Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra: "Omaiset ratkaisevat ovatko Matti Nykäsen hautajaiset Jyväskylässä hiljaiset vai kaikille julkiset"

Leski Pia Nykänen on vahvistanut Iltalehdelle, että Matti Nykänen haudataan synnyinkaupunkiin Jyväskylään.

Matti Nykänen
Anna Nykäsen o.s. Koikkalainen ja Hilmeri Ensio Nykäsen, Matti Nykäsen isän, hautakivi Jyväskylän vanhalla hautausmaalla.
Matti Nykäsen isä ja isoisoäiti on haudattu Jyväskylän vanhalle hautausmaalle.Simo Pitkänen / Yle

Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala sai tiedon Matti Nykäsen hautaamisesta Jyväskylään median kautta. Viitala kertoo, että omaisten päätös haudata olympiasankari Matti Nykänen Jyväskylän sukuhautaan ei ole vielä tavoittanut seurakuntaa.

– Todennäköisesti hautajaiset koskevat meidän hautatoimea. Hoidamme siinä tapauksessa hautajaisjärjestelyt käytännössä omaisten kanssa ja lähdemme normaaliin tapaan selvittämään minkälaisesta juhlasta tulee olemaan kyse. Tässä vaiheessa ei vielä osata sanoa enempää.

Viitala korostaa, että oli sitten merkkihenkilö tai tavallinen rivikansalainen, niin seurakunta noudattaa hautajaisissa lähiomaisten tahtoa ja toiveita.

– Omaiset ratkaisevat ovatko Matti Nykäsen hautajaiset Jyväskylässä hiljaiset vai kaikille julkiset. Julkisuudessahan on puhuttu valtiollisista hautajaisista, mutta meihin ei tästä ole oltu yhteydessä. Seurakunnan rooli on palvelijana järjestää puitteet mahdollisuuksien mukaan.

Valtiollisten hautajaisten järjestäminen Matti Nykäselle näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä. Keskustan kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala ei kannata valtiollisten hautajaisten järjestämistä.

Hautausmaat ovat julkisia tiloja

Hautausmaat ja niiden tilat ovat lähtökohtaisesti julkisia. Kirkkoherra Viitalan mukaan turvallisuuskysymykset tulee miettiä tarkkaan. Esimerkiksi pieneen kappeliin ei voi ottaa määräänsä enempää ihmisiä.

Arto Viitala arvioi, että hautajaispäivä tulee olemaan koskettava kaikille jyväskyläläisille ja muillekin hautajaisten pienimuotoisuudesta tai suuruudesta riippumatta.

– Seurakuntana olemme nöyrin mielin palvelemassa, jotta niin omaisille kuin muillekin jäisi kaunis muisto päivästä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kotonaan Joutsenossa kuollut Matti Nykänen haudataan synnyinkaupunkiinsa Jyväskylään. Tiedon vahvisti Iltalehdelle (siirryt toiseen palveluun) leski Pia Nykänen.

Nykästen sukuhauta sijaitsee Jyväskylän vanhalla hautausmaalla. Siihen on haudattu vuonna 2016 kuollut Matin isä Hilmeri Ensio Nykänen ja 1950 kuollut Matin isoisoäiti Anna Nykänen. Hauta on tähän saakka saanut olla hyvin rauhassa, mutta todennäköisesti kansalaiset tulevat aktiivisesti tuomaan kukkia ja kynttilöitä Matti Nykäsen haudalle.

Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän Hiihtoseura järjestävät hiljaisen hetken Matti Nykäsen muistoksi Jyväskylän Laajavuoressa sunnuntaina 17. helmikuuta.

Korjattu 8.2.2019 klo 8.47: Anna Nykänen on Matti Nykäsen isoisoäiti, ei isoäiti.