Laulaja Olli Lindholm on kuollut viime yönä – "Olli kertoi, että on huolissaan terveydestään"

Yö-yhtyeen laulajana tunnetuksi tullut Lindholm menehtyi sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Olli Lindholm
Olli Lindholm
Olli LindholmJarno Kuusinen / AOP

Suositun Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm on kuollut 54-vuotiaana. Asian vahvistaa Ylelle Propromotion Oy:n toimitusjohtaja Taija Holm.

Lindholm kuoli Holmin mukaan sairauskohtaukseen viime yönä.

– Olen niin järkyttynyt, etten voi kommentoida muuta. Toivotan voimia omaisille, Taija Holm sanoo.

Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Asiasta kertoi myös Yö-yhtye virallisella Facebook-tilillä.

– Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella. Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön.

Kuolema tuli täytenä yllätyksenä. Bändin jäsenet ovat niin järkyttyneitä, etteivät pysty kommentoimaan asiaa.

Olli Lindholm syntyi vuonna 1964 Porissa. Lindholm oli mukana perustamassa Yötä 1981, ja heti yhtyeen debyyttialbumi Varietee myi yli 80 000 kappaletta eli heittämällä yli kultalevyn rajan.

Olli Lindholm
Yle

Yhtyeen suurin hittilevy on vuoden 2003 Rakkaus on lumivalkoinen. Olli Lindholm voitti Iskelmä-Finlandian vuonna 2008.

Useita hittejä

Jo 1980-luvulla kansansuosioon nousseen Yön solisti on viime vuosina tuomaroinut suuria katsojamääriä kerännyttä Nelosen laulukilpailua The Voice of Finlandia.

Kaksi vuotta sitten Lindholm osallistui myös maan suurimpia musiikin alan tähtiä yhteen kokoavaan Vain elämää -televisio-ohjelmaan.

Yö-yhtyeen oli määrä aloittaa useita paikkakuntia kattava akustinen kiertue Valkeakoskelta perjantaina. Tiketti-lippupalvelussa lukee, että keikka on peruttu.

Yön hittikappaleisiin eri vuosikymmeniltä lukeutuvat tunnetuimpina Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen ja Pettävällä jäällä. Yhtyeen 21 studioalbumin lisäksi Olli Lindholmilla on neljä soololevyä. Iskelmä-Finlandian hän voitti vuonna 2008.

Olli Lindholm asui Tampereella. Hänellä on kaksi aikuista lasta.

Näin Lindholm kuvasi itseään viime lokakuussa Yle Areenan haastattelussa.

– Minusta on niin moneksi. Yhtä lailla on se Voicen kyynelehtivä Olli, tilanteen vaatima kova Olli ja kotona tyttären kanssa hassu Olli. Ihmisten olisi hyvä tietää, että jos he luovat jotain kuvaa minusta, niin he miettisivät, että millainen mä oikeesti oon. Kuuntelis vaikka sitä musiikkia.

Terveyshuolet varjostivat

Viime vuosina Lindholmin tulevaisuudensuunnitelmia varjostivat terveysongelmat, kertoo kirjailija Arno Kotro. Hän kirjoitti toissavuonna ilmestyneen Lindholmin elämäkerran Yhden miehen varietee.

– Olli kertoi, että on huolissaan terveydestään ja että verenpaine on ihan helvetillinen.

– Hermosto kävi ylikierroksilla, ja hän joskus luonnehti, että olo on usein kuin lenkkeilijällä jota vastaan tulee karhu, Kotro toteaa Ylelle.

Lindholmin kuolemaan johtaneen sairaskohtauksen laadusta ei ole kuitenkaan kerrottu tarkemmin.

Porissa suruliputus.
Katja Halinen / Yle

Porin kaupunki suruliputtaa

Porin kaupunki järjestää tänään 12. helmikuuta suruliputuksen Olli Lindholmin muistolle. Lindholm oli syntyjään porilainen ja suruliputus järjestetään keskeisissä keskustan alueen kiinteistöissä ja niissä oppilaitoksissa, joissa Lindholm opiskeli.

Tieto Lindholmin poismenosta otettiin kaupungilla surullisena vastaan.

– Haluamme välittää lämpimän osanoton Lindholmin omaisille. Kaupungilla ja Lindholmilla oli yhteisiä suunnitelmia, mutta valitettavasti koskaan ei voi olla varma, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olli oli aina porilainen, sanoo Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Porin tori kynttilöitä
Ihmiset alkoivat tuoda muistokynttilöitä Porin torille tiistaina päivän hämärtyessä. Rami Koivula / Yle

Porin kaupunki perustaa Lindholmille muistopaikan Porin torin Satakieli-lavalle. Sinne voi tuoda laulajan muistoksi esimerkiksi kynttilöitä. Toive muistopaikasta on tullut kaupunkilaisilta.

Tampere ei suruliputa tänään virallisesti, kerrotaan pormestarin kansliasta.

Lue lisää:

The Voice of Finlandin nauhoitetut jaksot esitetään normaalisti – mukana kunnianosoitus Olli Lindholmille

Jussi Hakulinen: "Olli Lindholm tunnisti hyvän biisin ja laittoi kappaleeseen kaikkensa"

Olli Lindholmin kuolema pysäytti vakiokuntosalilla, Tampereella ja Porissa: "Melkein kuin olisi tuttu mennyt" Suvi Teräsniska luhistui keittiön lattialle kuultuaan oppi-isänsä Olli Lindholmin kuolemasta: "Ikävä on pohjaton"

Dingon Neumann: "Olli Lindholm nukkui pois kohtuuttoman nuorena"

Ässät kunnioittaa Olli Lindholmin muistoa: Hiljainen hetki torstain ottelussa

Pomarkku juhlii "kotikylän pojan" kanssa – Olli Lindholm hakee edelleen mielenrauhaa mummulan pihamaalta

Yön Olli joululauluista: "Kyllä minä varpusta kuuntelen ennemmin kuin sikaa"

Elävä arkisto: Olli Lindholmin oppivuodet

Jutun kommentointi on avoinna 12.2.2018 kello 22:00 asti.

Päivitetty 12.2. klo 17.20: Juttuun lisätty elämäkerturi Arno Kotron kommentit.