Pekka Mattilan kolumni: Mistä löytyy hoiva-alan oikea konna?

Kun kaipaamme syyllistä, tartumme usein traagisiin yksittäistapauksiin, vaikka vika olisi viallisessa järjestelmässä, kirjoittaa työelämäprofessori Pekka Mattila.

vanhusten palvelutalot
Pekka Mattila
Juha Kivioja / Yle

Muutto tappoi vanhuksia. Kukaan ei ehdi pestä. Koskaan ei pääse liikkumaan. Vessaan ei ehdi ennen nöyryytystä. Järkyttäviä otsikoita.

Viime viikkoja ovat mediassa hallinneet uutiset siitä, miten suuret yksityiset palveluntarjoajat ovat rikkoneet lupauksensa ja vaarantaneet vanhusten, vammaisten ja muiden hoivaa vaativien hengen ja terveyden.

Jos laiminlyönnin hinta olisi yhtä kirkas kuin onnistumisen tarjoama tilipussi, ongelmia ei ehkä olisi.

On selvää, että räikeitä virheitä on tapahtunut, ja paineessa on tehty törkeitä oikaisuja siellä, missä ei pitäisi. On selvää, ettei kaikkialla ja aina ole otettu riittävän vakavasti ohjeistuksia ja suoranaisia määräyksiä henkilöstön mitoituksesta ja ajankäytöstä.

Tämä kaikki vaatii puuttumista. Yleinen totuus riskinotossa onkin se, että ihminen kaihtaa mieluummin tappiota kuin kärttää voittoa. Jos laiminlyönnin hinta olisi yhtä kirkas kuin onnistumisen tarjoama tilipussi, ongelmia ei ehkä olisi.

Jokaisen tarinan taustaksi on löytynyt aina paha suuryritys.

Kiinnostavaa viime viikkojen hoivakohuissa on ollut myös yksinkertaistava ja suoraviivainen tapa, jolla syylliset ja syntipukit on tunnistettu. Jokaisen tarinan taustaksi on löytynyt aina paha suuryritys.

Tarve löytää syyllinen on suuri. Filosofi René Girard ja yhteiskuntatieteilijä Kenneth Burke kirjoittivat aikanaan syntipukkimekanismista, joka auttaa yhteisöjä selviytymään paineisista ja ristiriitaisista tilanteista ilman suurta mellakkaa. Kun syylliseksi voidaan osoittaa yksittäistapaus ja sopiva uhrattava löytyy, yhteisö rauhoittuu ja jatkaa eloaan ilman suurta taistelua.

Parhaimmillaan tuhmurilla on kasvot ja nimi, jotta voimme kollektiivisesti paheksua. Esperi Caren toimitusjohtaja jätti tehtävänsä ja sai kunnian kävellä some-giljotiinille. Kukaan ei unohtanut muistuttaa hänen miljoonatuloistaan, jotka tosin eivät poikkea juurikaan suurten kasvavien yritysten normista.

Todistajina eivät pääosin ole asiakkaat tai heidän omaisensa vaan nimettömät entiset työntekijät. Kaava on tuttu: anonyymi kitkerä entinen palkansaaja voi usein jakaa tarinansa ilman mitään taustatarkistusta tai faktojen varmentamista. Vaikka vaikuttaa siltä, että kertomuksissa on ankaran paljon totta, tapahtumien ytimeen ei tahdo päästä.

Mediamyllyn jauhaessa osaavien ammattilaistenkaan on lopulta vaikea innostua ja nähdä työnsä arvoa.

Isku ei osu pelkästään viestintäkonsulttiin tai epäonnistuneeseen johtajaan vaan koko ammattilaisten työyhteisöön. Kaikesta tekemisestä tulee äkkiä huonoa. Mediamyllyn jauhaessa osaavien ammattilaistenkaan on lopulta vaikea innostua ja nähdä työnsä arvoa.

Surulliset kotimaiset sote-tarinat peilaavat vielä dramaattisempia esimerkkejä muualta maailmasta. Miksi korealainen lentokone törmäsi vuorenseinämään? Miksi lautta upposi Hollannin ja Englannin välisessä kanaalissa vain hetken satamasta irtautumisen jälkeen? Miksi pahamaineinen Costa Concordia romahti keskelle kauneinta Välimerta?

Selitys on päälle päin helppo: joku mokasi. Tarkemmassa katsannossa suoraa selitystä ei usein löydykään.

Entä, jos jäykän kulttuurin takia korealaisen lentokoneen perämies ei uskaltanut vastustaa kapteenia? Entä jos lautta ei uponnutkaan torkahtaneen merimiehen laiminlyöntien takia yksin vaan myös siksi, että varustamo oli säästänyt turvalaitteista, kapteeni kiirehtinyt ja puskenut jo ennestään myöhäistä lähtöä, kun lähiesimies oli samalla sokeasti luottanut tiimiinsä? Mikä tragediassa johtui lopulta torkuista ja mikä systeemistä?

Ketjussa väärin yhdistyessään yksinään järkevät tekemiset muodostavat vaarallisen yhtälön.

Kun tarkastelemme kotimaisia hoivaskandaaleja, voimme ehkä tunnistaa jotain samankaltaista. Moni ammattilainen on kovan paineen alla ja haluaa pärjätä. Lähiesimies yrittää säilyttää tiiminsä, ja moni tiimissä taistelee vastatakseen odotuksiin. Pääkonttorilla halutaan turvata toiminnan ja vapauden tila varmistamalla numerot. Ketjussa väärin yhdistyessään yksinään järkevät tekemiset muodostavat vaarallisen yhtälön.

Kun yleisön pehmustetusta aitiosta tuijotamme aikamme skandaaleja, kaipaamme muistutusta myös peiliin katsomisen tärkeydestä. Mistä ongelmat johtuvat?

Voisiko olla myös niin, että tarkoin valitsemamme poliittiset edustajat budjetoivat niukasti, koska myös tasoliittymän korjaus vaati rahaa? Voisiko olla niin, että johtavat virkamiehet kokemattomuuttaan kilpailuttivat muodollisesti oikein mutta sisällöllisesti väärin? Voisiko olla niin, että tarjouksen voittanut yhtiö luotti liikaa hyvään onneensa ja päätti uhkarohkeasti pelata marginaaleilla?

Kuka lopulta aiheutti vahingon? Kenen laiminlyönti johti lautan uppoamiseen? Ei kenelläkään ole vastausta. Sormella on helppo osoittaa.

Jos oikeasti haluaisimme parantaa hyvinvointipalveluiden tasoa, opettelisimme kuuntelemaan, lukemaan ja analysoimaan sekä korjaamaan. Selvää on, että tällainen ote voi tuntua vaikealta, sillä eduskunnan puhujanpöntössä ei saa samaa lämpöä faktoilla kuin sumealla kiihkolla.

Pekka Mattila

Kirjoittaja on Aalto EE:n toimitusjohtaja, valmentaja, kirjailija ja useiden hallitusten jäsen sekä käytäntöön suuntautunut professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.