Rakennusteollisuuden vallankumous jäi haaveeksi – taloja piti tulostaa suoraan tontille, mutta jättitulostimeen ei löytynyt tasalaatuista betonia

Jättimäisen 3D-tulostimen läpimurtoon uskoi joukko rahoittajia. Mukana olivat Tekes ja Kakkosen veljekset.

elementtirakentaminen
FIMAtec:in 3d-tulostimella tehty betonielementti
Fimatecin 3D-tulostimen ideana on tehdä samalla kertaa rakennuselementin ulkokuoret, lisätä niiden väliin eriste sekä asentaa raudoitus ja sähkökalusteet valumassan sisään.Mikko Savolainen/Yle

Keväällä 2017 Imatralla hehkutettiin yrittäjä Arto Koivuharjun ideoimaa betonielementtitulostinta, ja povattiin laitteelle kansainvälistä läpimurtoa.

Tulostimen läpimurtoon uskoivat myös sen tuotekehittelyn pääyhteistyökumppanit ABB Robotics ja Lujabetoni.

Rahoitusta saatiin Tekesiltä ja Kyösti ja Kari Kakkonenkin ryhtyivät Fimatecin osakkaiksi.

Tarkoituksena oli aloittaa tulostimen sarjavalmistus.

Sen koommin tulostimen maailmanvalloituksesta ei ole kuulunut mitään.

–Betonielementtihomma on jäissä, mutta Fimatec voi hyvin, sanoo Koivuharju.

Hän kertoo, ettei ainuttakaan tulostinta ole myyty eikä sellaista ole teollisuuskäytössä. Syynä on tulostuksessa käytettävä betonimassa, josta ei yrityksistä huolimatta saatu riittävän tasalaatuista. Tulostinta olisi myös pitänyt päästä testaamaan oikeassa elementtitehtaassa.

–Kehitämme parhaillaan toisessa projektissa uudenlaista materiaalia teollisuuden sivuainevirroista. Siinä saattaa olla ainesta myös ekologisemman betonin raaka-aineeksi, kertoo Koivuharju.

"Laitteesta ei vielä ollut teollisuustuotantoon"

Lujabetonin elementtiyksikön tuotantojohtaja Petteri Kiviranta kävi viime talvena Imatralla paikan päällä tutustumassa Fimatecin elementtitulostimen toimintaan.

–Siinä vaiheessa laitteesta ei vielä ollut teollisuustuotantoon. Uusi teknologia kiinnostaa ilman muuta, sanoo Kiviranta.

Fimatecin 3D-tulostimen ideana on valmistaa samalla kertaa rakennuselementin ulkokuoret, lisätä niiden väliin eriste sekä asentaa raudoitus ja sähkökalusteet valumassan sisään.

Rakennuselementtitulostin on kuusi metriä korkea ja 5,5 metriä leveä.

Laboratorio-olosuhteissa keskivertokokoa oleva elementtiseinä valmistuu reilussa 40 minuutissa, kun vastaavanlaisen elementin valmistus kestää perinteisellä tavalla yhden työpäivän.

Fimatec Oy:n hiljaiselosta kertoi ensin Etelä-Saimaa (siirryt toiseen palveluun).