Kuusankosken uimahalli suljettu bakteerilöydön vuoksi

Altaasta otetusta näytteestä löytyi rutiinitarkastuksen yhteydessä pseudomonas-bakteeria.

uimahallit
Uimahallin sulkemisesta kertova lappu Kuusankosken uimahallin ovessa
Pyry Sarkiola / Yle

Kuusankosken uimahalli on suljettu perjantaina veden laadusta löytyneen poikkeaman vuoksi. Kouvolan kaupungin mukaan uimahalli avataan näillä näkymin ensi tiistaina.

Altaasta otetusta näytteestä löytyi rutiinitarkastuksen yhteydessä Pseudomonas aeruginosa-bakteeria. Lisänäytteiden lopullisia tutkimustuloksia odotellaan alkuviikosta.

Terveystarkastaja Juha Järvisen mukaan kyse on melko yleisestä bakteerista, joka on voinut kulkeutua veteen esimerkiksi uimavaatteiden tai ihon kautta. Bakteeri voi aiheuttaa esimerkiksi ihottumaa.

Viikonlopun aikana hallissa tehdään perusteellinen siivous. Pieni allas ja poreallas tyhjennetään ja altaat pestään sekä suodattimet huuhdellaan.