Juha Hurme teki näytelmän suomenkielisen teatterin kömpelöistä ensiaskelista: "Hyökkään tällä nationalistisia satuja vastaan"

Making of Lea osoittaa, miten kansainvälinen joukko tarvittiin, että suomi kelpasi teatterin kieleksi.

Juha Hurme
Making of Lea läpimeno
Suomalaisen puolueen johtohahmo Agathon Meurman (Eeva Soivio) ja suomen kielen professori August Ahlqvist (Jarkko Lahti) haukkuivat Kiven tuotannon maanrakoon. Herrat arvostivat enemmän runebergiläistä idealismia.Antti Haanpää / Yle

Kompurointia ja hankalaa, tragikoomista haparointia; sellaista oli suomenkielisen sivistyksen alkutaival.

Ainakin, jos Making of Lea -näytelmään on uskominen. KOM-teatterin uutuuskomedia on ohjaaja-käsikirjoittaja Juha Hurmeen mukaan lähestulkoon totta.

– Näytelmä on sataprosenttisesti totta, mutta jotta tarinasta tulee teatteria, olen keksinyt kaiken.

Making of Lea kuvaa kevättä 1869, jolloin joukko kulttuuriväkeä päätti suomalaisuusaatteen ja hirvittävän rahapulan ajamana toteuttaa ensimmäisen suomenkielisen teatteriesityksen, Aleksis Kiven Lean.

Se oli käänteentekevää aikaa sekä suomalaiselle teatterille että Aleksis Kivelle.

Seitsemän veljestä odotteli julkaisupäätöstä, ja Kivi elätti haaveita siitä, että viimein eläisi kirjoittamisellaan. Suurteoksen käsin kirjoitettu teksti tosin lojui vielä luettavana Karl Bergbomilla, jolla oli vaikeuksia saada sitä tankattua läpi. Hän nimittäin vasta opetteli suomea.

– Ne olivat ratkaisevia aikoja suomen kielen kannalta, ja viimeisiä hyviä aikoja Kiven elämässä. Ei kukaan tiennyt vielä, että Seitsemän veljestä tuomittaisiin moraalittomana, koska siinä kerrottiin jollain Uudenmaan nurkkamurteella hävyttömiä tarinoita tappelusta ja juomisesta.

Making of Lea läpimeno
Aleksis Kivi (Juho Milonoff) on Making of Leassa vielä kirjailijanuransa urkenemiseen luottava raikulipoika.Antti Haanpää / Yle

"Kivi oli legendaarinen pummi"

Making of Leassa Kivi, tai kavereiden kesken Stena, on suhteellisen hilpeä tuurijuoppo, joka on onnistunut luistelemaan läpi elämänsä tekemättä päivääkään rehellistä työtä. Hän pysyy jotenkuten kirjoituskunnossa Kaisaniemessä vesiparantolaa pitävän saksalaisen puolihuijarin Friedrich Everthin hoitojen ansiosta. Tai niistä huolimatta.

– Oli ihan ainutlaatuista, että siihen aikaan pystyi elämään tekemättä työtä, niinpä hänen on täytynyt herättää sympatiaa. Kivi oli kirjailijana harrastaja siinä mielessä, ettei hänelle siitä kukaan mitään maksanut. Hän oli legendaarinen pummi.

Hurme huomauttaa, että Kivestä perinteisesti maalattu synkkä kuva mieleltään järkkyneestä, kriitikoiden tyrmäämästä ja viinan viemästä lahjakkuudesta ei voi olla koko totuus.

Juha Hurme, Helsinki, 08.02.2019
- Kevät 1869 oli ratkaiseva hetki suomenkieliselle teatterille ja Aleksis Kivelle. Teatterintekijänä mua kiinnosti myös se, miten valtavasti komediaa ja farssia liittyi Lean tekemiseen. Tämä on hauskin näytelmäni, vaikka loppu onkin karmaiseva, toteaa Hurme.Antti Haanpää / Yle

Ilman seuramiehen taitoja Kiveä tuskin olisi kukaan elättänyt, ja ilman huumorintajua hänen tuotantonsa olisi ollut merkittävästi melankolisempaa. Kiven tuotannosta löytyvä hauskuus ja ilo olivat yksi lähtökohta, kun Hurme alkoi kehitellä Making of Leaa parikymmentä vuotta sitten.

– Halusin tuoda esiin ominaisuuksia, jotka ovat humoristin ja valtavan lahjakkaan puhujan. Hän oli sosiaalisesti etevä veikko, jolle sitten kävi kalpaten. Tämä on komedia, jossa on traagiset painotukset.

Vaikka Hurmeen Kivi perustuu vankkaan tutkimustietoon, hän on myös fiktiota. Kukaan ei oikeasti tiedä edes, miltä kansalliskirjailija näytti. Suurin osa Making of Lean hahmoista on historiallisia, ja suurimmasta osasta löytyy runsaasti valokuvia.

Elävästä Kivestä ei ole yhtäkään.

– Kivestä ainoa tunnettu kuva on rekonstruoitu amatöörikeinoin, ja se on tehty sairauden runteleman miehen ruumiin naamasta. Sillä on yhtä vähän totuusarvoa kuin niillä kuvilla Jeesuksesta, joita Jeesus-markkinoilla pyörii.

Making of Lea ei kuitenkaan kerro vain Aleksis Kivestä, vaan tavallaan meistä kaikista.

– Tämä on näytelmä siitä, millaisin ponnistuksin syntyi se Suomi, missä me nyt ollaan.

Making of Lea läpimeno
Aleksis Kivi ja Emelie Bergbom (Vilma Melasniemi) kurmuuttavat Karl Bergbomia (Paavo Kinnunen). Seksuaalisuudessaan haparoiva Karl on aivan isosiskonsa tossun alla.Antti Haanpää / Yle

"Teatteri oli hyvä bisnes, kuuminta hottia Hesassa"

Pyrkimykset suomenkielisen teatteriesityksen tekemisestä olivat kevääseen 1869 asti tyssänneet kelvollisen tekstin puuttumiseen.

Teatteria Helsingissä kyllä tehtiin paljonkin, mutta ruotsiksi ja venäjäksi, jopa saksaksi ja ranskaksi. Suomenkielistä kirjallisuutta ei ollut. Sivistyksen kieli oli satoja vuosia ollut ruotsi, ja ruotsiksi koulunsa kävi myös Kivi.

Hän myös kirjoitti alkuun ruotsiksi, mutta vaihtoi kieltä fennomaanisten suomenruotsalaisten älykköystäviensä Karl Bergbomin ja Fredrik Cygnaeuksen patistamana.

Houkuttimena toimi kansallisuusaatteen ohella raha. Kivi kavereineen arveli, että jos teatteria voitaisiin tehdä suomeksi, sitä tulisi kaikista ovista.

Koko Leaa puuhannut joukko oli hirveässä pulassa, myös suomalaisen teatterin priimusmoottoreina toimineet sisarukset Karl ja Emelie Bergbom.

Katovuodet olivat kurittaneet koko Suomea, mutta alkujaan vauraita Bergbomeja oli kohdannut myös omakohtainen perikato. Karlin ja Emelien veli Leopold oli upseerikomennuksellaan Baltiassa tehnyt valtavat velat pelaamalla ja ryyppäämällä.

– Lisäksi Karl Bergbom oli sillä hetkellä työtön. Hän sai Lean avulla itselleen duunia. Emelie taas oli ajan tapaan säätyläisneiti, jolla ei ollut mitään tuloja. Kaikille näille näytelmän ihmisille iso motiivi oli se, että teatteri oli merkittävä bisnes siihen aikaan, kuuminta hottia Hesassa.

Aleksis Kivi oli kirjoittanut jo kymmenkunta näytelmää, joista yksikään ei kelvannut Bergbomeille. Sen ajan sensuuri olisi ottanut ne heti hampaisiinsa.

Nummisuutarit, Kullervo, ja Kihlaus olivat aivan liian rajuja ja rivoja. Niitä pidettiin mahdottomina esittää. Kivellä oli oikeastaan koko näytelmätuotantonsa valtava aarre kirjoitettuna jo ennen Leaa, eikä hän sen jälkeen saanut enää mitään järkevää aikaiseksi, summaa Hurme.

Sensuuria miellyttääkseen Kivi kääri itselleen tärkeät teemat näennäisen raamatulliseen pakettiin: Luukkaan evankeliumista tutun Sakkeuksen – eli Sakeuksen – ja tämän tyttären tarinaan.

Lea täytti kriteerit. Kansankielisen kulttuurin piti olla kohottavaa.

Making of Lea läpimeno
Ylioppilaat esittävät kohottavaa suomenkielistä runoutta Esplanadin puistossa järjestetyssä kilpailussa. Antti Haanpää / Yle

Vahvoja naisia sovinistiselle ukkoseuralle

Aleksis Kivi kuitenkin pysyi itselleen uskollisena, Juha Hurme huomauttaa.

Raamatun tarina oli vain kursorinen kehys. Oikeasti Lea käsitteli sosiaalista tasa-arvoa ja rauhan aatetta.

– Kivi näyttää, miten rötösherra Sakeus rupeaa köyhäksi tavattuaan Jeesuksen. Hauskalla tavalla Kivi, mitä köyhin rotta, kirjoittaa näytelmän siitä, ettei rikkaus merkitse mitään. Leassa näkyy myös Kiven tuotannon läpäisevä pasifismi, ajatus siitä, että rakasta vihamiestäsi.

Lean ydinsisältö vaikuttaa radikaalilta, kun miettii 150 vuoden takaista teatteriyleisöä.

Se ei ollut köyhälistöä, ei edes keskiluokkaa, vaan enimmäkseen varakkaita säätyläisiä. Vielä raflaavamman näytelmästä teki se, että siinä teinityttö kertoo ihmiskunnalle, miten pitää elää.

– Ajatus sukupuolten tasa-arvosta sai Kiven jatkuvasti vaikeuksiin. Hän kirjoitti täysin sovinistiselle ukkoseuralle, mutta hänen naishahmonsa olivat voimakkaita. On hyvä muistaa, että kaikki seitsemän veljestä menivät itseään kivempien, vahvatahtoisten tyttöjen kanssa naimisiin – paitsi Simeoni, joka eli naimattomina.

Juha Hurme, Helsinki, 08.02.2019
- Näytelmän tärkein tehtävä on muistuttaa siitä, miten nuorta on suomenkielinen sivistys, sanoo Hurme.Antti Haanpää / Yle

Vahvat naiset saavat tilaa myös Making of Leassa. Näytelmän ratkaiseva hahmo on maan vähäisimpiin kuuluva fiktiivinen piikatyttö Elisabeth, teatterin kuiskaaja.

– Hän on sitä lähestulkoon totta -asiaa.

Arvonpalautuksen saa myös todellinen henkilö, Emelie Bergbom, jonka Kaarloksi nimensä suomentanut veli on julistettu suomenkielisen teatterin kantaisäksi. Hurme muistuttaa, että Kaarlo sai oppinsa siskoltaan. Sisarukset pysyivät koko ikänsä naimattomina ja tekivät töitä rinta rinnan.

– He rakensivat vuosikymmenien ajan suomenkielisen teatterin asemaa yhdessä, mutta kaikki pantiin Karlin piikkiin. Tässä näytelmässä Emelie saa valtavan revanssin siitä, että hänet unohdettiin historiankirjoista.

Neljän isosiskon pikkuveli Juha Hurme kertoo Bergbomin sisarusten kautta myös itsestään.

– Olen rakentanut tähän sellaisen homman, jossa isosisko todella vie, ja pikkuveli ottaa oppia. Karlista tehdään suurmiestä, mutta hän ei ole sitä tässä vielä.

Making of Lea läpimeno
Elisabeth Lindblad -niminen, fiktiivinen palvelustyttö (Eeva Soivio) pelastaa Lea-näytelmän ensi-illan neuvokkuudellaan. Antti Haanpää / Yle

Suomenkielinen teatteri syntyi kansainvälisin voimin

Suomenkielisen teatterin alkumetreillä ei ollut pulaa ainoastaan näytelmistä.

Koska ei ollut suomenkielistä teatteria, ei ollut myöskään suomenkielisiä ammattinäyttelijöitä. Lean pääosaan jouduttiin palkkaamaan aikansa huippunimi Charlotte Raa, joka ei osannut suomea lainkaan.

Hänelle kelpasi vähän kummallisempikin työkeikka, koska hänen miehensä joi pariskunnan rahat. Onneksi Lealle oli varattu harjoitusaikaa ennen Nya Teaternin ensi-iltaa ruhtinaalliset kahdeksan päivää.

– Ryhmä ilmeisesti aivan oikein arvioi, että kukaan suomenkielinen nainen ei selviäisi roolista. Raa joutui papukaijamaisesti opettelemaan valtavat tekstimäärät ulkoa.

Ensimmäistä suomenkielistä teatteriesitystä oli tekemässä kansainvälinen joukko melkoisella kielien sekamelskalla. Sellaista kuullaan myös Making of Leassa, vaikka siinä teatterin taika tuleekin tulkkausavuksi.

Hurme haluaa muistuttaa, miten nuorta on suomenkielinen sivistys, ja siitä, että se ei syntynyt yksin suomenkielisin voimin. Helsinki oli 150 vuotta sitten Helsingfors, todella monikulttuurinen paikka.

– Näytelmässä on suomenruotsalaisia, ruotsinruotsalaisia, ja saksalainen yrittäjä. Heidän yhteisellä ponnistuksellaan saadaan aikaan suomenkielinen teatteri. Näytelmän nimeen sisältyy ironinen vitsi, ja oikein toivon, että se ärsyttäisi mahdollisimman monia.

Making of Lean motto on “suomalaisuuden puolesta, ei ketään vastaan”.

– Kyllä mä hyökkään tällä näytelmällä suoraan sellaista nykyidiotismia vastaan, jossa eletään väärien nationalististen satujen nojassa, ja väitetään niitä tosiksi.

Juha Hurme, Helsinki, 08.02.2019
- Jään eläkkeelle parin vuoden päästä, enkä hirveästi jaksa surra sellaista, että kuoleeko painettu sana, Hurme tuumii.Antti Haanpää / Yle

"Sadan vuoden päästä Kiveä lukevat vain tutkijat"

Vaikka Juha Hurmeella on vankka kansanvalistajan eetos, ei hän halua hieroa kenenkään nenää Aleksis Kiven kirjoihin.

Se ei ole Making of Lean tarkoitus.

– Jos nuorta tartutaan niskasta, ja työnnetään naama kiinni Seitsemään veljekseen, hän inhoaa sitä loppuelämänsä. En ajattele, että tämä näytelmä linkoaisi ketään muutakaan lukemaan Kiveä.

Jos joku älykäs ihminen aiheesta innostuu, niin hyvä, mutta Hurme pitää mahdollisena, että sadan vuoden kuluttua Kiven tekstejä lukevat vain akateemiset tutkijat.

– Vuosi vuodelta hänen lukemisensa muuttuu vaikeammaksi, aika kuljettaa meitä etäämmäs siitä kielestä. Se on väistämätöntä.

Hurme arvelee, että koko kirjoitettu ja painettu kulttuuri saattaa olla näivettymässä. Hänen kannaltaan se on huono juttu. Muuten se ei välttämättä ole. Maailma muuttuu.

– Elän suomenkielisiä satuja kirjoittamalla, ja yritän omilla keinoillani muistuttaa, että tämä on tärkeää ja kivaa. Suhtaudun kuitenkin leppoisasti siihen, että kirjoitetun kulttuurin aika on pian ohi. En ole niin tyhmä, että sanoisin sen olevan huonoa, tai köyhtymistä.

Kulttuuri löytää uusia ilmenemistapoja; kuvallisia ja digitaalisia, tai sitten jotain aivan muita.

– Siitä pitää huolehtia, ettei kulttuuri ja taiteellinen toiminta tyrehdy, mutta ne voivat hakea ihan uusia muotoja. Se hakee niitä väkisinkin, se on jo menossa jonnekin.

Aleksis Kiven merkityksestä voi olla kiinnostunut, vaikka ei jaksaisi ikinä lukea yhtään hänen kirjoittamaansa kirjaa. Ja Aleksis Kivi on merkittävä, vaikka ei ikinä miettisi hänen merkitystään.

Kivi herätti suomen kielen halvaantuneesta tilasta 300 vuoden unen jälkeen, ja teki suomesta kulttuurikielen.

– Me kaikki hengitämme Aleksis Kiven ilmaa, vaikka emme tietäisi hänestä mitään. Ihan kuin Shakespeare, hän elää kaikissa, jotka suomea puhuvat.

Ja lukea kannattaa, mutta vain, jos huvittaa.

– Jos ihminen lukee, sen pitää rakastaa sitä lukemista. Jollei näin ole, sen pitää tehdä jotain muuta kivaa.