Turun kaupungin oma yhtiö hävisi kilpailutuksen – Turun keskusta-alueille uusi kunnossapitäjä

Turku aikoo solmia kahdeksanvuotisen kunnossapitosopimuksen Desenttin kanssa.

kunnossapito
Katupölyn siivousauto.
Turku hylkäsi omistamansa Kuntecin tarjouksen keskustan kunnossapidosta.Jouni Koutonen / Yle

Turun keskusta-alueen kunnossapitäjä vaihtuu. Infrayhtiö Destian ja piharakennusyritys Entin perustama Desentti alkaa lokakuusta lähtien huolehtia Turun keskusta-alueen kunnossapidosta.

Turun kaupunkiympäristölautakunta päätti kaupungin uudesta sopimuskumppanista tiistaina salaisella pykälällä. Turun kunnossapitopäällikkö Mari Helin kertoo, että päätös tulee näkymään pöytäkirjassa.

– Kilpailutuksissa salaisten pykälien käyttö on ihan normaalia, eikä siihen sinänsä liity mitään salaista. Työ kilpailutuksesta on aloitettu jo vuonna 2017 ja uudenlaisen yhteistyömallin järjestämisestä päätettiin viime vuonna, Helin kertoo

Tarjouskilpailun hävisi kaupungin itse omistama Kuntec Oy ja kolmantena tarjouskilpailussa ollut YIT.

Luvassa pitkä sopimus

Desentti kohtaa uudenlaisen tilanteen kunnossapidossa, koska Turku ei halua enää olla vain tilaaja.

– Ennen on aina ollut tilaaja ja tuottaja. Nyt Allianssi-mallissa lähdemme siitä, että työtä tehdään yhdessä. Paljon hedelmällisempää myös kaupungille tilaajana on tehdä joustavasti töitä yhdessä, kuin valvoa tuottajaa ja lätkäistä sakoilla jos ehdot eivät täyty, Helin sanoo.

Turku aikoo solmia kahdeksanvuotisen sopimuksen keskustan kunnossapidosta syksyllä. Sitä ennen toimintaa kehitetään kaupungin ja Desentin yhteistyöllä. Helinin mukaan pitkä sopimus tuo vakautta toimintaan.

– Pitkä sopimus turvaa pitkän linjan kehittämisen, etenkin kunnossapidossa laitteet maksavat.

Kuntecin toimitusjohtaja Ari Aho ei halua sanoa mitään tarjouskilpailun häviämisen vaikutuksista.

– Tilaaja kommentoi, Aho sanoi Ylelle.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat (siirryt toiseen palveluun).