Nurmijärvi jakoi himoitut järvimaisematontit ensin ehtineille – Viivi Niemi lähetti hakemuksen ensimmäisen 43 sekunnin aikana, jäi silti ilman: "Epäreilua"

Nurmijärven kunnasta todetaan, ettei tonttien arvattu herättävän normaalia suurempaa kiinnostusta.

Nurmijärvi
Hyvinkään asuntomessuilla vuonna 2013 yleisön suosikiksi valittiin tämä talo, Kimara Aurinkorinne.
Järvinäköalatonttien jakaminen Nurmijärvellä herättää ihmetystä. Kuva Hyvinkään asuntomessuilta vuodelta 2013.Antero Tenhunen / Suomen Asuntomessut

Nurmijärvi laittoi myyntiin Klaukkalasta Järvimaan alueelta 15 tonttia järvinäköalalla tammikuussa (siirryt toiseen palveluun). Kilpailu tonteista käytiin sillä periaatteella, että tontin saa se, joka ehtii ensimmäisenä hakea tonttia.

Tonttihaku aukesi aamulla kello kahdeksan, joten nurmijärveläinen Viivi Niemi harjoitteli edellisenä iltana verkkohakemuksen täyttämistä. Hänen mukaansa tällaisia tontteja tulee vain harvoin myyntiin pääkaupunkiseudulla.

Aamulla hän lähetti sähköisen hakemuksensa 43 sekuntia yli kahdeksan ja sai kuittauksen viestin vastaanottamisesta.

– Hain tietenkin tonttia, joka oli kaikkein mieluisin ja jonka ehdottomasti halusimme, Niemi sanoo.

Hakemuksen jälkeen Niemi alkoi odottaa iloista uutista, sillä hän uskoi, ettei kukaan ole voinut toimittaa hakemusta häntä nopeammin.

Sitten Niemi sai tylyn sähköpostin: "Valitettavasti jäitte nyt ilman hakemaanne tonttia."

Ohituskaistalta ohitse?

Ylen tietojen mukaan Nurmijärven kunta on ilmoittanut, että tontteja haki ensimmäisen tunnin aikana yli 40 hakijaa.

Niemen mielestä hakumenettely oli täysin epätasa-arvoinen. Kunnan nettisivuilla ohjattiin ensisijaisesti hakemaan tonttia sähköisesti, mutta aamulla kello kahdeksan Nurmijärven ympäristötoimialan oven takana odotti kuusi ihmistä valmiiden hakemusten kanssa.

Oven takana jonottavien hakemukset otettiin vastaan, ja niiden vastaanottoajaksi merkittiin muutama sekunti yli kahdeksan. Joku näistä oven takana jonottajista saa ilmeisesti nyt Niemen himoitsevan tontin.

– Kaikki nämä kirjalliset hakemukset käsiteltiin ohituskaistalla sähköisen hakemuksen ohi, Niemi sanoo.

Tonttien kova kysyntä yllätti kunnan

Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo ensitöikseen, ettei ole ollut mukana prosessissa valmistelijana eikä päätöksentekijänä.

– Nämä tontit, joilla oli yllättävän kova kysyntä, ovat herättäneet myös Nurmijärven kunnan pohtimaan, olisiko arvonta tasapuolisempi ratkaisu, Mäkelä kertoo.

Hänen mukaansa Nurmijärvellä on käytetty suosituissa tonttikaupoissa aiemmin arvontamenettelyä. Tonttien hakua kunta ei kuitenkaan aio uusia siitä huolimatta, että se on koettu epäreiluna.

– Menettelyprosessista ei ole löydetty virheitä, sillä se tehtiin, kuten oli aiottu, Mäkelä sanoo.

Hän kuitenkin myöntää, että periaatteessa hakutavat eivät olleet samalla viivalla keskenään, sillä jollain tavalla hakemuksen toimittamisessa on voinut toimia toista tapaa nopeammin. Vaihtoehtoina olivat hakemuksen postitse lähettäminen, itse paikalle vieminen ja sähköinen hakemus.

Kunta vakuuttaa ottavansa opiksi

Nurmijärven kunnan tekninen johtaja Jouko Lehtonen harmittelee, ettei kunta osannut arvioida Klaukkalan tonttien herättävän näin suurta kiinnostusta.

– Emme osanneet ennustaa, että niistä lähdetään oikein kisaamaan, että kuka ne ehtii saada. Kiinnostus on ollut suurempaa kuin jossain muissa kohteissa.

Lehtonen painottaa, ettei hakumenettelyä ollut tarkoitettu nopeuskilpailuksi. Hänen mukaansa nyt käytössä ollut hakumenettely on vakiintunut tapa Nurmijärvellä eikä sitä ole erikseen luotu Klaukkalan tonttien luovutusta varten.

Lehtonen toteaa, että kunnan verkkosivuilla oli ennen hakua ohjeistus, että "hakemukset tulee tehdä sähköisellä tonttihakemusjärjestelmällä tai hakemuslomakkeella (siirryt toiseen palveluun)". Tästä ohjeistuksesta hakijan olisi tullut ymmärtää, että hakemuksen voi myös viedä paperisena kunnan virastoon.

Lehtosen mukaan tarkoitus on ollut mahdollistaa erilaiset tavat hakea tontteja, jotta tontteja voisivat hakea myös ne, jotka eivät esimerkiksi pysty käyttämään sähköistä hakujärjestelmää.

– Lähinnä tässä on koetettu positiivisessa mielessä laajentaa mahdollisuuksia hakea näitä tontteja.

Lehtonen vakuuttaa, että Nurmijärvellä otetaan opiksi tapahtuneesta. Hän sanoo, että jatkossa Nurmijärvellä arvioidaan tarkkaan, kuinka suuri kiinnostus tontteihin kohdistuu, ja päätetään menettelytapa sen mukaan.

– Arvonta ehkä tyydyttäisi hakijoita. Järvimaan tonttien hausta aiheutunut tilanne ei ole lainkaan hyvä hakijoille, jotka kokevat kokeneensa vääryyttä haussa, eikä niidenkään hakijoiden kannalta, jotka ovat saaneet tontin, jos jää epäilys, onko menettelyssä jotain epäselvää.

Kantelu ei vaikuta päätökseen

Viivi Niemi on tehnyt oikaisuvaatimuksen menettelystä, ja sen perusteella elinvoimalautakunnalle tehtiin hallintokantelu.

Lautakunta kuitenkin totesi, ettei virhettä ole tehty. Tosin elinvoimalautakunnan esityslistassa viitattiin (siirryt toiseen palveluun), että Niemi olisi erheellisesti tulkinnut nettisivuilla olevaa hakuohjetta. Se ei hänen mukaansa ei pidä paikkaansa.

Niemi epäilee, että tämä sai lautakunnan jäsenet muuttamaan mielensä tonttihaun oikeudenmukaisuudesta.

Niemelle on ilmoitettu kunnasta, että päätös tonteista on nyt tehty eikä prosessia aiota uusia, koska siinä ei ole tehty kunnan mukaan virhettä.