Kuopiolainen Silmu Ståhlberg on uusi Risto Räppääjä, jolla pysyy jalat maassa myös somepyörityksessä: "Minä luotin, että osaan aika hyvin"

Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina.

elokuvat
Risto Räppääjä katsoo kameraan
Ari Tauslahti / Yle

Kuopiolaisella Silmu Ståhlbergilla on takanaan hämmästyttävä vuosi. 12-vuotiaan koululaisen kesäloma kului töitä paiskiessa.

Ståhlberg on nimittäin uusi Risto Räppääjä, joka taipuu roolissaan niin lauluun kuin tanssiin. Lisäksi Ståhlberg oli viime vuonna Juice-elokuvassa, jossa hän esitti nuorta laulaja-lauluntekijä Juice Leskistä.

– On ollut tosi kiva ja siisti vuosi! Olen päässyt kahteen isoon rooliin. Tai ei se Juice nyt niin iso ollut, mutta kuitenkin tosi kiva, Ståhlberg arvioi.

Kova työnteko palkitaan nyt. Juice täytti valkokankaat joulukuussa. Perjantaina ensi-iltansa saa puolestaan Markus Lehmusruusun ohjaama Risto Räppääjä ja pullistelija.

Julmaa somepyöritystä

Kuopiolainen Ståhlberg on astunut isoihin kumppareihin jo nuorena. Äiti Leena Ståhlberg kertoo kuitenkin, että pojan arki on sujunut tähän asti melko normaalisti. Kun poika on reissussa, vanhemmilla on tarkka tieto lapsensa tekemisistä ja aikataulusta.

– Tiedossa on esimerkiksi, missä mennään ja milloin syödään. Jopa mitä syödään, nauraa äiti.

Leena Ståhlberg myöntää, että äitiä hirvittää enemmän kuin poikaa. Erityisesti raaka nettimaailma mietityttää.

– Silmulla on jalat maassa. Ei sitä kiinnosta, jos sen kuva on jossain esillä. Enemmän kiinnostaa näytteleminen.

Kun elokuvan traileri tuli ulos, uusi Risto Räppääjä sai positiivisten kommenttien lisäksi myös haukkuja ja häiritseviä kommentteja.

– Silmu tuumasi, että "kyllä mä ymmärrän, jos ihmisiä ärsyttää, kun näyttelijä vaihtuu". Sovimme kuitenkin hänen kanssaan, ettei hän saa asioikseen lukea kommentteja, äiti Leena Ståhlberg kertoo.

Loan heitosta somessa saisi oman juttunsa, mutta Silmun tyyli on keskittyä mieluummin siihen, mikä on hyvää ja kaunista.

Viime vuonna Silmu Ståhlberg kertoi Ylen haastattelussa, ettei hän aio ottaa paineita roolistaan Risto Räppääjänä. Nyt hän vahvistaa, että lupaus on pitänyt.

– Kyllä minä luotin, että osaan aika hyvin, Ståhlberg virnistää.

Virne ja vihreä huppari tekevät Räppääjän

Elokuvan ennakkönäytöksessä Kuopiossa on paikalla Silmu Ståhlbergin oma luokka, jolle elokuva tuntuu uppoavan. Kesken näytöksen kuuluu naurunhörähdyksiä.

Risto Räppääjä
Ari Tauslahti / Yle

Mutta missä kummassa on elokuvan päätähti?

Teatterin punaisten penkkien välissä viuhahtaa vihreän hupparin hiha, kun Ståhlberg sukeltaa paidan sisään näytöksen jälkeen. Käden käänteessä tavallisesta koulupojasta kuoriutuu kaikkien tunnistama hahmo. Vihreä pusero korostaa oranssia pehkoa.

– Eivät tuntemattomat ole vielä tunnistaneet, Ståhlberg tuumaa.

Toimittajien kesken olemme yksimielisiä. Jos Ståhlberg tamineissaan kävelisi Kuopion torin poikki, niin varmasti tunnistaisivat. Ståhlbergin virne vangitsee katseen niin verkon mainoksissa kuin katubanderolleissa.

– Onhan se aika hassua nähdä itsensä niissä, Ståhlberg sanoo.

Elokuva on muutakin kuin riemunkiljahdusta

Uudessa Risto Räppääjä -elokuvassa tanssitaan ja lauletaan paljon. Pelkkää riemunkiljahdusta elokuva ei kuitenkaan ole, kun "pullistelija" eli Sylvester Pöntinen (Eelis Kesäläinen) sekoittaa Risto Räppääjän ja Nelli Nuudelipään (Lumi Kallio) kesäloman rauhaa.

Roolissaan Ståhlberg uppoutuu mustasukkaisuuden, kateuden ja surumielisyyden teemoihin.

– En ole aiemmin näytellyt mustasukkaisuutta, mutta surua kyllä Juice-elokuvassa. Se oli mielenkiintoista, Ståhlberg summaa.

Vaikka elokuvassa lapsinäyttelijöiden välejä hiertävät myös negatiiviset tunteet, tosielämässä kemiat ovat toimineet hyvin yhteen. Ståhlberg ei tuntenut vastanäyttelijöitään etukäteen, mutta kuvauksissa oli hänen mukaansa aina todella hauskaa.

En ole aiemmin näytellyt mustasukkaisuutta, mutta surua kyllä Juice-elokuvassa.

Silmu Ståhlberg

Alun perin Ståhlberg haki rooliin, kun hän sai kuulla koekuvauksesta tuttavaltaan.

– Tuntui siltä, että voisin päästä. Ja sitten pääsinkin! Olen laulanut pienestä pitäen. Tanssinut en ole niin paljon, mutta kyllä sekin näköjään sujuu, Ståhlberg toteaa

No, voisitko sitten laulaa luikauttaa jotain?

Ståhlberg katsoo hetken aikaa mietteliäänä.

– Joo, voin mä. Aurinkolasien alta kurkin, pois viskaan talviturkin, Ståhlberg kajauttaa.

Kyseinen kappale kuullaan myös elokuvassa.

Silmu rimpauttaa vaikka ohjaajan äidille

Hakuvaiheessa Ståhlberg lähetti elokuvatiimille esittelyvideon, jossa piti tuoda esiin myös laulu- ja tanssitaidot. Kun elokuvatiimi näki Ståhlbergin videon, peli oli selvä. Kuopiolaisesta Ståhlbergistä leivottaisiin seuraava Risto Räppääjä.

Tuottaja Rimbo Salomaa kertoo, että aluksi Ståhlbergin kuopiolaisuus epäilytti: miten poika pääsisi kulkemaan kuvauksiin?

Kaikki järjestyi kuitenkin hyvin. Kun kuvaukset olivat kiivaimmillaan kesällä, Ståhlbergin perheelle järjestettiin koti Töölöstä.

Kyllä kaverit kai pitävät minua ihan samana Silmuna.

Silmu Ståhlberg

Muutoin kesällä vielä 11-vuotias Ståhlberg yöpyi tuottaja Salomaan perheen hoivissa ja matkusti kuvauksiin milloin junalla, milloin lentokoneella.

Onko lentäminen ilman vanhempia jännittävää?

– Ekalla kerralla on jännittävää. Sitten siihen tottuu, eikä se sen ihmeellisempää ole, Ståhlberg hymyilee.

Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan ohjaaja Markus Lehmusruusu pitää Silmu Ståhlbergin asennetta mainiona. Edellispäivänä Lehmusruusu ja Ståhlberg olivat istuneet pitkän päivän autossa.

– Silmu alkoi kysellä minulta, että jutteletko sinä usein äitisi kanssa. Että pitäisikö meidän soittaa minun äidilleni, Lehmusruusu muistelee.

– Vastasin, että äh, en minä jaksa nyt. Silmu sanoi, että anna minä soitan. Sitten hän jutteli videopuhelun minun äitini kanssa, Lehmusruusu nauraa.

Sama vanha Silmu

Risto Räppääjän tietävät kaikki. Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan teoksia on myyty parinkymmenen vuoden aikana lähes miljoona. Kirjoja on käännetty miltei 20 kielelle.

Yli 1,7 miljoonaa katsojaa on nähnyt Risto Räppääjä -elokuvia ja kuullut niissä Iiro Rantalan säveltämiä lauluja. Risto Räppääjä ja pullistelija on järjestyksessä sarjan seitsemäs elokuva. Silmu Ståhlberg on elokuvien viides Risto Räppääjä.

Ståhlbergin ja muiden lapsinäyttelijöiden lisäksi uudessa elokuvassa nähdään Jenni Kokander, Timo Lavikainen, Pamela Tola ja Ylermi Rajamaa.

Ståhlberg kertoo, että koulussa on sujunut elokuvarooleista ja niiden mukanaan tuomista velvollisuuksista huolimatta hyvin. Lempiaineita ovat englanti ja musiikki. Näyttelemisen ohella muille harrastuksille ei ole viime aikoina jäänyt aikaa.

Entä kaverit, oletko heille nykyisin Risto Räppääjä?

– Kyllä kaverit kai pitävät minua ihan samana Silmuna. Onhan se heistä myös ihan siistiä, että olen päässyt tähän elokuvaan, Ståhlberg iloitsee.