Oulun yliopisto suunnittelee väen vähentämistä musiikkikasvatuksen ja tähtitieteen opetuksesta

Yt-neuvottelujen taustalla ovat koulutusohjelmien vähäiset tutkintomäärät.

Oulu
Oulun yliopisto 1.10.2018.
Paulus Markkula / Yle

Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja luonnontieteellisen tiedekunnan yksiköiden yt-neuvottelujen taustalla ovat koulutusohjelmien vähäiset tutkintomäärät.

Kasvatustieteiden tiedekunnassa esitetyt yt-neuvottelut kohdentuvat musiikkikasvatuksen henkilöstöön, yhteensä 14 työntekijään. Vähennystarpeeksi arvioidaan kuutta henkilöä.

Oulun yliopiston henkilöstöjohtaja Jarmo Okkonen kertoo, että vaikka musiikkikasvatuksessa suunnitellaan väen vähentämistä, tarkoituksena ei ole suinkaan lopettaa koulutusta Oulussa. Okkonen huomauttaa, että musiikkikasvatuksen ollaan parhaillaan rekrytoimassa professoria.

Tähtitieteen tutkimusyksikössä esitetyt neuvottelut koskevat koko henkilöstöä eli kahdeksaa työntekijää. Tähtitiede on tutkintomäärältään pieni suuntautumisvaihtoehto. Viime vuosina maisteritutkintoja, joissa tähtitiede on pääaineena, on valmistunut vuosittain yksi, jos sitäkään.

Okkosen mukaan tähtitieteen yksikkö tekee erinomaista tutkimusta, mutta koulutuksen näkökulmasta henkilökuntaa on liikaa tutkintomääriin nähden.

– Toimintamalleja läpikäydessä alkaa varmaan selvitä, miksi valmistuvien opiskelijoiden määrä on jäänyt niin alhaiseksi, Okkonen toteaa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)