Uusi jalkapallohalli Rovaniemelle? – "Jos kaupungin kassaa katsoo, niin ei ole rahaa, mutta pankeilla taitaa olla"

Ounashalli on kovalla käytöllä ja jäänyt liian pieneksi Palloliiton vaatimuksiin.

Ounasvaara, Rovaniemi
Ounashalli.
Ounashalli ei kelpaa enää jalkapallon Suomen Cupin peleihin.Perttu Ruokangas / Yle

Rovaniemen Ounasvaaralle saattaa tulevaisuudessa nousta uusi jalkapallohalli. Uuden hallin rakentamista ajaa pitkän linjan kuntapäättäjä ja entinen Vasemmistoliiton kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä. Hän on myös tunnettu jalkapalloilun ystävä.

Tennilän mukaan Ounashalli on jäänyt liian pieneksi Palloliiton vaatimuksiin. Tämä kävi ilmi kuukausi sitten, kun halli olikin yllättäen liian pieni Suomen Cupin peleihin eikä Rovaniemen Palloseura voinut pelata siellä cupin otteluita.

– Jalkapalloihmiset ovat puhuneet tästä jo pitkään. Rovaniemellä pelataan huippujalkapalloa, joten olosuhteiden on oltava kunnossa myös talvisin, Tennilä sanoo.

Hän lisää, ettei Ounashalli ole muutenkaan kovin hääppöisessä kunnossa.

Tennilä pohtii, että jalkapallohalli voitaisiin rakentaa esimerkiksi Lapin urheiluopiston läheiselle jalkapallokentälle tai Rommelin kentälle.

RoPS toivonut jo kymmenen vuotta

Rovaniemen Palloseura (RoPS) on toivonut uutta jalkapallohallia jo kymmenkunta vuotta.

– Yksi halli ei riitä, sen ajat ovat täynnä. Meilläkin on yli tuhat eri-ikäistä pelaajaa. Eikä edustusjoukkue voi pelata Suomen Cupin otteluita Ounashallilla, vaan viime lauantain "kotipeli" oli Rovaniemen sijaan Seinäjoella, RoPSin toiminnanjohtaja Hannu Korhonen sanoo.

RoPSin väen lisäksi Ounashallissa pelaa myös muita rovaniemeläisiä joukkueita.

– Kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että halli tarvitaan, mutta kun asian eteen pitäisi tehdä jotakin, tuntuu ettei se kuulu oikein kenenkään hommiin, Korhonen harmittelee.

Hinta noin 2-5 miljoonaa

Korhonen pitäisi hallin parhaana paikkana urheiluopiston läheistä jalkapallokenttää. Sijainnin ansiosta pelaajat voisivat käyttää urheiluopiston palveluja.

Mitä uusi halli maksaisi?

– Kuplahalli maksaisi ehkä noin kaksi miljoonaa. Kiinteän hallin hinta on arviolta noin viisi miljoonaa euroa, Korhonen arvioi.

Korhonen sanoo, että RoPS voisi auttaa rahoituksen hankkimisessa ainakin Palloliitolta, kunhan kaupunki päättäisi hallin rakentamisesta.

Ounashalli jäisi muille lajeille

Onko kaupungilla rahaa uuteen jalkapallohalliin?

– No jos kaupungin kassaa katsoo niin ei ole rahaa, mutta pankeilla taitaa olla, Tennilä vastaa.

Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen sanoo, että mahdollinen uusi halli on vielä aivan alkutekijöissään eikä tarkempia aikatauluja tai hintaa ole vielä selvitetty.

– Ounashalli voisi olla sen jälkeen muiden lajien sisäpelihalli, Lotvonen kertoo.