Taantuma tuskin uhkana – Etlan tuore nokkamies patistelee seuraavaa hallitusta palauttamaan uskon talouteen

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johdossa maalikuussa aloittava Aki Kangasharju sanoo, että Suomi välttänee taantuman, mutta töitä talouspolitiikassa riittää.

taloustutkimuslaitokset
Aki Kangasharju
Aki KangasharjuSasha Silvala / Yle

– Seuraavan hallituksen pitäisi palauttaa usko talouteen. Eli pistää pystyyn uskonpalautustalkoot, Etlan tuleva toimitusjohtaja Aki Kangasharju sanoo.

Hänen mukaansa Suomesta puuttuu tuotannollisia investointeja. Maahan tarvittaisiin niin kone- ja laiteinvestointeja, mutta myös t&k-investointeja. Molempiin liittyy olennaisella tavalla uusi teknologiaa ja tuottavuus.

– Ja niitä me tehdään aivan liian vähän verrattuna muihin maihin eli verrattuna meidän kilpailijamaihimme, Kangasharju selvittää. Myös alhainen syntyvyys on osoitus tietynlaisesta uskon puutteesta.

Kangasharju pitää Etlaa niin hyvänä tutkimuslaitoksena, ettei sen toimintaan ole tarve tehdä juuri mitään muutoksia.

– Ehkä hiukan tarkemmin katsomme ja mietimme, minkälaista tietoa elinkeinoelämä tarvitsee. Ilman muuta tieteellinen riippumattomuus tulee säilymään, ja sitä vaalitaan huolella.

Kangasharju on tyytyväinen Suomen talouden tilaan. Ennen kaikkea siihen, että työllisyys paranee.

– Taloudessa ei ole näköpiirissä taantumaa, mutta joitakin huolestuttavia piirteitä on näkyvissä. Kasvuvauhti hiipuu todella voimakkaasti ja työllisyyden paraneminen näyttää pysähtyvän.

Emilia Kullas
Emilia KullasSasha Silvala / Yle

EVAn johtoon astuva Emilia Kullas sanoo puolestaan, että pitkällä jänteellä Suomi on ollut aivan loistava menestystarina.

– Mutta lyhyemmällä aikajänteellä meillä on edessämme aikamoisia haasteita, jotka liittyvät muun muassa siihen, että Suomen kansa ikääntyy aika nopeasti, Kullas huomauttaa,

Hänen mukaansa me tarvitsemme avoimempaa yhteiskuntaa, avoimempaa kilpailua ja rohkeutta ryhtyä niihin muutoksiin, jotka ovat olleet viime vuosina aika vaikeita tehdä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tekee soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta Suomen ja elinkeinoelämän kannalta tärkeistä kysymyksistä. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on ajatuspaja, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.

Lue myös

Etlan toimitusjohtajaksi Aki Kangasharju, Evan johtoon Emilia Kullas