Porin keskustaan syttyi kynttilämeri Olli Lindholmin muistoksi: "Olli kosketti kaikkia"

Olli Lindholmin kuolema kosketti porilaisia tiistai-iltana. Torilla oli hiljaista, vaikka paikalle oli kerääntynyt satoja ihmisiä.

Olli Lindholm
Särkyneiden sydänten ilta - porilaiset surivat Olli Lindholmia
Särkyneiden sydänten ilta - porilaiset surivat Olli Lindholmia

Porin torille syttyi tiistaina illalla kynttilämeri toissayönä sairauskohtaukseen kuolleen Olli Lindholmin muistoksi. Paikalle oli kerääntynyt satoja suru-uutisen pysäyttämiä porilaisia. Moni oli pukeutunut Ässä-vaatteisiin, sillä Lindholm tunnettiin intohimoisena Ässä-fanina.

Tunnelma Lindholmin syntymäkaupungissa oli lähes harras, mutta monen mieleen nousi jo paljon iloisia muistoja ja hienoja kokemuksia Yö-yhtyeen keikoista.

Hautakynttilöitä Porin torilla.
Jenni Joensuu / Yle

– Olen koko nuoruuteni kuunnellut Ollin musiikkia. Olemme myös tavanneet keikalla. Minulle oli tärkeätä tulla tänne torille, kertoo kyyneleitään pyyhkivä nainen.

Hänen ystävättärensä sanoo, että Olli kosketti kaikkia. Porin torillekin oli saapunut paljon eri-ikäisiä ihmisiä.

– Ehkä yllättävintä tässä on se, että täällä on torilla on paljon teini-ikäisiä. 14-16-vuotiaat tytöt ja pojat ovat tulleet tänne kynttilä mukanaan.

Ihmisiä Porin torilla
Jenni Joensuu / Yle

Uutinen Lindholmin kuolemasta tuli porilaisille täytenä yllätyksenä ja sitä oli vaikea käsittää.

– Ensimmäinen ajatus oli, että tämä ei ole totta. Ei niin hyvässä kunnossa oleva mies voi kuolla, kertoo porilaismies.

Torilla kajahti useampaan otteeseen myös yhteislaulu, kun Lindholmin ja Yön fanit lauloivat yhtyeen lauluja.

– Ollin kanssa oltiin tuttuja pitkään. Minä olin fiftari ja hän punkkari, mietti Rakkaus on lumivalkoinen -kappaletta torilla laulanut mies.

Olli Lindholmia muistettiin hautakynttilöin Porin torilla.
Jenni Joensuu / Yle

10:08 Korjattu päivä: tapahtuma oli tiistai-iltana eikä keskiviikkona.

Lue lisää:

The Voice of Finlandin nauhoitetu jaksot esitetään normaalisti – mukana kunnianosoitus Olli Lindholmille

Jussi Hakulinen: "Olli Lindholm tunnisti hyvän biisin ja laittoi kappaleeseen kaikkensa"

Olli Lindholmin kuolema pysäytti vakiokuntosalilla, Tampereella ja Porissa: "Melkein kuin olisi tuttu mennyt"

Suvi Teräsniska luhistui keittiön lattialle kuultuaan oppi-isänsä Olli Lindholmin kuolemasta: "Ikävä on pohjaton"