtajan päätöksen mukaan kyseessä on ollut onnettomuuteen rinnastettava tilanne, jota poliisimies ei ole voinut ennakoida.

Koira on läpäissyt voimankäytön tasotarkastuksen hyväksytysti, kerrotaan Poliisikoiralaitoksen lokakuussa 2018 antamassa päätöksessä.

Lumenaurauksesta vastaava yhtiö on nyt ohjeistanut työntekijöitään niin, että poliisilaitoksen sisäpihalle mentäessä ajoneuvon hytistä ei poistuta.

Päivitetty 7.2.2019 kello 16.22: Jutun otsikkoa täsmennetty ja jutun alusta poistettu maininta poliisin esiselvityksestä. Esiselvitys on tehty Valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosyksikössä.