Tutkijat selvittivät maailman suurimman merenalaisen montun saloja: Pohjalla pimeys on täydellinen

"Suuri sininen monttu" on 125 metriä syvä ja halkaisijaltaan 300 metriä.

meret
Tutkimusryhmä selvitti marras-joulukuussa, mitä "suuren sinisen montun" pohjalla on.
Tutkimusryhmä selvitti marras-joulukuussa, mitä "suuren sinisen montun" pohjalla on.AOP

Mitä löytyy maailman suurimpana pidetystä merimontusta? Ainakin sellainen rikkivetykerros, ettei sitä läpäise mikään valo.

Suureksi siniseksi montuksi kutsuttu jättimäinen merenalainen vajoama sijaitsee Belizen vesillä Karibialla.

Montun halkaisija on 300 metriä, ja syvyyttä sillä on 125 metriä.

Marras–joulukuussa montun pohjan saloja selvitti ryhmä tutkijoita. He kertoivat löydöistään tällä viikolla.

– Kaikki Karibian aurigonvalo katoaa ja siellä tulee täysin pimeää. Pohjalla on hapetonta eikä yhtään mitään elämää, kuvaili meritutkija ja sukellusveneen pilotti Erika Bergman rikkivetykerroksen vaikutusta ja tutkimusmatkaa uutiskanava CNN:lle (siirryt toiseen palveluun).

Ryhmän jännittävimpiin löytöihin lukeutuivat myös tippukivet, jollaisia ei ole ennen nähty.

Belizen kartta
Yle Uutisgrafiikka

Tutkimusmatkaa tehtiin kahdella sukellusveneellä. Pimeyden tutkimista auttoi kaikuluotain. Koska rikkivety on erittäin syövyttävää, tutkimusryhmä piti tarkkaa huolta veneistään ja varusteistaan.

Merten muoviroskat ovat puhuttaneet viime vuosina paljon. Myös tästä montusta löytyi muovijätettä, mutta Bergmanin iloksi sitä oli vain pari pientä palaa.

great blue hole
Sinisenä hehkuva vajoama on 125 metriä syvä.AOP

Suuren sinisen reiän teki tunnetuksi kuulu Jacques Cousteau vuonna 1971. Montun uskotaan olleen tuhansia vuosia sitten luola kuivalla maalla (siirryt toiseen palveluun), mutta täyttyneen sittemmin vedellä.

Muokattu 17.2. kello 14:40: Muotoiltu uusiksi kohta Jacques Cousteaun vierailusta alueella.

Aiheesta muualla:

Erika Bergman kuvailee projektia (siirryt toiseen palveluun)