Nainen päätti toimia hetken päähänpistosta kavereilleen amorina ja sai idean – postilaatikko täyttyi vastauksista

Virve Rissasen idean ansiosta hänen kavereilleen on tiedossa kymmenet mahdolliset treffit.

sinkut
Virve Rissanen kuvattuna Tansaniassa
Olen niin hullun kiitollinen, että on niin laaja ja ihana kaveripiiri. Vähintä mitä voi tehdä on saada heitä tutustumaan myös toisiinsa, Virve Rissanen sanoo.Laura Karlin

Tiedottaja ja toimittaja Virve Rissanen jutteli maanantaina taas kerran kavereidensa kanssa, miksi ihmisten on niin vaikea tutustua toisiinsa.

Moni ystävä oli sinkku, eikä tuntunut löytävän kumppania yrityksestä huolimatta.

– On niin paljon hyviä tyyppejä ja suututtaa, jos omat kaverit ovat tapailleet vääränlaisia tyyppejä. Tulee olo, miksi nämä hyvät tyypit eivät kohtaisi.

Rissasella on laaja ystäväpiiri. Aikaisemmin hän oli auttanut ihmisiä löytämään ystäviä ja asuntoja.

– Yhdistelin sosiaalisen median kautta, jos joku etsii asuntoa ja jollain on asunto tarjolla. Tänä syksynä kaverini muutti Hongkongiin asumaan, toinen ystävä asui siellä jo valmiiksi. Yhdistin heidät ja sain kuvan, kun he olivat hengailleet yhdessä. Tällaisesta tulee hyvä mieli, kun saa hyvät ihmiset tapaamaan toisensa.

Sitten Rissanen keksi, että hänhän voisi yhdistää ihmisiä myös deittailumielessä. Hän päivitti Facebookiin tekstin:

– Sinkkunainen! Sinkkumies! Ilmoittaudu mulle. Tunnen sikana kivoja tyyppejä ja tuli sellainen olo, että haluaisin auttaa niitä löytämään toisiaan.

Viestin vastaanotto oli yllätys.

Tinder on ulkonäkökeskeinen

31-vuotiaan Virve Rissasen ystäväpiirissä moni oli tuskastunut Tinderiin. Sen ansiosta on ehkä helpompi tavata nykyään kumppaniehdokkaita, mutta moni ei tunne saavan, mitä haluaa.

– Tinder on niin ulkonäkökeskeinen ja antaa tietynlaisen kuvan ihmisestä. Ihmiset huomaavat, että valikoivat väärin perustein ihmisiä.

Myös ihmismäärästä voi tulla ahdistus.

– Ei se sovi kaikille, että pitää valita 200 ihmisestä, jotka tulevat vastaan. Ihmisen mieli ei toimi niin. Silloin ei anna yhdellekään mahdollisuutta oikeasti tutustua.

Ongelma on yleinen, sillä Suomessa (siirryt toiseen palveluun) yli miljoona ihmistä asuu yksin.

Kymmenet treffit

Virve Rissanen laittoi viestin Facebookiin hetken päähänpistosta. Suosio yllätti hänet täysin. Postilaatikko alkoi täyttyä viesteistä.

Kahdessa päivässä Rissaseen on ottanut yhteyttä 34 tuttavaa.

– Kymmenet potentiaaliset treffit ovat jo tulossa, hän sanoo.

Virve Rissanen
Virve Rissasen albumi

Naisia on enemmän, joten miehet ja naiset voivat tapailla useampia, jos joku ei natsaa.

Virve Rissanen sai viestejä jopa vanhoilta koulukavereilta, joihin hän ei ole pitänyt yhteyttä.

– Määrä yllätti. Ja se, että ihmiset uskalsivat kertoa. Vaatii hullua rohkeutta ja luottamusta minuun.

Määrä kertoo Virve Rissasen mukaan myös siitä, että tarve tutustua on valtava.

– Tai sitten ihmiset ovat ennakkoluulottomia ja ovat kokeilleet muita väyliä, hän pohtii.

Suosio yllätti

Koska kaikki alkoi yhdestä ideasta, Rissanen ei ollut ehtinyt miettiä käytännön asioita.

– Yhtäkkiä postilaatikko alkoi täyttyä. Miten me nyt nähdään, onko meillä jokin tietty paikka, ihmiset kysyivät. En ollut ajatellut, miten ihmiset tunnistavat toisensa. Sanoin, että laittakaa vaikka jokin kreisi asuste päälle, hän naurahtaa.

– Tästä on vain kaksi päivää aikaa ja päivätyötkin ovat olemassa. En ole brändännyt asiaa, hän lisää.

Koska suosio oli yllättävän suurta, sanottakoon myös tämä: Rissanen ei ala järjestää treffejä muille kuin omille kavereilleen.

Toiset Rissasen tuttavista halusivat ottaa itse yhteyttä mahdolliseen treffikumppaniin. Jotkut halusivat tavata sokkona.

– Olen lähinnä kysynyt, onko ehdottomia rajauksia. Etsitkö miehiä, naisia vai sekä että tai jos on arvomaailmajuttuja. Minulla on jonkin verran ystäviä kristillisistä piireistä. Siellä jotkut haluavat, että kumppanilla on kristillinen arvomaailma.

Virve Rissanen ei ala välittää sen enempää tietoa kavereistaan.

– Idea on, että ihmiset tapaavat ja sitten katsovat. Luottoni on, että kaverini ovat kivoja ihmisiä. Mutta minulla on yli tuhat Facebook-kaveria. En ole kuulustellut jokaista heistä.

Treffejä jo tällä viikolla

Osa Virve Rissasen yhteen saattamista ihmisistä tapaa jo tällä viikolla.

– Pelkään vähän sitä, että toivottavasti ihmiset eivät odota liikaa. Etteivät he odota, että minulla on jokaiselle täydellinen "match", osuma.

Rissanen uskoo, että on pienempi paine tavata, kun kokeiluun on ilmoittautunut peräti 34 ihmistä.

– Joku kommentoi, että hän on mukana arvonnassa. Uskon, että tässä koostuu vähemmän painetta yhdelle parille tai henkilölle kuin perinteisissä yhdelle henkilölle järjestetyissä sokkotreffeissä.

Nainen käyttää deitti-sovellusta älypuhelimella.
Tommi Parkkinen / Yle

Osa ilmoittautuneista ei ole Tinderissä ja haluaa nyt kokeilla uudentyyppistä keinoa tutustua.

Koska Tinderistä on tullut valtavirtaa, kavereiden kautta tutustuminen ei ehkä ole niin yleistä kuin ennen nettideittailua. Rissanen toivoisi, että se yleistyisi.

– Olisi ihana, jos muutkin alkaisivat tehdä tällaista, miksi tätä voisi sanoa, vaikka kevytparitusta.

"Sekin olisi voitto"

Virve Rissanen ei ole itse ollut sokkotreffeillä. Hänellä on Tinderistäkin ihan hyviä kokemuksia.

– Minulla ei ole totaalisia kauhujuttuja. Olen ollut aika valikoiva. Sellaiseen kyllästyy kuitenkin nopeasti, että selittää uudelle ihmiselle samat lätinät. Onhan se puuduttavaa puuhaa.

Rissanen ei ole parisuhteessa ja voisi itsekin lähteä treffeille, jos joku kaveri järjestäisi vastaava.

– Kyllä minä voisin lähteä. Jossain määrin tässä on parempi todennäköisyys viihtyä kuin Tinder-treffeillä. Täysin säkästähän se on kiinni joka tapauksessa. Jos joku on katsonut, että voisin viihtyä jonkun kanssa, se on todennäköisempää kuin jos itse on valinnut Tinderistä pelkän ulkonäön perusteella.

On vain yksi mutta.

Virve Rissanen on töissä Suomen Lähetysseuran tiedottajana Afrikassa, Tansaniassa. Hän on vain käymässä Suomessa.

– Joku kysyi, syötkö itse kuormasta. Sanoin, että jos joku on muuttamassa perässäni Tansaniaan, voin syödä kuormasta, mutta muuten se ei ollut tässä se juttu.

Mikä se juttu on?

– Olisi ihanaa, jos edes yhdellä olisi kivaa ja he näkisivät uudestaan. Sekin olisi voitto. Jos on halunnut pysyvää parisuhdetta ja saa sen tätä kautta, se olisi kyllä mahtavaa. Tansaniasta käsin on voi jännittää, mitä pareilleni Suomessa kuuluu, Rissanen sanoo.

Ihmiset ylittävät itsensä jo, kun uskaltavat tavata toisiaan.

– En ala kysellä perään. Saavat kertoa jos haluavat, mutta en halua alkaa tiedustella, miten se nyt sitten meni. Nämä ovat kuitenkin herkkiä asioita.

Lue lisää:

Kolmikymppiset sinkkumiehet kyllästyivät Tinderiin ja päättivät hakea rakkautta lyhtypylväsilmoituksilla – "Kokeiltiin tätä ja se ainakin toimi"

"Kun sä oot landelta..." – kolme sinkkua murtaa myyttejä maaseudun poikamiehistä

Helsinki on pullollaan Katja Onkamon, 28, kaltaisia korkeakoulutettuja sinkkuja: "Puhumme yksinäisyydestä ja eroista"

Kuhmoisista tuli ylpeästi sinkkutilaston ykkönen – 21-vuotias Arttu Kaunistoinen nauttii vapaudesta: "Ei tässä mitään hätää ole"