Hyppää sisältöön

Puolustusministeri syytti "perustuslakitalebaneja" tiedustelulakien viivyttämisestä

Puolustusministeri Jussi Niinistö otti kantaa asiaan Nato-kokouksen yhteydessä Brysselissä.

Jussi Niinistö Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

BRYSSEL
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on kommentoinut tiedustelulakien tilannetta Nato-kokouksen yhteydessä Brysselissä. Niinistö ihmetteli suomalaistoimittajille, mihin eduskunnan viiden kuudesosan enemmistö lakien puolesta on kadonnut.

– On isänmaan ja sen kansalaisten turvallisuuden kannalta vahingollista, jos tämän poliittisen pelin takia tiedustelulakipaketti jää hyväksymättä tällä vaalikaudella. Tässä annetaan liikaa valtaa eduskunnan ulkopuolisille voimille. En nyt puhu perustuslakiprofeetoista kuten Ben Zyskowicz (kok.) on puhunut, minä puhun perustuslakitalebaneista.

Keitä ovat perustuslakitalebanit?

– He harrastavat twiittailua muun muassa, ja saavat sillä eduskunnan varpailleen, Niinistö sanoi.

Niinistön mielestä ainakin esitys sotilastiedustelulaeista on huolellisesti valmistunut, eikä kritiikkiä ole hänen mukaansa kohdistunut niinkään siihen.

Puhemiesneuvosto päätti keskiviikkona vetää pois tiedustelulait eduskunnan täysistunnosta, koska perustuslakiasiantuntijat olivat epäilleet niiden olevan perustuslain vastaisia. Tänään torstaina puhemiesneuvosto palautti lakiesitykset hallintovaliokunnan ja puolustusvaliokunnan käsittelyyn.

Lisää aiheesta

.
.