Neljän kyläkoulun lakkauttamista väläytetty Rovaniemellä

Kaupungin säästökuuri voi iskeä Kaukon, Nivankylän, Taipaleen ja Vikajärven kouluihin. Aiemmin on kerrottu, että kouluja saatetaan sulkea myös muualla Rovaniemellä.

kyläkoulut
Kaukon koulu Rovaniemi
Kaukon koulu on ollut aiemminkin lakkautusuhan alla.Tapio Räihä / Yle

Jopa neljää kyläkoulua saattaa uhata lakkauttaminen Rovaniemellä. Virkamiehet ovat väläyttäneet Kaukon, Nivankylän, Taipaleen ja Vikajärven koulujen lakkauttamista osana säästöohjelmaa. Neljän koulun lakkauttaminen säästäisi arviolta runsaat 800 000 euroa vuodessa.

Kaukon ja Nivankylän kouluja on esitetty lakkautettavaksi aiemminkin, viimeksi vuonna 2017.

Virkamiehet ovat esitelleet lakkautusuhan alla olevien koulujen listan päättäjille talousseminaarissa joulukuussa.

Asiasta keskusteltiin viimeksi pari viikkoa sitten koulutuslautakunnassa. Lautakunta ei kuitenkaan vielä nimennyt lakkautettavia kouluja, vaan päättää niistä myöhemmin.

Pimitys kiistetään

Rovaniemen kaupungin toimialajohtaja Antti Lassila ei ota vielä kantaa siihen, lakkautetaanko joku tai jotkut edellä mainituista kyläkouluista. Lassilan mukaan vielä ei ole tiedossa, milloin asiasta päätetään.

Hän kiistää, että asiaa olisi yritetty pimittää julkisuudelta.

– Talouden ja toiminnan uudistamisohjelmassa ei voi laatia laajaa ja yksityiskohtaista listaa lakkautettavista yksiköistä, koska siitä äkkiä vetää sellaisen johtopäätöksen, että päätös olisi jo tehty. Päätökset on kuitenkin tehtävä tietyssä järjestyksessä ja se vie tietyn ajan. Sen takia se ei ole soveliasta eikä hyvän hallintotavan mukaista. Pimittämisestä tässä ei ole kyse.

Lassilan mukaan esitykset koulujen lakkauttamisista - tai virallisesti "palveluverkon muutoksista" - tuodaan aikanaan avoimesti esille.

"Vielä ennenaikaista"

Rovaniemen koulutuslautakunnan puheenjohtaja Pertti Lakkala (kesk.) sanoo, että vielä on ennenaikaista puhua koulujen lakkauttamisista.

– Sanoisin näin, että yhtä suuri vaihtoehto on se, että kaikki säilyvät kuin että joku kouluista lakkautettaisiin, Lakkala muotoilee.

Jos jonkun koulun lakkauttamista aletaan valmistella, kaupunki aikoo kuulla ennen päätöstä paikallisten asukkaiden mielipiteitä asiasta.

– Jotta ei käy kuten Oikaraisen koulun kanssa, Lakkala sanoo.

Oikaraisen koulun lakkauttaminen kumottiin hallinto-oikeudessa, koska kaupunki ei ollut kuullut asukkaiden mielipiteitä ennen päätöstä.

Alakemijoelle myös lakkautusuhka

Toimialajohtaja Antti Lassila kertoo ymmärtävänsä, että kyläkoulun lakkauttaminen herättää vastalauseita.

– Totta kai. Jos omalta kylältä lähtisi kirjasto, neuvola tai koulu, se herättää keskustelua.

Samaa sanoo lautakunnan puheenjohtaja Pertti Lakkala.

– Jos toimiva koulu lakkautetaan, lähiyhteisö kokee sen menetyksenä.

Lassila huomauttaa, että asiasta päätettäessä pitää huolehtia siitä, ettei kyläkoulujen oppilaiden koulumatkoista tule liian pitkiä.

Edellä mainittujen koulujen lisäksi Rovaniemen koulutuslautakunta pohtii yhden tai useamman koulun lakkauttamista Alakemijoen alueella, jossa on kouluja Viirinkankaalta ja Rantavitikalta Muurolaan asti. Alakemijoen koulujen kohtalosta lautakunta päättänee kesäkuussa.