Hilja Volotinen, 93, on viime viikkoina matkannut ambulanssissa satoja kilometrejä hoitopaikasta toiseen: "Kunhan eivät vie Siperiaan"

Viime vuonna häntä hoiti 35 eri lääkäriä ja yli 100 hoitajaa. Moni vanhus joutuu kierteeseen sairaalan ja kodin välille.

vanhustenhoito
93-vuotias Hilja Volotinen istuu sairaalasängyllä.
Lähes 90-vuotiaaksi asti Hilja Volotinen pärjäsi kotona ilman apua. Viime vuosina hän on joutunut usein päivystykseen ja sairaalahoitoon. Se on tyypillistä iäkkäille kotona asuville, kun kunto heikkenee.Laura Kosonen / Yle

– Missäs minä nyt olen, Hilja Volotinen, 93, kysyy pojaltaan ensimmäiseksi.

Jorma Volotinen selittää, että paikka on Enon terveyskeskuksen vuodeosasto. On torstai, kello on 16:30 ja lounaaksi on kanakeittoa. Tai jos se ei maistu, on muutakin. Jorma Volotinen on tuonut äidilleen tuliaiseksi tämän herkkua, paikallisen leipomon ruisleipää, päällä kirnuvoita.

Ei ole ihme, ettei Hilja Volotisella ole tarkkaa käsitystä olinpaikastaan. Parin viime kuukauden aikana paikka on vaihtunut useammin kuin ehkä tähänastisessa elämässä yhteensä.

Iäkäs nainen, jota omainen syöttää sairaalassa.
Jorma Volotinen auttaa Hilja-äitiä syömisessä. “Joskus ihmettelen sitä, miten nopeasti tarjotin viedään pois vanhalta ihmiseltä, jonka syöminen on hidasta”, hän sanoo. Laura Kosonen / Yle

Vanhus matkaa ympäri maakuntaa

Kotona Joensuussa yksityisen kotiavun turvin asunut Volotinen joutui marraskuun puolivälissä sairaalaan hankalien selkäkipujen vuoksi. Sen jälkeen hän on ollut hoidettavana kolmen eri terveyskeskussairaalan vuodeosastolla ympäri Pohjois-Karjalaa sekä viettänyt välillä muutamia päiviä kotona, päivystyksessä tai keskussairaalan eri osastoilla Joensuussa.

– Tohmajärvi, Eno, Siilainen, keskussairaala, välillä on haettu vauhtia päivystyksestä. En minäkään ole pysynyt laskuissa, saati sitten äiti, Jorma Volotinen sanoo.

Hilja Volotinen on matkannut ambulanssissa ympäri maakuntaa sote-uudistuksen vuoksi. Suomessa on viime vuosina jouduttu etsimään ratkaisuja siihen, miten terveyspalvelut tuotetaan kasvavalle ikäihmisten joukolle.

Pohjois-Karjalaa pidetään sote-uudistuksen pilottimaakuntana. Siun sote on järjestänyt julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut 14 kunnan alueella vuodesta 2017 alkaen. Kuntayhtymän säästöt ja tiukalle viritetty budjetti ovat herättäneet keskustelua. Tehokkuus ja kulukuri tarkoittavat myös potilaiden siirtelyä alueella hoitopaikasta toiseen.

Animaatio potilaan kuljetuksesta eri puolille Pohjois-Karjalaa
Asmo Raimoaho / Yle

Iäkäs ihminen voidaan siirtää päivystyksestä jatkohoitoon terveyskeskuksen vuodeosastolle minne päin maakuntaa tahansa sen mukaan, missä tilaa sattuu olemaan. Vanhus saattaa siis joutua kauaksi kodistaan ja omaisistaan. Siun soten alue on laaja. Heinävedeltä Nurmekseen on matkaa lähes 200 kilometriä.

– Systeemi on valittu sitä varten, että pystymme mahdollisimman joustavasti käyttämään maakunnan kaikkia potilaspaikkoja eikä meidän tarvitse hoitaa iäkkäitä potilaita ylipaikoilla tai käytävillä, sanoo toimialajohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Mies ja hänen iäkäs äitinsä sairaalassa.
Jorma Volotinen käy katsomassa äitiään pari kertaa viikossa. Viemisinä hänellä on usein mukana jotakin herkullista syötävää. Laura Kosonen / Yle

Kaipiainen myöntää, että potilassiirroista on tullut asiakaspalautetta. Asia on noussut esiin myös mediassa: saattohoitopotilasta on kuljetettu ambulanssilla satoja kilometrejä (siirryt toiseen palveluun) (Savon Sanomat) ja omaiset ovat valittaneet yleisönosastokirjoituksissa, etteivät pääse lainkaan katsomaan läheistään hankalien kulkuyhteyksien päähän.

– Selvitimme siirtoja päivystyksestä viime vuonna, ja suurin osa niistä toteutuu hyvin ja asianmukaisesti. Mutta jos meillä on kova kuormitus, noin parikymmentä prosenttia potilaista saattaa joutua siirtymään oman kunnan ulkopuolelle tai kauaksi kotoa, Kaipiainen kertoo.

“Ihmisiä on kodeissaan vankeina”

Jorma Volotinen huomaa äitinsä selvästi väsyneen jatkuvista siirroista. Oikeastaan hänelle ja Hilja Volotisen muille lapsille on selvinnyt vasta viime vuosina, millaiseen myllyyn iäkäs ihminen voi joutua.

Pitkälti yli 80-vuotiaaksi asti Hilja Volotinen pärjäsi ilman ulkopuolista apua. Hän asui omassa talossaan ja pyöräili marjaan mökille 30 kilometrin päähän ämpärit pyöräntangossa keikkuen. Nyt marjametsä on vaihtunut hitaaseen kävelyyn rollaattorin avulla.

Osat ovat vaihtuneet. On Jorma Volotisen vuoro syöttää äitiään.

Iäkäs nainen kävelee rollaattorin ja omaisensa tukemana.
Tahti on hidastunut. Hyvänä päivänä Hilja Volotinen jaksaa liikkua rollaattorin avulla. Laura Kosonen / Yle

Suomalaiset elävät vanhemmiksi kuin ennen, mutta elämän viimeisten vuosien raihnaisuusvaihe ei ole lyhentynyt, kertoo tutkimus.

– Mitä vanhemmaksi ihminen elää, sitä enemmän hän tarvitsee hoitoa viimeisinä vuosinaan, sanoo gerontologian professori Marja Jylhä Tampereen yliopistosta.

Hänen mukaansa liian huonokuntoiset ihmiset joutuvat asumaan kotona silloinkin, kun eivät enää siellä pärjää.

– Ihmisiä on kodeissaan vankeina huonommissa oloissa kuin palvelutaloissa.

Poliisit etsivät, löytyi terveyskeskuksesta

Iäkkäiden potilaiden kierre päivystyksen, vuodeosastojen ja kodin välillä tunnetaan kaikissa sairaaloissa. Omaiset ovat voimattomia, kun kotona kaatuilevaa omaista ei saa hoitoon (siirryt toiseen palveluun) (Karjalainen).

Myös Volotisilla on tästä kokemusta. Ennen joulua Hilja Volotista oltiin jälleen kerran kotiuttamassa lyhyeltä hoitojaksolta sairaalasta. Jorma Volotinen yllättyi suunnitelmasta, sillä hänen mielestään äiti ei ollut missään nimessä kotikuntoinen.

Lääkärin määräyksestä Volotinen kuitenkin kuljetti kivuliaan äidin tämän kotiin. Samana iltana naapuri löysi Hilja Volotisen lyyhistyneenä asuntonsa ulkopuolelle käytävään.

– Äiti ehti olla kotona neljä tuntia. Sitten mentiin taas ambulanssilla päivystykseen, Jorma Volotinen kertoo.

Hahmo rollaattorilla kulkevasta vanhuksesta sekä seitsemän ambulanssia
Marraskuun puolivälin jälkeen Hilja Volotista on siirrelty kodin, sairaalan ja eri terveyskeskusten välillä seitsemän kertaa. Asmo Raimoaho / Yle

Aina omaisia ei ole ehditty pitää ajan tasalla. Vähän yli kaksi vuotta sitten, kun Hilja Volotinen vielä asui kerrostaloasunnossa yksin, naapurit soittivat illalla, että asunto on pimeänä. Jorma Volotinen ajoi ympäri Joensuun keskustaa hautausmaata myöten etsimässä äitiään.

– Ajattelin, jos hän olisi mennyt isän haudalle, mutta ei häntä löytynyt sieltäkään. Lopulta oli kuitenkin pakko soittaa hätäkeskukseen, Volotinen muistelee.

Poliisien kanssa Volotinen meni äidin asunnolle. Vasta siinä vaiheessa veli Helsingistä soitti, että Hilja-äiti on löytynyt Outokummun terveyskeskuksesta. Kotihoito oli soittanut ambulanssin ja Volotinen oli kuljetettu ensin päivystykseen ja sieltä Outokumpuun. Kukaan ei kuitenkaan ilmoittanut asiasta omaisille.

Silmälasit, kännykkä ja vanhuksen tärkeät puhelinnumerot
Hilja Volotinen opetteli kännykän käytön pari vuotta sitten. Läheisten numerot kulkevat mukana aina. Laura Kosonen / Yle

35 lääkäriä, satoja hoitajia

Hilja Volotisen lapset ovat laskeneet potilasasiakirjoista, että viime vuoden alusta lähtien heidän äitiään on hoitanut 35 eri lääkäriä. Lääkitystä on muutettu moneen kertaan.

– Kipeää selkää on ihmetelty lukuisten lääkärien voimin, mutta tuntuu, ettei ole hoidettu ihmistä kokonaisuutena, Jorma Volotinen sanoo.

Henkilöstön vaihtuvuus on yksi vanhustenhuollon keskeisistä ongelmista, sanoo sosiaalityön professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopistosta.

grafiikka, jossa vanha ihminen ja 35 lääkäriä
Potilaskertomusten mukaan Hilja Volotista on viime vuoden alusta lähtien hoitanut ainakin 35 eri lääkäriä. Hoitajia hän on tavannut pitkälti toista sataa. Asmo Raimoaho / Yle

Lääkärit, hoitopaikat tai kotihoidon työntekijät vaihtuvat tiuhaan eikä kukaan ota kokonaisvastuuta voinnista ja hoidosta. Hilja Volotinenkin on kohdannut vuoden sisään pitkälti toista sataa terveydenhuollon ammattilaista.

– Hoidettavaa ja hänen taustojaan ei tunneta. Tällainen pyöritys on hyvinvoinnille vaarallista mutta valitettavan yleistä vanhuksilla, Marja Vaarama sanoo.

Siun sotessa ongelma tunnistetaan. Käytännössä sille ei ole kuitenkaan pystytty tekemään juuri mitään.

– Meillä on hyvin koulutettu henkilökunta ja maakunnallinen tietoverkko, jonka avulla hoitoon osallistuvat voivat tutustua potilaan tietoihin, Sirpa Kaipiainen Siun sotesta sanoo.

Villasukat sairaalasängyn laidalla
Villasukat ja oma pipo lämmittävät. Laura Kosonen / Yle

Jorma Volotinen ei halua kritisoida yksittäisiä hoitajia tai paikkoja, joissa hänen äitiään on hoidettu. Hänen mielestään henkilökunta on ollut ystävällistä. Sitä vain tuntuu olevan kovin vähän.

– Eräskin hoitaja toi äidin fleecetakin Joensuusta tänne Enoon työmatkallaan, kun se oli siirrossa unohtunut edelliseen paikkaan.

Hilja Volotinen itse kuuluu ikäpolveen, jolle vaatimattomuus on hyve. Hän kehuu, että on saanut ruokaa ja hoitoa kaikkialla, mihin hänet on kuskattu.

– Kunhan eivät vie Siperiaan, niin kaikki on hyvin, Volotinen sanoo.

Hyvä päivä on sellainen, jolloin kivut pysyvät kurissa ja ruoka maistuu.

Ilman omaa autoa katsomaan ei pääsisi

Jorma Volotinen kävisi mielellään useammin auttamassa äitiään syömisessä, mutta se on hankalaa. Nyt hän on hypännyt työpäivän jälkeen autoon Joensuussa ja ajanut 40 kilometriä Enoon. Julkisilla kulkuvälineillä se ei onnistuisi, sillä viimeinen bussi Enosta takaisin Joensuuhun lähtee kello 17:06.

Kun Hilja Volotinen oli joulukuussa hoidossa Tohmajärven terveyskeskuksessa, vierailuun kului matkoineen aikaa vähintään neljä tuntia.

Mies seisoo terveyskeskuksen ovella.
Maakunnan terveyskeskukset ovat tulleet Jorma Volotiselle tutuiksi. Hän ei halua moittia yksittäisiä hoitajia. Laura Kosonen / Yle

– Kun äiti oli Siilaisella Joensuussa, saatoin käydä hänen luonaan kävellen, Jorma Volotinen huomauttaa.

Kun iäkäs ihminen tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, hänelle itselleen ei välttämättä ole väliä, missä hoitopaikka sijaitsee. Omaisille sillä on kuitenkin suuri merkitys.

“Lähde vasta kuolemani jälkeen”

Hilja Volotisella on yöpöydällään kännykkä ja vihko, johon on kirjoitettu läheisten puhelinnumerot. Volotinen on ollut vannoutunut lankapuhelimen käyttäjä, mutta kännykällä soittaminen onnistuu, kun hoitajat auttavat siinä.

– Välillä äiti soittaa hieman hädissään. Sanoo, että tule käymään, niin suunnitellaan tulevaisuutta. Että miten tästä eteenpäin, Jorma Volotinen kertoo.

Kun Volotisen toinen poika viimeksi tuli käymään Helsingistä, Hilja-äidille tuli lähtöhetkellä hätä.

– Älä lähde vielä, lähde vasta kuolemani jälkeen, hän sanoi silloin. Kyllä oli veljellä paha mieli lähteä pois, Jorma Volotinen muistelee.

Iäkäs nainen lepää sairaalavuoteella.
Omaisten vierailut ovat tärkeitä. Hilja Volotinen sanoo, että välillä aika käy pitkäksi vuodeosastolla. Laura Kosonen / Yle

Hilja Volotinen toivoo vielä pääsevänsä kotiin. Todennäköisesti se koti ei ole sama kuin ennen, sillä vuodenvaihteessa Volotinen pääsi hoivakotijonoon. Arvioitu jonotusaika Pohjois-Karjalassa on kolme kuukautta. Omaiset selvittelevät myös, voisiko paikka löytyä Espoosta, koska Hilja-mummon lapsia ja lapsenlapsia asuu enemmän Etelä-Suomessa.

Jonoon pääsyä voi pitää onnekkaana, vaikka keskustelu hoivakotien oloista käy kuumana. Asiantuntijat ovat vahvasti sitä mieltä, että ympärivuorokautista hoivaa tarjoavia paikkoja on aivan liian vähän.

– Vanhusten tilannetta ei voida korjata kotihoidon konstein. Tällä hetkellä yhteiskunta ei halua tunnistaa sitä hetkeä, jolloin ei enää pärjätä kotona, Marja Jylhä sanoo.

Hilja Volotinen kampaa hiuksensa ja käy pitkälleen keskimmäiseen vuoteeseen kolmen hengen huoneessa. Jorma Volotinen laittaa tuliaisina tuomansa ruisleipäviipaleet yöpöydälle tarjolle.

– Tulehan taas käymään, Hilja Volotinen sanoo.