Miten raskaana olevan masennuslääkitys vaikuttaa lapsen masennuksen todennäköisyyteen? Tutkimukselle miljoonarahoitus Turkuun ja Columbiaan

Tutkijat selvittävät raskaana olevien äitien käyttämien SSRI-lääkkeiden vaikutusta.

rahoitus
Raskaana oleva nainen.
Tutkijat haluavat selvittää, millainen todennäköisyys lapsella on masentua, jos äiti syö SSRI-lääkkeitä.Henrietta Hassinen / Yle

Turun ylipiston ja New Yorkin Columbian yliopiston yhteistutkimus on saanut 1,5 miljoonan dollarin rahoituksen.

Rahoituksen myönsi Yhdysvaltain terveysvirasto. Nelivuotisesta rahoituksesta noin puolet ohjautuu Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskukseen.

Tutkijat selvittävät lasten riskiä sairastua masennukseen, kun raskaana olevan äidin masennusta hoidetaan selektiivisillä serotoniinin takaisinoton estäjillä, eli SSRI-masennuslääkkeillä. Lääkitystä käyttää lähes 4 prosenttia odottavista äideistä.

Lisäksi selvitetään, onko sikiö jossakin raskauden vaiheessa erityisen herkkä SSRI-lääkkeiden vaikutuksille, ja onko masennuslääkkeiden välillä eroja sikiön turvallisuuden kannalta.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kaikista mielenterveyden häiriöistä nimenomaan masennus on lisääntynyt nuorilla ja nuorilla aikuisilla.