Hovioikeus vahvisti Oppipojan kiinteistökaupan purkamisen

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Redu myi vanhan ravintolakoulukiinteistön Hansaman Oy:lle kesäkuussa 2017, mutta pöytälaatikkoyhtiö ei koskaan maksanut kiinteistöstä senttiäkään.

kiinteistökauppa
Koko iso kiinteistö on tyhjillään
Maija-Liisa Juntti / Yle

Lapin käräjäoikeus purki kaupan kesäkuun lopussa vuonna 2017 , kun yhtiö oli jättänyt maksamatta koko kauppasumman.

Ostajayhtiö Hansaman Oy valitti tuomiosta ja vaati muun muassa hovioikeutta kumoamaan kaupan purun. Lisäksi yhtiö vaati hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden tuomion, missä se oli velvoittanut yhtiön maksamaan kauppahinnalle sopimusperusteista viivästyskorkoa ja korvaamaan koulutuskuntayhtymän oikeudenkäyntikulut.

Hovioikeus pysyi käräjäoikeuden kannalla kaupan purussa, mutta hylkäsi myyjän muut vaatimukset. Hovioikeus katsoi muun muassa, että kaupan purkautuessa, loppuu myös viivästyskoron maksuvelvollisuus, koska asiasta ei ollut erillistä sopimusta.

Hovioikeus velvoitti ostajayhtiön korvaamaan koulutuskuntayhtymän oikeudenkäyntikuluja yhteensä lähes 23 000 eurolla.