1. yle.fi
  2. Uutiset

Jatkossa nuoret lumilautatähdet opiskelevat Rukalla – lukio- ja ammattikoulutoiminta vaihtuu Sotkamosta Kuusamoon

Vuokatti toimii jatkossa yläkoululeirien valmennuskeskuksena.

Sotkamo
Lumilautailija laskettelurinteessä.
Lumilautalukion toiminta siirtyy Kuusamoon.Pasi Peiponen / Yle

Lumilautaliiton hallituksen päätöksen taustalla on halu kehittää lumilautalukion toimintaa ja nostaa sen tasoa Suomessa.

– Päätöstä on tehty puolueettomasti vuosi. Tällä päätöksellä haettiin lajille parasta tulevaisuutta, sanoo Suomen Lumilautaliitto Ry toiminnanjohtaja Tiina Lindström.

– Rukalle siirtymisen kautta meidän yhteistyömme muiden rinnelajien kanssa pääsee ihan uudelle tasolle, sillä Rukan ympäristöstä löytyy jo alppi- ja freeski. Tämän tyyppistä keskittymistä on haettu jo pidempään, kommentoi maajoukkueen päävalmentaja Antti Koskinen.

Pohjoinen sijainti tuo lajille myös lisää rinnepäiviä. Ruka on jo pitkään ollut maajoukkueen kumppani, ja tämän siirroksen myötä saadaan nuorten toiminta lähemmäs maajoukkuetta. Rukalla lumilautailu pääsee freeskiin kanssa samoille suorituspaikoille, ja keskittämällä selkeytetään eri vaiheita ja lisätään laatua.

Vuokatti jatkaa huippujen kasvattamista toimien tulevinakin kausina lumilautailun yläkoululeirien valmennuskeskuksena. Myös valmentajien kouluttaminen sekä maajoukkueen fysiikkaleiritys tullaan tulevaisuudessa keskittämään entistä vahvemmin Vuokattiin.

Lue seuraavaksi