Tampereella pohditaan Suomen ensimmäisen skeittilukion perustamista

Skeittaus on ensimmäistä kertaa mukana olympiakilpalajina Tokion vuoden 2020 olympialaisissa.

rullalautailu
Nuoria rullalautailun harrastajia
Kuvituskuva. Sini Kervinen / Yle

Tampereella on käyty keskusteluja mahdollisen skeittilukion perustamiseksi. Skeittilukio olisi Suomen ensimmäinen lajissaan.

Rullalautailun opiskelu- ja valmennuskeskus tulisi osaksi tamperelaista Sammon keskuslukion urheilulinjaa.

Skeittauksen harrastajilla on jo nyt oikeus hakea myös Tampereen seudun ammattiopistoon Treduun urheilijastatuksella. Tredu on tarpeen mukaan halukas tekemään yhteistyötä tamperelaisen skeittiyhteisön ja Suomen Rullalautaliiton kanssa.

Skeittilukiota ovat ehdottaneet valtuutetut Pekka Salmi (sd.) ja Juhana Suoniemi (vihr.) valtuustoaloitteessaan.

Skeittaus on ensimmäistä kertaa mukana olympiakilpalajina Tokion vuoden 2020 olympialaisissa. Miehet ja naiset kisaavat streetissä ja parkissa.

Suomen rullalautailumaajoukkue vahvistuu ammattilaisskeittaaja Lizzie Armantolla, 25, joka on usean vuoden ajan kuulunut lajin menestysurheilijoihin. Hän on voittanut uransa aikana muun muassa X Gamesin rullalautailun parkin.

Vastaavia on jo maailmalla

Jos skeittilukio halutaan mukaan kevään 2020 yhteishakuun, rahoituksesta ja opetussuunnitelmasta pitäisi tehdä linjauksia tämän kevään aikana.

Apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki (vihr.) pitää tämäntyyppistä painotusta kiinnostavana. Tämä olisi Tampereen oma painotus, ei valtakunnallinen. Tarkkoja laskelmia skeittilukion kustannuksista ei vielä ole.

Heinämäki kertoo, että tämän kevään aikana on tarkoitus tehdä selvitystä yhdessä Rullalautaliiton ja Olympiakomitean kanssa.

Heinämäen mukaan skeittauksen ja toisen asteen opiskelun yhdistäminen sopisi Tampereelle myös siksi, että Hiedanrannassa on nykyään kansainvälisen tason skeittipaikka.

Tampere on Helsingin ohella skeittauksen keskittymä Suomessa.

Skeittilukioita on jo muualla. Aloitteen tekijöiden mukaan esimerkiksi Ruotsin Malmössä on ollut hyviä kokemuksia skeittilukiosta.

Lue lisää:

Suomen nuori skeittitähti on jo säväyttänyt todennäköisiä olympiamitalisteja vastaan, mutta häntä harmittavat muutokset uutuuslajin perinteeseen: ”Tuo tapa on tyhmä"

Rullalautailumaajoukkue houkutteli lajin huippunimen Suomen riveihin – tavoitteena paikka Tokion olympialaisiin

Analyysi: Skeittaus on pian olympialaji ja Suomirap suositumpaa kuin iskelmä – alakulttuureista tulee valtavirtaa, mutta mitä sitten?