Puunkantoja poltetaan energiaksi selvästi vähemmän kuin ennen

Paikalleen jäävät kannot sitovat hiiltä. Toisaalta energiapoltossa kantojen aiheuttamat päästöt ovat vähäisemmät kuin öljyn tai kivihiilen.

Tampere
Kim Sorvari sahaamassa kantoa
Kuvituskuva.Merja Siirilä / Yle

Kantojen nostaminen energiapuuksi on vähentynyt Suomessa selvästi.

Muutama vuosi sitten kantoja poltettiin vielä noin 1,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, mutta toissa vuonna enää runsaat puoli miljoonaa kuutiota, siis alle puolet aiemmasta.

Alueelliset tilastot on tosin laadittu vain vuoteen 2014 saakka, mutta esimerkiksi Pirkanmaalla nekin osoittavat käännettä tuossa vaiheessa.

Jos kannot jätetään maahan, niiden sisältämä hiili pysyy pitempään poissa ilmakehästä.

Toisaalta kantojen energiapoltto on ruotsalaistutkimuksen mukaan ilmastolle haitaksi vähemmän kuin öljyn tai kivihiilen käyttö.