Iranin ulkoministeri syyttää Israelia ja Yhdysvaltoja sodan riskin kasvattamisesta

Münchenin turvallisuuskonferenssissa puhunut Javad Zarif sanoi, että Euroopan on tehtävä nykyistä enemmän Iranin ydinsopimuksen pelastamiseksi.

Iran
Zarif puhuu puhujanpöntön takaa.
Iranin ulkoministeri Javad Zarif puhui Münchenin turvallisuuskonferenssissa sunnuntaina.Ronald Wittek / EPA

Iranin ulkoministeri Javad Zarif vaatii EU:lta lisätoimia Iranin ydinohjelmasta tehdyn sopimuksen pelastamiseksi.

Münchenin turvallisuuskonferenssissa puhuneen Zarifin mukaan Ranskan, Saksan ja Britannian kehittämä kauppamekanismi INSTEX ei ole riittävä keino Iranin ja EU-maiden kaupan pelastamiseksi.

– Euroopan on oltava valmis kastumaan, jos se haluaa uida Yhdysvaltain omavaltaisuuden aaltoa vastaan, Zarif muotoili.

Iranin ulkoministeri varoitti, että ydinsopimuksen tulevaisuus on vaakalaudalla. Vaikka enemmistö iranilaisista kannattaa yhä sopimusta, monet ajattelevat Iranin tehneen huonot kaupat, Zarif sanoi.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence toisti eilen lauantaina Münchenissä maansa vaatimuksen, että EU-maat asettuvat Yhdysvaltain linjoille suhteessa Iraniin ja hylkäävät Yhdysvaltain tavoin Iranin ydinohjelmasta tehdyn sopimuksen.

Vuonna 2015 solmitussa sopimuksessa länsimaat sitoutuivat hellittämään Iranin taloutta heikentäviä pakotteita vastineena sille, että Iran rajoittaa ydinohjelmaansa.

Presidentti Donald Trump irrotti Yhdysvallat epäonnistuneena pitämästään sopimuksesta viime vuonna ja palautti pakotteet Irania vastaan.

EU on edelleen pysynyt sopimuksen takana, ja INSTEX-mekanismin ajatuksena on ollut suojata Iraniin kauppaa käyviä eurooppalaisia yrityksiä vaikeuksilta Yhdysvaltain kanssa.

Zavad syytti Israelin hakevan sotaa Syyriassa

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence sanoi torstaina Lontoossa (siirryt toiseen palveluun) Iranin tavoittelevan uutta holokaustia eli juutalaisten kansanmurhaa.

Zarif luonnehti Pencen syytöksiä tietämättömiksi, ylimielisiksi ja vaarallisiksi. Iranin ulkoministeri sanoi, että Iranista on tullut Yhdysvalloille epäterve pakkomielle.

Jännitteitä Lähi-idässä kasvattaa Syyrian sisällissodan loppukamppailu.

Yhdysvaltain hallinto kaavailee joukkojensa vetämistä Syyriasta mutta on samalla ilmoittanut vastustavansa Iranin vaikutusvallan kasvua maassa.

Iran on ollut Venäjän ohella Syyrian presidentin Bashar al-Assadin keskeinen liittolainen verisessä sisällissodassa, joka puhkesi vuonna 2011.

– Selvästi tietyt ihmiset hakevat sotaa, Zarif sanoi Münchenissä. Kun ministeriltä kysyttiin, ketä hän tarkoittaa, hän mainitsi Israelin.

Israel on tehnyt Syyriaan satoja ilmaiskuja Iranin joukkoja ja Iranin tukemia libanonilaisia Hizbollah-taistelijoita vastaan.

Zarif sanoi Münchenissä, että Iranin joukot ovat Syyriassa hallituksen kutsusta ja taistelemassa terrorismia vastaan.

Hän syytti sen sijaan Israelia kansainvälisen lain loukkaamisesta, kun se tekee ilmaiskuja Syyriaan ja loukkaa Libanonin ilmatilaa.

Zarif arvosteli Euroopan maiden katsovan sormiensa läpi Israelin tekemiä kansainvälisen lain rikkomuksia.

– Sodan riski on siis suuri? keskustelun vetäjä kysyi.

– Riski on suuri. Mutta riski on jopa suurempi, jos edelleen ummistatte silmänne vakavilta kansainvälisen lain rikkomisilta, Iranin ulkoministeri sanoi.

Aiheesta aiemmin:

Niinistö Münchenissä: EU tarvitsee yhteisen äänen ja lisää kovaa voimaa 16.2.2019

Yhdysvaltain varapresidentti Pence Euroopalle: Luopukaa ydinsopimuksesta, liittykää mukaan pakotteisiin 14.2.2019

Britannia, Saksa ja Ranska esittelivät kauppamekanismin Yhdysvaltain Iran-pakotteiden välttämiseksi 31.1.2019

Lähteet: AFP, AP, Reuters