Aleksis Salusjärven kolumni: Raha ei turmellut muumeja eikä Muumilaakson henkeä

Muumilaaksoon kaadettiin rahaa saman verran kuin Suomen valtio jakaa tukea koko elokuvataiteelle vuodessa. Silti Muumilaakson henkeä ei pilattu, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi.

muumit
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJuha Kivioja / Yle

Muumit siirtyvät uudelle vuosituhannelle melkoisella ryminällä. Tietokoneanimoitu 3-D Muumilaakso on maksanut tähän mennessä yli 20 miljoonaa euroa. Kyseessä on Suomen historian kallein televisiotuotanto.

Japanilais-hollantilaisin apuvoimin tehty aiempi klassikkoanimaatio oli sekin mittaluokaltaan mammuttimainen. Sarjan tekemiseen osallistui pelkästään Japanissa 600 henkilöä (siirryt toiseen palveluun). Myös jälki oli sen näköistä, eli lumoavaa. Edellistä sarjaa on näytetty yhteensä 124 maassa – käytännössä kaikkialla maailmassa. Arvellaan, että jokainen japanilainen tuntee muumit.

Uusi runsaan viikon päästä alkava Muumilaakso-animaatio on mitoitettu vastaavaa käyttöä varten. Siinä on kaikki massatuotannon elementit, ja mieleen hiipii väkisin kysymys, voiko näin läpeensä tuotteistettu maailma olla enää sympaattinen. Missä vaiheessa Muumipeikolle käy kuin Coca-Cola-joulupukille, jonka suhde Korvatunturiin on lähinnä vitsi?

Jännitteet ovat melkoiset, kun kyse on kansallisaarteesta. Niin kuuluukin olla. Suomalainen lastenkasvatus on sukupolvien ajan ollut tietyltä osin melko yksinkertaista: Pikku Kakkonen ja Muumit ovat toimineet lastenvahteina ikäluokalle toisensa jälkeen. Ne ovat myös ainoita lastenohjelmia, joiden sisällön turvallisuudesta ja epäkaupallisuudesta voi mennä takuuseen. Suurin voitto on kuitenkin siinä, että lapset ovat aina olleet näistä ohjelmista innoissaan. Meillä osataan tehdä mukaansatempaavaa ja tinkimätöntä sisältöä lapsille.

Muumiaivopesu on myös hyvä tapa kasvattaa nuorisoa suomalaiseen yhteiskuntaan

Suomesta tuskin löytyy alle keski-ikäistä, joka ei olisi lapsuudessaan istunut hypnotisoituneena tapittamassa muumeja televisiosta jakso toisensa perään – eikä vanhempaa, joka ei olisi arvostanut sen synnyttämää rauhaa, jonka aikana voi täyttää tiskikoneen ja keittää ruokaa.

Muumiaivopesu on myös hyvä tapa kasvattaa nuorisoa suomalaiseen yhteiskuntaan. Tove Jansson oli kirjailijana aivan omaa luokkaansa, ja hänen hahmonsa ovat samanaikaisesti eksentrisiä ja toiset huomioon ottavia. Muumilaakso on idylli ilman sievistelyä ja sen hahmot ovat kokonaisia samastuttavia henkilöitä puutteineen ja vahvuuksineen.

Uusi Muumilaakso-animaatio onkin herättänyt epäilyksiä pelkästään siksi, että sen merkitys on valtava. Vanhan animaation menestys synnyttää lisäpainetta. Lopputulos ei saa olla ummehtunut, mutta se ei saa myöskään olla väkisin väännetty. Jokaisen yksityiskohdan tulee olla äärimmilleen laskelmoitu, kuitenkaan vaikuttamatta siltä.

Tove Jansson on kenties Suomen historian paras taiteilija.

Muumilaakson yhtenä pelastuksena näyttää olevan brittiläinen tuotanto, etenkin ohjaaja Steve Box, jonka lahjakkuus vuotaa 3D-animaatiosta näytepalojen perusteella kirkkaasti läpi. Suomalaiset ääninäyttelijät ovat myös niin terävästi tehtäviensä tasalla, että sarja tuntuu koukuttavan äärelleen kuin itsestään.

Tove Jansson on kenties Suomen historian paras taiteilija. Hänen kirjallinen tuotantonsa hakee merkittävyydessä vertaistaan maailmassa. Nyt julkaistava animaatio on ensimmäinen tuotanto, joka tehdään ilman hänen valvontaansa.

Angry Birds -animaatiot näyttävät toisenlaista esimerkkiä siitä, minkälaista jälkeä syntyy, kun pörssiyhtiön voitontavoittelu näyttää olevan koko tuotannon ainoa kriteeri. Kun käsikirjoituksen pohjana on pelkkä kännykkäpeli, syvempää maailmankatsomusta on draamasta turha etsiä. Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja kainalopierutason väkivaltaviihdettä löytyy senkin edestä. Onkin kiintoisaa, että Angry Birds 2 -elokuva ilmestyy elokuussa, päällekkäin uusien muumien kanssa.

Molempia tuotantoja yhdistää satumaisen kallis CGI-animointi, joskin uuden Angry Birds -elokuvan tuotantokulut laskettanee lähempänä sataa miljoonaa (siirryt toiseen palveluun) muumien parin kymmenen rinnalla. Kansainvälisenä huipputuotantona muumit ovat siis halpaa lystiä. Kaiken lisäksi ne näytetään televisiossa kaikelle kansalle.

Muumien animoinnit ovat aina olleet aikansa lapsia. 90-luvun tuotanto tehtiin anime-elokuvien kulta-aikana. Nyt ilmestyvä Muumilaakso tehdään 3D-elokuvien huippukautena. Lopputulos näyttää pitkälti sellaiselta, kuin saattoi odottaakin.

Suomalaiselle taideväelle on nostettava hattua siitä, miten hyvin tuotannot ovat onnistuneet välittämään muumien alkuperäistä maailmaa uusille sukupolville.

Raha ei näytä turmelleen muumilaaksoa, eikä voiton maksimointi tunnu vaikuttaneen tekemisen taustalla. On jossain määrin ironista, että Muumilaakson budjetti on samaa suuruusluokkaa kuin Suomen valtion kaikille elokuville yhteensä vuodessa jakama tuki. Tässä valossa näyttää siltä, että elokuva on Suomessa harvinaisen halpa taidemuoto.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on päätoimittaja, kulttuuritoimittaja ja kriitikko, joka opettaa tekstitaitoja vankiloissa ja peruskoulun erityisopetuksessa. Hän on lukenut Tove Janssonin tuotannon kahteen kertaan.

Yleisradio on osallistunut uuden Muumilaakso-sarjan tuottamiseen.

Aiheesta voi keskustella 15.2. klo 22.00 asti.