1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Telia

Kivisaari ja muut entiset Telia-johtajat vapautettu Uzbekistan-syytteistä

Tukholman käräjäoikeus vapautti kolme entistä Telian johtajaa lahjussyytteistä.

Telia
Telian logo.
Derrick Frilund / Yle

Telian entinen toimitusjohtaja Lars Nyberg ja kaksi muuta entistä johtajaa on vapautettu Uzbekistaniin liittyvistä lahjussyytteistä Tukholman käräjäoikeudessa.

Syytettyjen joukossa oli myös entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari.

Telian johtajien epäiltiin järjestäneen välikäsien kautta satojen miljoonien eurojen voitelurahat Uzbekistanin diktaattorin tyttärelle Gulnara Karimovalle mobiilitoimilupien saamiseksi.

Kaikki kolme kiistivät syytteet.

Tapauksessa sovellettiin Ruotsin vanhaa korruptiorikoksia käsittelevää lainsäädäntöä, jossa on tiukat kriteerit sille, kenen voidaan katsoa ottaneen lahjuksen vastaan. Päätuomari Tomas Zander ei halunnut kommentoida sitä, olisiko syytetyt vapautettu syytteistä myös nykyisen lainsäädännön mukaan.

Puolustus vetosikin siihen, ettei Karimovalla ollut Uzbekistanissa virallista asemaa, joten aiemman lainsäädännön perusteella häntä ei ollut mahdollista lahjoa.

Lue myös:

Teliaa uhkaavat jättisakot liiketoimista diktaattorin tyttären kanssa

Suuri seikkailu diktaattorin tyttären kanssa

Lue seuraavaksi