1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kiina

Hypermarket-helvetistä tuli haaveiden paratiisi – Pekingissä täytyy elää kuin metsästäjä-keräilijä, jos haluaa pysyä selvillä siitä mitä syö

Kiinassa ruokaa kannattaa ajatella, mutta usein on pakko syödä sitä, mitä on tarjolla, kirjoittaa Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

Kuva: Stina Tuominen / Yle

PEKING En koskaan arvannut, että minulla voisi olla ikävä Prismaa.

Tai Citymarkettia, tai mitä tahansa suurta suomalaista sekatavara-ruokakauppaa, joita ennen vihasin.

Niitä, joissa stressaantuneet perheenisät työntävät jättimäisiä ostoskärryjä pinna kireällä ja toppapukulapset kinuavat karkkia tai uutta muovilelua, vaikka onkin ihan tavallinen maanantai.

Kiina muutti markettivihani rakkaudeksi.

Nyt näen sisäänajoteiden varressa nököttävät hyperkaupat arkea helpottavina paratiiseina, joista ihminen saa kaiken, mitä tarvitsee: maitoa, mansikoita, pyöränkumeja, kukkamultaa, juustoa tai tuoretta kalaa. Esikypsytettyjä avokadoja tai gluteenitonta pakastepitsaa. Tai jos tänään haluaisikin valmissalaatin tai kreikkalaisia viininlehtikääryleitä.

Helppoa! Turvallista! Kätevää! Mitä sitten, että joku haluaa vakoilla plussapisteeni ja maitohyllylle joutuu kävelemään kilometrin!

Se on pientä siihen verrattuna, että pelkää syövänsä muovia tai valkaisevansa kainaloitaan.

Suomi on arjen käytännöllisyyden ihmemaa. Kaikkea on tarjolla ja ennen kaikkea, siihen mitä on tarjolla, voi luottaa.

Kiinassa elämä on toisenlaista. Pekingissä täytyy elää kuin metsästäjä-keräilijä, jos haluaa pysyä kartalla siitä, mitä suuhunsa laittaa ja iholleen levittää, eikä halua maksaa siitä korkeinta hintaa.

Kaiken voisi toki ostaa netistä suoraan kotiin kannettuna. Mutta entä, jos ei haluaisi viettää aikaa nettikaupoissa? Tai jos haluaisi päästä vertaamaan tuotteita etukäteen?

Silloin arjen hankinnoista tulee helposti monimutkaisia.

Luotettava maito haetaan yhdestä kaupasta, mutta hedelmät ja riisi kannattaa ostaa muualta halvemmalla. Fiksuinta olisi ostaa vihannekset tuoretorilta mutta se lisäisi kauppareissuun uuden etapin. Kaikki tuore pitää pestä kolmesti vaikka paketissa lukisi, että se on pesty viidesti. Ihan varmuuden varalta.

Shampoo on jostain syystä kamalan kallista, ja se kannattaakin kantaa Suomesta mukanaan. Vieläkään en uskalla käyttää paikallisia kasvorasvoja, koska niissä lukee usein “valkaiseva”. Samaa olen kuullut deodoranteista.

Ehkä on, ehkä ei, kuka uskaltaa ottaa riskin?

Iso osa kiinalaisista ei luota kotimaiseen ruokaan. Se johtuu pitkälti muutamien vuosien takaisista ruokaskandaaleista, saasteista ja ylipäätään epäluottamuksen kulttuurista.

Kiinalaisten, erityisesti vanhemman ikäluokan tapa ostaa hedelmiä ja vihanneksia on paitsi viihdyttävä, myös paljon puhuva. Jokainen pienikin vika syynätään. Ulkomaalainen, joka heittelee mandariineja pussiinsa sen kummemmin miettimättä, saa äkkiä pöljän maineen.

Viime vuosien ehkä tunnetuin ruokaskandaali tuli esiin vuonna 2008, kun kiinalaisista maitotuotteista löytyi myrkyllistä melamiinia.

Sittemmin on puhuttu väärennetyistä kananmunista, muoviriisistä ja katuojasta talteen kerätystä ruokaöljystä vain muutamia mainitakseni. Vuonna 2016 kiinan elintarvikeviranomaiset löysivät tarkastuksissaan 50 000 rikkomusta.

Tämän vuoksi ne, joilla on varaa, haluavat jotain muuta kuin sitä, mitä kulmakaupassa on tarjolla. Luomu kasvattaa suosiotaan, samoin tuontiruoka.

Markkinoille pyrkivät myös suomalaiset.

Atria kertoi vasta, että sen tuotemerkillä varustetut sianlihatuotteet ilmestyvät kiinalaisiin vähittäiskauppoihin tänä keväänä. Tähän saakka Atrian lihaa on jo voinut syödä kiinalaisissa ravintoloissa. Kiinalaisista nettikaupoista tilata voi jo ainakin Fazeria ja Pirkkaa. Valio sai juuri äidinmaidonkorvikkeelleen myyntiluvan.

Silti muutos tapahtuu hitaasti. Kiina varjelee elintarvikemarkkinoitaan ja niille pääsy vaatii aikaa.

Siksi elämä Pekingissä olisi helpointa, jos osaisi kokata kiinalaista ruokaa. Ulkomaiset elintarvikkeet ovat yhä kalliita, eikä niiden arkiseen käyttöön ole varaa kuin ylemmällä keskiluokalla.

Länsimaihin verrattuna kiinalaisten ruokatottumukset ovat myös äärimmäisen kotimaisia. Harvalla on halua tai taitoa kokata kotona spagetti bolognesea tai kinkkupitsaa. Ulkomainen ruoka syödään usein ravintolassa.

Isoissa marketeissa onkin yleensä korkeintaan yksi hylly tuontielintarvikkeille: muutama sortti pastaa, tomaattimurskaa, majoneesia ja muroja. Amerikkalaista ketsuppia, ranskalaisia hilloja ja englantilaisia keksejä.

Siksi länsimaisia elintarvikkeita myyvissä suurkaupunkien erikoiskaupoissa kermapurkkiin tai juustopakettiin tarttuvatkin lähinnä ulkomaalaiset ja pieni epätyypillinen joukko paikallisia kuluttajia. Koska tavara ei kierrä kovin nopeasti, myös siellä asioiminen vaatii tarkkuutta.

Olen oppinut katsomaan jugurttipurkin, tofupaketin ja paputölkin päiväystä. Viimeksi jätin hyllyyn mansikkahillon, jonka parasta ennen -päiväys oli ollut joskus vuonna 2017.

Tunsin luissani, kuinka hedelmänvalikoijatädit nyökkäilivät hyväksyvästi.

Jos muoviriisi ja salaatin myrkkyjäämät eivät aja paniikin partaalle, Kiinassa oppii luovimaan.

– Saako tuosta kioskista kermaa, kysyi käymässä ollut puolisoni, kun olimme länsimarketissa asioidessamme unohtaneet laskiaispullien toisen täytteen.

– No ei tietenkään, hulluko olet, vastasin nauraen.

Sieltä saa teessä keitettyjä munia, merileväkääröjä ja kiinalaista noutoruokaa. Kaikkia niitä syön silloin tällöin lounaaksi, vaikka mietinkin usein, mitä oikeastaan syön.

“Kananmunaa” vai kananmunaa? pohdin ja unelmoin samalla suomalaisten hypermarketien notkuvista eineshyllyistä.

Juttu on auki keskustelulle. Voit keskustella aiheesta tänään 25.2 klo 21:00 saakka.