Maakuntajohtaja Riipi: Jäämeren rataa arvioitaessa on katsottava kauemmas tulevaisuuteen

Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi pitää tänään julkaistua selvitystä Jäämeren radan kannattamattomuudesta niin sanottuna nolla uutisena. Riipin mukaan on itsestään selvää, että nykyisessä toimintaympäristössä rata on kannattamaton.

Jäämeren rata
Maakuntajohtaja Mika Riipi
Maakuntajohtaja Mika RiipiLapin liitto

Maakuntajohtaja Mika Riipin mukaan kukaan ole koskaan ääneen todennut, että Jäämeren rata tultaisiin rakentamaan, tai että se olisi kannattava lähitulevaisuudessa.

Riipi sanoo, että suuria ratalinjauksia, kuten Jäämeren rataa tai Tallinnan tunnelia suunniteltaessa on yritettävä katsoa riittävän kauas.

– Tulevaisuutta on mahdoton arvioida ja siksi esimerkiksi kaavaa tehdään, että mahdollistetaan erilaisia vaihtoehtoja toteutuvaksi sinne 20-30 vuoden päähän, kun emme tiedä, millainen maailma on.

Suunnittelussa tulisi miettiä Riipin mukaan esimerkiksi sitä, millainen toimintaympäristö saamelaisten kotiseutualueella on 2040.

Saamelaiskäräjät iloitsee radan kannattamattomuudesta

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikio sanoo, että ratahankkeen negatiiviset vaikutukset eivät rajoittuisi ainoastaan radan rakentamisalueelle, vaan se vaikuttaisi koko saamelaisyhteisöön.

Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan Jäämeren ratahankkeen edistämiselle ei ole edellytyksiä nyt eikä tulevaisuudessa, sillä perustuslakiin kirjattu saamelaiskulttuurin heikentämiskielto estää Jäämeren radan rakentamisen.

Inarin Muddusjärven poroisäntä Osmo Seurujärvi toivoo, että selvityksen myötä Jäämeren ratalinjaus otettaisiin pois myös Lapin maakuntakaavasta.

Itä-Lapin kuntaliitto haluaa radan jäämerelle

Itä-Lapin kuntayhtymä haluaa, että nyt alettaisiin selvittää uudelleen Sallasta Kantalahden kautta Murmanskiin menevää ratayhteyttä sekä Kolarista Kiirunan kautta Narvikiin kulkevaa rataa.

Itä-Lapin kuntayhtymän mukaan Salla-Kantalahti vaihtoehto on aiemmissa selvityksissä (Barents Freeway, 2014) todettu kannattavaksi.