Simossa kaavoitetaan merenrantaa matkailulle – majoitusta veden päälle ja seikkailupuisto lähimetsään

Suunnitelmista järjestetään yleisötilaisuus helmikuun lopussa.

matkailu
Perämeri.
Simoniemessä on voimassa rannikon osayleiskaava.Riikka Rautiainen/ Yle

Simossa kaavaillaan uutta käyttöä Simoniemen kalasataman alueelle. Se on tarkoitus kaavoittaa matkailu- ja virkistyskäyttöön, sillä alueella on voimassa rannikon osayleiskaava.

Simon kunta laatii parhaillaan alustavaa suunnitelmaa kalasataman ja pappilan alueen tulevasta käytöstä yhdessä konsulttiyhtiön kanssa. Tarkoituksena on, että kunta luo puitteet matkailun kasvulle, mutta toimintoja pyörittäisivät yrittäjät.

– Uskomme, että alueessa on potentiaalia ja meillä on kova into kehittää aluetta yhdessä toimijoiden kanssa, kertoo Simon kunnanjohtaja Vivi Marttila.

Tällä hetkellä alueella voi majoittua rantamakasiineissa ja risteillä tilauksesta Perämerellä. Vanhassa pappilarakennuksessa toimii puolestaan catering- ja tilausravintola. Lisäksi kunta on vähitellen kunnostanut Simoniemen uimarantaa.

Vuoropuhelu on alkamassa yleisön ja yrittäjien kanssa

Simoniemestä on tarkoitus saada ympärivuotista matkailua palveleva kohde. Kunta on hahmotellut alustavasti konsulttiyhtiön kanssa, että alueelle tulisi lisää majoituskapasiteettia, leirintäalue, uimaranta ja muita matkailua palvelevia toimintoja, kuten kahvila- ja huoltorakennus, josta voisi vuokrata esimerkiksi erilaisia liikuntavälineitä.

– Me on visioitu myös, että aallonmurtajien tuntumaan tulisi majoitusta veden päälle ja läheiseen metsään voisi tehdä esimerkiksi rauhoittumis- tai liikuntapuiston, kuvailee kunnan tekninen johtaja Ilkka Soukka.

Soukan mukaan Simoniemen alueen kehittäminen on nyt tarkoitus polkaista liikkelle kunnolla. Muutama vuosi sitten tehty matkailusuunnitelma ei ottanut jostakin syystä tuulta alleen.

– Nykyisen kalastaman rakennukset on myös tarkoitus saada ympärivuotiseen käyttöön, jolloin ne voisivat palvella myös muualta tulevia veneilijöitä, sanoo Soukka.

Jatkossa kunta toivoo paikallisia ihmisiä ja yrittäjiä mukaan alueen kehittämiseen. Alustavia suunnitelmia esitellään helmikuun loppupuolella pidettävässä yleisötilaisuudessa.