Kuntien päiväkodeissa jopa 30 lapsen ryhmiä – liitto: kunnat käyttävät suunnitellusti hyväkseen päiväkotilasten osa-aikaisuutta ryhmien ylibuukkaamiseen

Lastentarhanopettajaliitossa tiedetään jopa yli 30 lapsen ryhmistä. Lain mukaan ryhmässä saa olla korkeintaan 24 lasta. Jutun lopussa voit keskustella aiheesta.

päivähoito
jumppasali.
Toni Pitkänen / Yle

Osa kunnista ylibuukkaa lasten päiväkotiryhmiä niin, että ne ylittävät lain sallimat rajat.

Ongelma tunnistetaan niin Lastentarhanopettajaliitossa, Julkisten- ja hyvinvointialojen liitossa (JHL) kuin myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa (avi).

Aiemmin esille ovat nousseet yksityisten päiväkotien ryhmäkoot ja mitoitus, mutta liian suuria lapsiryhmiä on myös kuntien päiväkodeissa. Lain mukaan ryhmässä saa olla korkeintaan 24 lasta kolmea koulutettua kasvatusvastuullista aikuista kohden.

Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen toteaa, että lähtökohtaisesti kuntapuolella mitoitusten pitäisi olla kunnossa, mutta ongelmia syntyy kun ryhmissä on sekä koko- että osa-aikaisia päiväkotilapsia. Tällöin ryhmäkokoa on hankala hallita arjessa.

– Tuntiperusteinen laskutus on sellainen, ettei kaikkien läsnäoloa pysty ennakoimaan. Osa-aikaiset lapset voivat tulla ja mennä siellä kokopäiväryhmien sisällä. Väkisin ryhmät ovat isompia, mitä laki sallii, Pakanen kertoo.

Osa-aikaista päivähoitoa tarvitsevia lapsia on erityisesti kunnissa, jossa subjektiivista päivähoito-oikeutta on rajattu 20 tuntiin viikossa perheillä, joissa huoltajat eivät työskentele kokoaikaisesti, opiskele päätoimisesti tai toimi yrittäjänä.

Lapsi leikkii.
Toni Pitkänen / Yle

Tiedossa jopa yli 30 lapsen ryhmiä

Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtajan Anitta Pakasen mielestä kunnat käyttävät suunnitellusti hyväkseen päiväkotilasten osa-aikaisuutta ryhmien ylibuukkaamiseen.

Lastentarhanopettajanliitossa tiedetään jopa yli 30 lapsen ryhmistä. Liiton mukaan tuolloin ei edes voi olettaa, että päiväkotiryhmän mitoitus ei joskus ylittyisi lain vastaisesti.

Yhteen hoitopaikkaan voidaan siis periaatteessa ottaa kaksi osa-aikaista lasta, jotka jakavat paikan. Lapset eivät kuitenkaan saisi olla samaan aikaan hoidossa jakaessaan yhden päivähoitopaikan.

– Kun hoitoajat vaihtelevat, niin lapset ovat väkisin yhtä aikaa läsnä, vaikka eivät saisi olla. Saatetaan vedota siihen, että kyseessä on tilapäinen ylitys, mutta kun se on suunniteltua ylitystä, niin se ei ole lainmukaista, Pakanen summaa.

Varhaiskasvatuslaki sallii tilapäisen ylityksen suhdeluvusta, mutta tilapäinen ylitys ei saisi kestää edes kokonaista hoitopäivää.

JHL:n luottamusmiehen mukaan liittoon on tullut esimerkiksi Helsingistä ilmoituksia ryhmistä, joissa tilapäisyys on saattanut jatkua jopa monta päivää.

Lisäksi luottamusmies kertoo tilanteista, joissa etukäteen tiedossa ollutta työntekijän poissaoloa ei sijaisteta, koska halutaan halutaan nähdä, onko kyseisenä päivänä lapsia pois.

– Jos työntekijän lomapäivä on perjantai, niin esimies ei tilaa sijaista ennakkoon, koska hän ajattelee, että lapsia voi olla poissa sen verran ettei ylitystä tapahdu. Vetkutetaan sijaisen tilaamista niin pitkään, ettei sitä välttämättä enää saada, JHL:n varapääluottamusmies Jaana Kesänen sanoo.

Helsingissä tilanne on lähtökohtaisesti kuitenkin parempi kuin monessa muussa kunnassa, sillä Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt, että kolmea kasvatusvastuullista aikuista kohden päiväkotiryhmässä saa olla vain 21 lasta lain salliman 24 lapsen sijaan.

päiväkoti
Jani Aarnio/Yle

Kuntaliitto: Ei tarkoituksenmukaista ylitäyttämistä

Kuntaliiton varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö Jarkko Laitinen ei tunnista sitä, että kunnat yrittäisivät tarkoitushakuisesti ylitäyttää ryhmiä.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan kyseessä ei ole ylibuukkaus, vaan tavallinen järjestelykysymys.Laitinen toteaa, että ryhmässä voi olla paperilla 26 lasta, mutta samaan aikaan paikalla saa olla vain 24 lasta. Laitisen mukaan tästä pidetään huolta määrittelemällä lasten hoitoajat hoitosopimukseen.

Tilapäisiä järjestelyitä voi toki tulla.

– Ja jos niin on, että kaikki lapset ovat yhtä aikaa paikalla, niin se voi johtua vanhempien yllättävästä työvuorojen muutoksesta tai muusta vastaavasta yllättävästä tilanteesta, Laitinen sanoo.

Viime kädessä kuntien toimintaa valvovat aluehallintovirastot. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimen johtaja Marja-Liisa Keski-Rauska toteaa, että ongelmia esiintyy erityisesti kunnissa, joissa ei ole varauduttu esimerkiksi kunnan lapsimäärän kasvuun.

Tällöin palvelut alkavat laahata perässä.

– Tulee ehkä paine tehdä ylisuuria ryhmiä. Tulkitaan varhaiskasvatuslakia ja –asetusta niin, että ryhmistä tulee liian suuria ja samaa paikkaa käyttää useampi lapsi, vaikka se ei ihan täysin lain kirjainta noudata, Keski-Rauska sanoo.

Kerro meille kokemuksistasi

Millaisia kokemuksia sinulla on kaupunkien ja kuntien järjestämästä päivähoidosta? Ovatko ryhmäkoot sopivia vai onko ryhmissä lapsia yli lain salliman määrän? Työskenteletkö ehkä itse päiväkodissa?

Voit kertoa kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Jätä meille yhteystietosi, jos sinuun saa olla yhteydessä haastattelua varten.

Kommentteja saatetaan käyttää myöhemmissä jutuissamme.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Super: Haamuhoitajia on myös lasten päivähoidossa – "Lapsilla on siellä paljon suojelusenkeleitä"

Kun lapsi karkasi helsinkiläispäiväkodista, työntekijöitä oli tarpeeksi vain paperilla – Uutta lakia nuijitaan läpi, vaikka asiantuntijat epäilevät lasten turvallisuuden vaarantuvan

Epäiletkö, että lapsesi päiväkodissa on liian vähän aikuisia ja ryhmät suurempia kuin laki sallii? Katso 5 ohjetta, miten toimia

Helsinkiläinen lastentarhanopettaja ei laittaisi lastaan päiväkotiin, jossa työskentelee: "Pitää hymyillä, vaikka päivästä on tulossa kaaos"