Neljä kuolonuhria lyhyessä ajassa 20 kilometrin matkalla – poikkeukselliselle ilmiölle ei ole yhteistä selittäjää

Kälviän ja Kannuksen välillä on sattunut kolme liikenneturmaa puolessatoista kuukaudessa. Niissä on kuollut neljä ihmistä.

Tieliikennekuolemat
Autoja valtatiellä hämäränä talviaamuna.
Raila Paavola / Yle

Valtatie 28:lla eli Kajaanintiellä Keski-Pohjanmaalla on tapahtunut kuuden viikon sisällä kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien suma: neljä ihmistä on kuollut noin 20 kilometrin pätkällä.

Kaksi tapauksista oli kolareita ja yksi ulosajo. Viimeisin onnettomuus sattui maanantaina. Siinä menehtyivät henkilöautoa kuljettanut äiti sekä etupenkillä turvaistuimessa ollut lapsi.

Tutkijalautakunnassa on pistetty merkille, että liikenne tiellä on viime vuosina lisääntynyt reippaasti. Valtatie 28 on Keski-Pohjanmaalla merkittävä väylä, sillä kulkee muun muassa paljon työmatkaliikennettä.

Näin monta kuolonuhria puolentoista kuukauden sisällä samalla lyhyellä tieosuudessa on poikkeuksellista, arvioi Keski-Pohjanmaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan puheenjohtaja Vesa-Matti Viirre.

– Onhan se tälle seudulle paljon pienessä ajassa. Joka ainoa kuollut on liikaa. Suunta näyttää huolestuttavalta, vaikka turmille ei mitään yhteistä tekijää tai yksittäistä syytä löydykään.

Onhan se tällä seudulla paljon pienessä ajassa. Joka ainoa kuollut on liikaa.

Tutkijalautakunnan puheenjohtaja Vesa-Matti Viirre

Kaikkien onnettomuuksien tutkinta on kesken. Tutkinta johtaa aina parannusehdotuksiin, jotka onnettomuustietoinstituutti kerää ja vie viranomaisille uusien onnettomuuksien välttämiseksi.

Urakoitsijoita ei voi syyttää

Lautakunnan puheenjohtaja Vesa-Matti Viirre ei pidä tien kuntoa syypäänä turmiin. Vaihtelevuus on talvikelien uusi normaali.

– Ei voi lähteä syyttämään, että tiet olisi heikosti hoidettu. On selvää, että Suomessa tiet ovat välillä liukkaita, Viirre sanoo.

Suorilla ja helpoilla tieosuuksilla kuljettajan tarkkaavaisuus voi suuntautua muualle. Sitä havaitaan päivittäin poliisin liikennevalvonnassa, kertoo liikennepoliisissa työskentelevä Vesa-Matti Viirre.

– Kajaanintiekin on tasainen, suora, aika leveä ja mäetön. Se ehkä tuudittaa turvallisuuden tunteeseen, ja ajon aikana tehdään muutakin kuin keskitytään ajamiseen. Kaikki on mahdollista, kun ihmisistä on kyse.

Vakavia onnettomuuksia sattuukin enemmän valtateillä kuin kapeilla ja mutkaisilla teillä.