50-metrisen puukerrostalon rakentaminen on ollut haastava urakka – Joensuuhun valmistuu yksi Pohjoismaiden korkeimmista puutornitaloista

14-kerroksisen opiskelijatalon pitäisi olla valmis elokuussa.

puurakennukset
Puukerrostalo
Penttilänrannan puukerrostalon ulkopintaan tulee kivipäällyste. Heikki Haapalainen / Yle

Penttilänrannan puukerrostalo on vihdoin edennyt harjakorkeuteen Joensuussa. Valmistuessaan siitä tulee Suomen ja Pohjoismaiden korkein talo, jonkan runko on täysin puurakenteinen. Jopa hissikuilut on rakennettu puusta. Norjan Brumunddaliin on rakenteilla (siirryt toiseen palveluun) yli 80 metriä korkea talo, joka on rakenenttu pääasiassa puusta. Rakennuksen ylimissä kerroksissa on tosin käytetty myös betonia.

Opiskelija-asuntoyhtiö Joensuun Ellin toimitusjohtaja Jarmo Ojalainen kritisoi vuosi sitten hanketta kasvaneiden kustannusten vuoksi. Ennakoitua kalliimpi rakentaminen on pakottanut säästämään esimerkiksi materiaaleissa ja jäähdytyksessä.

Arkkitehti ja talon suunniteelija Samuli Sallinen puolestaan pitää lähes 50 metriä korkeata puutaloa haastavana suunnittelutyönä.

– Etsimme usean suunnitelman kautta parasta pohjamuotoa rakennukselle, jotta kustannukset saadaan pidettyä aisoissa. Totta kai rakennussäädökset ja paloturvallisuus teettivät paljon töitä, koska tällaista ei Suomessa ole aiemmin rakennettu, hän sanoo.

Penttilänrannan uuteen tornitaloon tulee 117 asuntoa. Niistä 91 on yksiötä ja 26 kaksioita.

Puu on pidettävä kuivana

Puutalo on rakennettu täysin kuivana. Käytännössä puuelementtejä ei ole asennettu sadesäällä ja rakennuksen päällä on ollut tilapäinen sateelta suojaava katto.

– Suurin hyöty on se, että talon runkoa ei ole sen valmistumisen jälkeen tarvinnut kuivata, kuten betonirakenteissa melkein aina pitää, kertoo rakennustoimisto Eero Reijosen vastaava mestari Jukka Timonen.

Stora Enso on puolestaan toimittanut taloon tarvittavat puuelementit.

– Seinäelementit ovat viilupuuta eli LVL:ää, jota valmistetaan Varkaudessa. Lattian välipohja elementit on tehty CLT:stä, jota valmistamme tällä hetkellä Itävallassa, sanoo Stora Enson kehityspäällikkö Antto Kauhanen.

14-kerroksisen opiskelijatalon pitäisi olla valmis elokuussa.

Muokattu 18.2.2019 kello 11.00. Lisätty tietoa Norjaan rakenteilla olevasta puurakenteisesta talosta. Otsikkoa korjattu siten, että kyseessä on yksi Pohjoismaiden korkeimmista puutornitaloista.